Skip to main content

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ, FISKARS JA ASENNEMEDIA

Sain korvanappiini shokkitiedon: mitä amatöörimpi, sitä parempi olisi käyttää erilaisia veitsityyppejä kokkaamiseen. Ammattilainen pärjää usein jopa yhdellä tai kahdella veitsellä. No just. Jotenkin kun ajattelin että tässä pääsisi loistamaan kun veitsitukissani on veitsiä joka sormelle. Ehdottomasti eniten käyttämäni veitsi on iso vahvateräinen ns. kokkiveitsi, jota käytän niin lihojen leikkaamiseen, vihannesten pilkkomiseen kuin yrttisen hienontamiseen. Kuorimiseen ja tarkempaan työskentelyyn käytän joko vihannesveistä tai pienempää juuresveistä ja leivän leikkaamiseen sahalaitaista leipäveistä. Kävin pienimuotoisen tee-se-itse veitsikoulun valmistamalla lammaspitaa ja ananaslassia. Testissäni oli kaunis Fiskars Norr-veitsisarja. Ihastuin norjalaisesta vaahterasta valmistettuun veitsisarjaan siinä määrin, että haluaisin nostaa ne veitsitukista keittiön seinälle säilytykseen. Totea veitsien kauneus ja monipuolisuus itse alla olevalta Liemessä veitsikoulu-videolta, jossa mm.  räpellän leikkaan mangon ja ananaksen oikeaoppisesti.

Video tuotanto: Liemessä
Video editointi: Arttu Mustonen / mustarttu.com

Liemessä veitsikoulu

Testaa veitsitietämyksesi, kerro tuloksesi kommenteissa ja voita mainetta, kunniaa ja veitsivelhon arvonimi! 😉 Oikeat vastaukset löytyvät postauksen lopusta. Kuulen myös mielelläni mitä veitsiä teiltä kotoa löytyy, mitä kaipaisitte ja miten veitsiä säilytätte!

1. Pohjoismaisesta luonnosta nimensä saanut Norr-veitsisarjan kahva on valmistettu…

A) suomalaisesta lastulevystä
B) kestävän kehityksen mukaisesta norjalaisesta vaahterasta
C) ekosertifikoidusta biojätteestä

2. Veitsen terän hiontatyyppi vaikuttaa veit-
sen terävyyteen ja kestävyyteen. Mikä näistä muodoista ei ole hiontatyyppi:

A) kovera
B) suora
C) kiilamainen,
D) epäsymmetrinen
E) tylppä
F) kupera eli suippeneva

3. Miten erotat laadukkaan veitsen?

A) veitsi on kulkenut perintönä suvussa
B) materiaaleista, muotoilusta, kestävyydestä ja hinnasta
C) onko niissä jotain eroa?

4. Mikä näistä ei pidä paikkaansa. Veitset säilyvät terävinä pidempään kun…

A) pesen ne pesukoneessa
B) säilytän veitset veitsilaatikossa
C) teroitan veitset vain harvoin

Lammaspita

4 hlö /  8 kpl

8 kpl itsetehtyjä pitaleipiä
400 g yrtti-valkosipuli marinoitua lampaan ulkofilettä tai paahtopaistia
2 tomaattia
1 mango
lehtipersiljaa

Esilämmitä uunim 180 asteeseen. Paista lampaan lihat kuumalla pannulla voissa noin minuutti molemmin puolin. Nosta uunivuokaan ja paista kunnes lihan sisälämpötila on 60 (medium)-70 (kypsä) astetta.

pikkelöity raitajuuri

2 raitajuurta
1 dl vettä
1 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl sokeria
1 tl suolaa

Keitä vesi, etikka, sokeri ja suola. Kuori ja siivuta raitajuuret ohuesti. Anna raitajuurien pikkelöityä jääkaapissa vähintään tunti, mielellään useampi.

tahinijogurtti

3 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl tahinia
1 rkl hunajaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa
pippuria

Sekoita ainekset ja anna maustua jääkaapissa.

Ananaslassi

1 tuore ananas
4 dl turkkilaista jogurttia
ripaus kurkumaa

Kuori ja viipaloi ananas. Aja ananas, jogurtti ja kurkuma tehosekoittimessa sileäksi.

Vastaukset:
1. B
2. E
3. B
4. Kaikki

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

4 Kommenttia

  • Yhtään ei ole kaduttanut, että on sijoitaanut muutamaan laadukkaaseen veitseen. Veitsien valinta oli vaikeaa ja veistä pitäisi päästä ainakin pitämään kädessä ennen ostoa, että pystyy valita omaan käteen sopivan veitsen. Veitset säilytän tukissa, enkä koskaan pese niitä pesukoneessa. Veistä teroitetaan puikolla aika usein. Yleensä viikonloppuna, koska silloin kokkaillaan enemmän, mutta useimminkin jos siltä tuntuu.

    • Hear hear! Oli suorastaan nautinto leikata uudella TERÄVÄLLÄ veitsellä. Tunnustan että veitset tulee teroitettua liian harvoin. Mulla on myös tukissa niin hillitsee tylsymistä. Ennen en pessyt koskaan koneessa, mutta nyt kyllä toisinaan. Käsinpesu tietysti paras 🙂 Hyviä viikonloppukokkailuja!

  • Nanna sanoo:

    Ihana video! Kysymys kuuluukin, että mitä helvataa sä teit sille ananakselle? Ne vinoviillot?

Jätä kommentti