Skip to main content

f66f7-helppo-joulumenu

YHTEISTYÖSSÄ LIDL JA ASENNEMEDIA

Joulustressivalmistelut ovat jo kovassa käynnissä. Tässä vielä muutama näin-stressaat-varmasti-tärppi jouluun! Valmista perinteinen suomalainen joulumenu kaikilla sörsseleillä. Ihan sama syökö kukaan oikeasti kahta vuorokautta imellytettyä perunalaatikkoa, kuha se on pöydässä niinkuin äitisi ja hänen äitinsä ovat ennen sinua sen laittaneet. Sanomattakin on selvää, että kaikki tehdään alusta asti itse. Vahdi kinkun kypsymistä yötä myöden. 10 kilon kinkku on sitten minimi. Suunnittele kahden viikon ruokalistat kinkun hyödyntämiseen. Mankeloi pöytäliina. Kaada kuusi. Joulusiivoa. Uutuutena vuodelle 2016; muistithan konmarittaa ja pystyviikata sukkalaatikot? Juokse lahjaostoksilla kulutushysterian vallassa. Ryntää ruokakauppaan viimeisenä iltana.

2ad71-joulumenu-reseptit

Mitä jos tämä joulu olisikin unelmiesi joulu? Meillä on hiljalleen muodostunut ihan omat jouluperinteet. Pöhköä, mutta itselleni oman näköisen joulun työstäminen on ollut monen vuoden prosessi. Tunsin ahdistusta kun joulumme ei näyttänyt samalta kuin lapsuuden kodissani – aivan kuin en olisi täyttänyt joitakin kuvitteellisia vaatimuksia. Miltä meidän joulu sitten nykyään näyttää? Tärkeintä meille on yhdessäolo ja hyvä ruoka. Käytännössä syömme aattona lounaaksi riisipuuroa mantelilla, lapset koristelevat joulukuusen, joulupukki tuo harkitun määrän lahjoja ja iltapäivästä nautitaan hyvä, mutta kohtuullisen helppo ja kompakti joulumenu. Ruokaa jää yli korkeintaan seuraavan päivän lounaaksi. Nautin ruoanlaitosta, joten se ei sinällään aiheuta stressiä. Joulumenu tulee vain olla mitoitettu järkevästi ja varaan itselleni ruoanlaittoon aikaa. Hysteerisestä joulusiivouksesta taas olen luopunut. Eli jos et ajatellut viettää joulua komerossa, sitä ei tarvitse siivota.

7ff9e-joulu-menu

Unelmien joulumenu

Lohiruudut, mätiä ja fenkolia

 Glögipasta, uunijuureksia ja gorgonzolaa

Ankanrintaa joulumausteilla

Saaristolaisleipää

Pistaasijäätelöä, tummaa suklaata ja pistaasipähkinää

Punaviiniglögiä

Tänä vuonna sain suunnitella unelmieni joulumenun etukäteen Lidl:n tuotteilla. Kaikki reseptien tuotteet löytyivät Pasilan Lidlistä. Hyllyt notkuivat jo jouluherkkuja! Joulupöytämme ei näytä täysin perinteiseltä. Rakastan kyllä joulun tunnelmaa ja joulun makuja, joten niitä saa löytyä. Mätiä ja graavilohta on saatava, muuten joulu on peruttu. Alkuun valmistin helppoja lohiruutuja täytteenä tuorejuustoa, Deluxe graavilohifileesiivuja, mätiä ja tuoretta fenkolia. Glögipastaan lainasin ideaa Viimeistä murua myöten-blogista, missä pastaa oli alunperin keitetty punaviinissä. Deluxe punaviiniglögin lisäksi pasta sai väriä ja makua paahdetuista uunijuureksista, gorgonzolasta, saksanpähkinöistä ja parmesanista. Kinkun sijaan meille riittää herkullinen ankan rintafilee joulumaustein. Jälkiruoan kohdalla joulumuori oikaisi bongattuaan italialaisen pistaasijäätelön, jonka päälle rouhin tummaa suklaata ja suolattomia pistaasipähkinöitä.

5f4c5-jouluinen-menu

Lohiruudut

24 kpl

8 pakastetaikinalevyä
1 pkt Deluxe graavilohifileesiivua
1 prk Deluxe kirjolohen mätiä
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
tuoretta fenkolia

Sulata taikinalevyjä leivinpaperilla vuoratulla uuninpellillä noin 15 minuuttia. Leikkaa taikinalevyt kolmeen osaan. Viillä veitsellä suorakulmion muotoon viillot noin 1 cm reunasta. Pistele haarukalla taikinalevyjen keskiosa. Paista uunissa 220 asteessa noin 10-15 minuuttia. Anna taikinaruutujen jäähtyä ennen täyttämistä. Voitele ruutujen päälle reippaasti tuorejuustoa. Puolita graavilohifileesiivut pituussuunnassa ja rullaa ruutujen päälle. Viimeistele mädillä ja tuoreella fenkolilla.

Glögipasta

0,5 l vettä
0,5 l Deluxe punaviiniglögiä
300 g pastaa
1 dl pastan keitinvettä
1 pkt gorgonzolaa
kourallinen saksanpähkinöitä
1/2 ps juuressekoitus (4 punajuurta, 2 palsternakkaa)
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
suolaa

tarjoiluun parmesanjuustoa ja tuoretta rosmariinia

Paloittele juurekset kuorineen. Aseta juurekset leivinpaperin päälle uuninpellille ja valele oliiviöljyllä, hunajalla ja suolalla. Paista 220 asteessa noin 50 minuuttia. Kuumenna vesi ja glögi kattilassa kiehuvaksi. Keitä pasta ohjeen mukaan. Ota 1 dl keitinvettä talteen. Keitä keitinvettä kasaan kuivalla paistinpannulla. Lisää joukkoon pasta, uunijuurekset ja saksanpähkinät. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi gorgonzola paloina ja anna sulaa hetki. Tarjoile heti.

5b11e-helppo-joulumenu-resepti

Jouluinen ankanrinta

1 kpl Deluxe ankan rintafilettä pakasteena
n. 3 rkl karkeaa merisuolaa
jouluisia mausteita esim. kanelitanko, tähtianis ja kokonaisia korianterinsiemeniä
voita paistamiseen

Sulata ankka jääkaapissa. Voit nopeuttaa sulamista antamalla ankan olla hetken huoneenlämmössä ennen jääkaappiin laittamista. Tee rasvapuoleen ristikkäisviiltoja veitsellä – varo kuitenkaan leikkaamasta aivan lihaan asti. Paista ankkaa voissa reippaalla keskilämmöllä ensin rasvapuolelta, noin 5-8 minuuttia kunnes rasva on reippaasti salanut. Käännä  ja jatka paistamista lihapuolelta noin 5 minuuttia. Nosta ankka folion päälle ja laita nahkapuolen päälle karkeaa merisuolaa. Kääri ankka tiukasti folioon ja laita päälle lautanen ja jokin paino. Käytin itse kurpitsaa 🙂 Anna ankan suolautua pari tuntia huoneenlämmössä. Poista suola ja laita nahkapuolen päälle joulumausteet. Kääri takaisin folioon ja laita painon alle jääkaappiin yön yli. Leikkaa seuraavana päivänä ohuiksi siivuiksi. Ankkaa jää reippaasti roseeksi. Jos haluat kypsempää, voi laittaa ankan pannulla paistamisen jälkeen uuniin 150 asteeseen noin 15 minuutiksi.

38987-joulumenu c7488-helppo-joulu-menu

yhteistyö
Yhteistyössä LIDL.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

41 Kommenttia

  • Me vietetään nyt ensimmäistä joulua kotona minikokin kanssa, yritän pysyä kohtuudessa ruoan suhteen ja vieraat tuo kaikki myös mukanaan jotain syömistä, näin ei menu ole yhden ihmisen harteilla 🙂

    Meillä syödään myös, kuten jo 33 vuotta ollaan tehty, aattona lounaaksi äidin tekemää riisipuuroa. Jos en saa mantelia, tulee poru 😀 (siksi äitini onkin jemmannut jo vuosia puuroon useamman mantelin, hah!)

  • Mari sanoo:

    Menu kuulostaa herkulliselta!

    Mistä tuollaisia joulumausteita olisi järkevä ostaa (kanelitanko, tähtianis ja korianterinsiemenet)? Saako niitä ihan supermarketeista?

  • Perinteet on joulussa parasta. Olivatpa ne sitten omia tai perua lapsuudenkodista. Meidän joulu alkaa olla aika täydellinen. Se on yhdistelmä lapsuudenkodeista ja itse luoduista. Imelletty perunalaatikko on jo pakastimessa 😉

  • Lotta sanoo:

    Ihana viesti postauksessasi, joulusta ei ihan oikeasti tarvitsisi stressata! Kun meillä poikaystävän joskus on oma perhe, haluaisin pystyä tälläiseen 🙂 Sitten toiseen juttuun. Haluaisin toivoa juttua ja kuvia siitä, mitä teidän jääkaapista löytyy normipäivänä. Sun ohjeet on ihania, elämänfilosofia samaistuttava ja kuvat UPEITA, mutta välillä mulle jää sellainen fiilis, että en haluaisi ostaa jotain tahnaa tai maustetta kun en sitten osaa hyödyntää sitä missään muussa. Joten voisitko tehdä vaikka erillisetkin jää/kuivakaappi- postaukset? Se olisi todella mielenkiintoista 🙂 Ja tämä ei nyt ollut huono palaute vaan ajatus mikä onvain herännyt ja tiedän, että rakentavaa palautetta on aina hyvä saada!
    Ihanaa joulukuuta teidän perheelle!

  • Jenni sanoo:

    Me jemmataan myös neljä (4) mantelia, hah! Me lähdetään vielä perinteisesti sukuloimaan heti aaton jälkeen, joten ruoan hamstraaminen ei edes ole järkevää. Muutenkaan en tykkää vetää ihan överiksi, oli joulu tai ei. Kunhan masut on täynnä ja herkkuja sopivasti! 🙂 Ihanaa ensimmäistä minikokkijoulua teille!

  • Jenni sanoo:

    Ihan maustehyllystä saa, vaikka Lidlistä! 😉

  • Jenni sanoo:

    Oikeastihan rakastan imellettyä perunalaatikkoa! Siis sen syömistä, mutta en valmistusta 🙂 Rauhallista joulun odotusta teille!

  • Jenni sanoo:

    Moi Lotta! Kiitos todella hyvästä palautteesta ja ideasta! Vähän tämän suuntaista olen suunnitellutkin – toistaiseksi se on ollut ajatuksen tasolla. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat; sellaista mitä me _oikeasti_ syödään tyyppistä postausta 😀 Jätän ajatuksen muhimaan ja aivan varmasti palaan tähän aiheeseen ennemmin tai myöhemmin. Herkullista joulua teille!

  • Anonyymi sanoo:

    Ihanan kuuloinen menu, nam! Mutta iik, ei missään nimessä saa sulattaa pakastettua lihaa huoneenlämmössä – ehtii kaikki pöpöt lisääntyä monikymmenkertaisesti ennen kuin liha on edes riittävästi sulanut.

    Hyvää joulua!

  • Jenni sanoo:

    Kiitos kommentista, korjasin reseptiä hieman sulatuksen osalta 🙂 Kiireessä teen itse niin että annan lihan olla hetken huoneenlämmössä, josta siirrän jääkaappiin sulamaan. Samoin, tunnelmallista joulua sinulle! 🙂

  • JenniinaE sanoo:

    Hauska idea nuo mätipasteijat. Mäti kuuluu myös omaan joulupöytääni. Sitä tarjoillaan yleensä kananmunien kera, mutta voisi kokeilla noita ruutujakin.

  • Jee, kokeilit punaviinipastaa! 🙂 Vaikkakin punaviiniglögipastaa! Sepä ei olisi tullut heti mieleen, kun miellän glögin aika makeaksi.. Mutta testaanpa tätä seuraavaksi. Ja nämä kaikki kuvat, voi miten niin ihania tunnelmakuvia taas <3 Talvi on kyllä mukavaa kuvausaikaa, kun saa ottaa kunnon lämminhenkisiä fiiliskuvia.

  • Jenni sanoo:

    Tuo Lidlin glögi ei musta ollut mitenkään överimakeaa. Ruoka vaatii kyllä suolaa vastapainoksi ja sitähän tuli myös tuosta gorgonzolasta. Toimi kivasti, kiitos inspiraatiosta!

  • Täällä ollaan stressin häivää, vaikka kaikki on tekemättä ja joulu jo ensi viikolla. Olen päättänyt löysätä ja hankkia jotain jopa valmiina. Minä, joka aina tekee kaiken itse. Yhdessä olo ja tunnelma, todellinen jouluntaika. Oikein ihanaa joulun odotusta teille <3

  • Sirkku sanoo:

    Voi tuo glögipasta! Aivan taivaallisen kuuloista. Meillä mennään lapsuudenkoteihin jouluksi, mutta koska oma perheeni on pieni, meillä on aina tehty jouluruokia suhteellisen pieni määrä niin että niistä riittää pariksi päiväksi eikä sitten tarvitse ihmetellä, mihin loput käyttäisi.

  • Ihana menu, ankka maistuis mullekin jouluna! Glögipasta täytyy kyllä vielä testata, harmi vaan ettei tuo Juuso tykkää homejuustosta (eli teen sitä itelleni joskus kun se on hurvittelemassa tai työmatkalla). Välillä kyllä harmittaa, että glögikausi tuntuu loppuvan jouluun. Mun mielestä sitä vois juoda vuoden ympäri 😀

  • Ihana joulumenu! Glögipasta kuulostaa todella herkulliselle :).

  • Ihanan tunnelmalliset kuvat! Itse olen ratkaissut joulustressiongelmat siten että joulu vietetään lapsuudenkodissa jossa tarvitsee vain vähän assaroida. Päävastuun tunnelmanluonnista ja ruokatarjoilusta ottaa äiti 🙂

  • Alisa sanoo:

    Lohiruudut kuulostavat ja näyttävät aivan taivaallisilta! Meillä on tänä vuonna itämainen joulumenu, kun saadaan olla kerrankin aattona ihan omassa rauhassa.

    Ihanaa joulua koko perheelle!

  • Kelpaisi minullekin. Lidl on täynnä hyviä löytöjä 🙂

  • Minna sanoo:

    Ihania kuvia jälleen kerran. Meillä joulu valmistuu vähän nyyttäri periaatteella. Vietämme joulua yhdessä veljeni perheen, vanhempieni ja anopin kanssa. Jokainen tuo joulupöytään jotakin, joten kenenkään taakka ei ole mahdoton. Ihanaa joulua teidän perheelle.

  • Minna Vuo-Cho sanoo:

    Äitini piti täyttää 77 ennen kuin hän uskoi, että laatikoita ei tarvitse olla neljää lajia joulupöydässä, kun niitä yleensä syö vain osa porukasta ja hekin vain pienen lusikallisen.
    Tänä vuonna meidän poppoo on poissa joulupöydästä, kun ollaan reissussa ja luulen äidin huokaisseen helpotuksesta. Olemme aina sanoneet, että ei tarvitse niin paljon ja voisimme me tyttäretkin tehdä enemmän, mutta vanhat tavat istuvat lujassa.

  • Kermaruusu sanoo:

    Odotan jo pääseväni syömään äidin joulumenua, jossa toki itse olen myös vähän hääräämässä apuna. 🙂 Tunnelmallista joulunaikaa!

  • Merituuli sanoo:

    Me ollaan jo monena vuonna tehty ihan omanlaisemme joulu, kun sitä nelisin vietämme. Kinkun tilalla on syöty potkaa, ankkaa ja karitsaa, kun se kinkku on meille ihan liian iso. Muutenkin rajoja on rikottu ihan ronskisti niin että myös tykättäis ruuista eikä jouduttais syömään niitä viikkotolkulla. Meillekin tämä on passannut oikein hyvin.

  • Mari sanoo:

    Oikein mukavan kuuloinen menu, vähän twistiä mukana!

  • ihanan kuuloinen menu – tuollainen joulun kuuluu ollakin. Stressivapaa ja oman maun mukaan tehty x

  • En ole koskaan ymmärtänyt tätä joulustressiä. Ehkä siksi että rakastan joulua ja olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus viettää sitä omalla tavallaan ja viettää joulua siellä missä itse kokee sen parhaaksi. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja ymmärretään, että ihan kaikkea ei tarvitse itse alusta alkaen tehdä 🙂

  • Annaleena sanoo:

    Ihana menu ja kauniit kuvat, kuten aina!

  • minni sanoo:

    Omat jouluperinteet on kyllä jännä juttu. Mulla ne on osin lapsuudenkodista, osin aikuisiällä muotoutuneita. Tärkeintä mulle on aina ollut saada olla aatto kotona. Upeita kuvia ja herkullinen menu kyllä!

  • Jenni sanoo:

    Hyvä Peggy!! Nyt kun mietin niin itselläni lisästressiä tuo usein myös se että joulusta jäädään lomalle. Samaan aikaan kun pitäisi valmistella joulua niin pitäisi töissä saada miljoona juttua hoidettua maaliin, että voisi ottaa jouluna RENNOSTI 😀 Noh, riman alentaminen ainakin auttaa vähän ja tosiaan jotain voi hankkia ihan valmiinakin 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kuulostaa järkevältä! Herkullista joulua koko perheelle!

  • Jenni sanoo:

    Mites vuohenjuusto, söisikö se sitä? Kuvittelisin että vuohenjuustokin toimisi tässä hyvin. Glögin juominen pitää aloittaa siinä syyskuussa 😀

  • Jenni sanoo:

    Kiitos! 🙂

  • Jenni sanoo:

    Äidit <3 Äidit ovat kyllä sellaisia joulutonttuja, jotka loihtivat joulun. Toivottavasti äiti suostuu kuitenkin ottamaan vähän apua vastaan niin ehtisi itsekin nauttia astetta rennommasta joulusta 🙂

  • Jenni sanoo:

    Toivottavasti itämainen joulumenu on tulossa blogiisi, sehän vasta kuulostaakin taivaalliselta! Samoin, ihanaa ja TERVETTÄ joulua teille!

  • Jenni sanoo:

    Yllätyin miten hyvä valikoima oli, etenkin nyt näin joulun aikaan kun herkkua oli niin monenlaista 🙂

  • Jenni sanoo:

    Meillä on vähän samansuuntaiset suunnitelmat joulupäiväksi. Vietetään joulupäivää perinteisesti isäni ja hänen vaimonsa luona. Tänä jouluna kaikki toisivat jotain, niin ei tule emännälle liian suurta taakkaa 🙂

  • Jenni sanoo:

    No voi että <3 Nykyään voi saada aika hyviä valmislaatikoitakin. Tai sitten jotkut ravintolat tarjoavat laatikkoja ostettavaksi. Kiva että äitisi saa ainakin yhden välivuoden 🙂 Kivaa reissua teille!

  • Jenni sanoo:

    Kyllä joulua jo odotetaan kovasti. Eli niitä ruokia! 😀 Samoin, tunnelmallista joulunaikaa sinulle ja äidillesi!

  • Jenni sanoo:

    Kauhian samanlaisilta kuulostaa ajatukset. Se on just näin, kaikille joulu voi olla just oman näköinen ja makuinen <3

  • Jenni sanoo:

    Ei aina tarvitse olla ihan perinteistä, näin ainakin meillä 🙂

Jätä kommentti