EASY LIKE OMENA SUNDAE

Arvaa mistä tietää että bloggaus on edelleen rakas harrastus? Siitä kun herää syyslomallaan kuudelta sunnuntaiaamuna kirjoittamaan muiden vielä nukkuessa. En osaa tehdä eroa tämän harrastuksen ja työn välillä, ja onneksi ei tarvitse. Toki erillinen työhuone on tuonut työrauhan ja inspiraatiota, mutta mikä parasta, se on tuonut myös vieraita. Viimeisimpänä lastauslaiturille ja tavarahissiin uskaltautuivat 52 Weeks of Deliciousness-blogin Anne ja uunituore MiniKokki. Anne pyysi josko vastaisuudessa saisi kuvauskalenterini nähtäväksi ennen työhuonevierailuja. Annen mielestä optimaalisin kyläilypäivä olisi ollut jäätelötötterö jäätelökakun kuvauspäivä. Noh, ei ollut kokonaista jäätelökakkua tarjota, vaan helppo, nopeasti pöytään pyöräytettävä omena sundae. Tässä jäätelöannoksessa maistuu ja tuoksuu syksy: chai maustettua karamellisoitua omenaa, paahdettuja pekaanipähkinöitä ja vaniljajäätelöä. Tykötarpeet olivat jääneet kätevästi yli Loton #lauantaireseptit videon kuvauksista.


Omena sundae

pekaanipähkinät
2 dl pekaanipähkinöitä
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl ruokosokeria
2 rkl vaahterasiirappia
kanelia
hyppysellinen suolaa

omenat
6 pientä omenaa
1 rkl voita
3 rkl ruokosokeria
1/2 sitruunan mehu
1 tl kanelia
1 tl tuoretta raastettua inkivääriä
kanelia
kardemummaa
neilikkaa
ripaus muskottipähkinää

tarjoiluun
vaniljajäätelöä

Paahda pekaanipähkinöitä 180 asteessa 5 minuuttia. Sekoita muut aineet siirapiksi
Valele pähkinät siirapilla. Paahda uunissa vielä 5 minuuttia – varo polttamasta.

Karamellisoi omenoita ja mausteita voissa pannulla 10-15 minuuttia. Tarjoile omenat vaniljajäätelön sekä pekaanipähkinöiden kera.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.

Arkistojen kätköistä

27 kommenttia

  1. Upea Kuvasi ja reseptisi ovat kyllä aina kiinnostavia!

    Vastaa
  2. Virpi 23.10.2016

    Rakastan karamellisoituja omenoita ja pähkinöitä, joten tää ei voi olla pahaa! Kuulostaa myös tarpeeksi simppeliltä että voisin saada aikaan kokeilla 🙂

    Vastaa
  3. Helinä 23.10.2016

    Nam! Söpö pikkuvieras!

    Vastaa
  4. Jenni 23.10.2016

    Kiitos mieltä lämmittävästä kommentista, niin mukava kuulla! 🙂

    Vastaa
  5. Jenni 23.10.2016

    Jos et unohda ja polta pähkinöitä uuniin niin ei voi epäonnistua. Simppeli on!

    Vastaa
  6. Jenni 23.10.2016

    Minivieraista tulee vaan kauhea vauvakuume! Yritän vaimentaa sen 😀

    Vastaa
  7. Pullahiiri/Taru 23.10.2016

    On kyllä herkullisen kuuloista! Tiedän itse myös tuon ihanuuden työn ja harrastuksen yhdistyessä! Tällä hetkellä istun sunnuntaiaamuna amerikkalaisen hotellin aamupalapöydässä klo 7 ja näpyttelen kommenttia. Ehkä myös aikaerolla on pieni osuus asiaan, että en ole enää nukkumassa 🙂

    Vastaa
  8. Minna Vuo-Cho 23.10.2016

    OI nam,nam – ja ihana pikkuvieras sinulla ollut (ja tietysti isompikin) 🙂
    Ymmärrän oikein hyvin tuon kalenterikyselyn… toiset herkut vaan vetävät paremmin kuin toiset 😉

    Vastaa
  9. Niinpä, tuosta tuntee intohimon! Kun illalla viimeiseksi miettii, että jes huomenna uusi päivä, uudet kokkaukset ja kuvaukset. Ja kun ei malta ehkä edes mennä nukkumaan, kun on niin paljon loistavia (tai vähemmän loistavia) ideoita päässä, jotka pitäisi saada edes kirjoitettua paperille (tai no ehkä koneelle nykypäivänä), ettei unohdu. Kyllä sun toimistovierailla kelpaa, kun on mitä ihanimpia herkkuja tarjolla <3.

    Vastaa
  10. Mallaspulla 23.10.2016

    Ai että, tuota Lotto-videota katsellessa maistoin jo nuo pähkinät suussani ja melkein juoksin pyöräyttämään pari jätskipalloa iltapalakulhoon 😉

    Vastaa
  11. Omenia on ihan riesaksi asti, kiitos uudesta ideasta hyödyntää omenasatoa.

    Vastaa
  12. Omenia on ihan riesaksi asti, kiitos uudesta ideasta hyödyntää omenasatoa.

    Vastaa
  13. Jenni 24.10.2016

    Hotellille saapuessa kysyn aina monelta aamupala aukeaa, en mihin asti se on. Ruotsinlaivalla olin viimeksi mummojen kanssa lasin takana odottamassa aamiaisbuffan avautumista 😀

    Vastaa
  14. Jenni 24.10.2016

    Pikkuvieras meinasi jo melkein lähteä ryömimään pitkin työhuoneen lattioita. Ensi kerralla ei varmasti enää jätä astioita rauhaa 🙂

    Vastaa
  15. Jenni 24.10.2016

    Mä kirjoitan ideat nopeasti muutamalla sanalla kännykkään. Sieltä löytyy jo useampi. Kun vaan tietäisi mitä ne kaikki tarkoittaa 😀

    Vastaa
  16. Jenni 24.10.2016

    Ensi viikonloppuna sitten! 🙂

    Vastaa
  17. Jenni 24.10.2016

    Mäkin haluan omenariesan! Olemme omenalahjoitusten ja kaupan valikoiman varassa…

    Vastaa
  18. Kermaruusu 24.10.2016

    Pähkinät, omena ja vaniljajätski…ei voi olla muuta kuin todella herkkua! <3

    Vastaa
  19. Työhuone näyttää kyllä hienolta, just sopivan rouhea! Pikkuvieraalla tais olla (toistaiseksi) omat eväät 🙂

    Vastaa
  20. Minna Vuo-Cho 25.10.2016

    Joopa joo… ja sulla ainakin kuvissa näkyy astioita aikalailla alahyllyillä 😉

    Vastaa
  21. Minna 26.10.2016

    Mä ilmoittaudun heti vapaaehtoiseksi esimerkiksi jos tarvitaan vieraita brunssi kuvauksiin. Tai kakkubuffa. Olen myös muuntautumis kykyinen, eli helposti menee kaikenlaiset juhlatarjoilut ja erityisesti sellaiset, joihin liittyy lasillinen kuohuvaa. Aina valmiina. 😉 JA ohje, se näyttää hyvältä. Ja mulla ois varmaan kaikki aineetkin jo valmiina!

    Vastaa
  22. Merituuli 26.10.2016

    Ihana resepti nopeaan vierastarjoiluun tai jälkkäriksi!

    Vastaa
  23. Mari 29.10.2016

    Mä niin tiedän ton Jenni, musta on parasta naputella blogitekstejä selällään maaten aamulla sängyssä kännykkään ilman laseja muiden nukkuessa. Niitä kun sitten blogiin siirrettyä pääsee korjailemaan.. 😉

    Vastaa
  24. Hannele 29.10.2016

    Tuo on niin totta. Kännykkä on täynnä loistavia ideoita, mutta osasta ei saa niin mitään selvää. Esim. ”omput yhdiste” tai ”savua” ovat taatusti erinomaisia ja toteuttamiskelpoisia ideoita. Melkein ainakin 🙂

    Vastaa
  25. Pekaania, omenaa, karamellisia makuja – täydellistä!

    Vastaa
  26. Nanna 30.10.2016

    Minä oon ihan vihreä täällä. Kun ei täältä mettärajan takaa ikinä pääse piipahtamaan kenenkään kuvaussafkoilla!

    Vastaa
  27. Haha:D jep, juurikin löytyi muistiinpano: ”se omenajuttu”…
    Ja taas yksi hyvä syy päivittää se puhelin… 😀 Tosin vanhan ajan paperi ajaa myös asiansa!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *