Skip to main content

ruokakirja

Joku jossakin muistaakseni vannoi, että ei enää koskaan kirjoita kirjan kirjaa. Viime kierroksella tehtaillessani esikoisruokakirjaani,  Katukeittiö – parempaa roskaruokaa, kuvasin ja kirjoitin puoli vuotta kaiken vapaa-aikani päivätyön ohessa. Puoleen vuoteen emme viettäneet yhtäkään päivää yhdessä perheenä. Kirjoitin puhtaaksi 100 reseptiä. Käsittelin ainakin tuplasti kuvia. Itkin öitä käydessäni läpi punakynällä sutattuja tekstejä. Julkkareissa yritin pitää jalat visusti ristissä ollessani viimeisillään raskaana. Kuulostaa sen verran hauskalta, että otetaan uudestaan!

ruokakirja

Tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin *kuuluisat viimeiset sanat*. En nimittäin lähde kirjaprojektiin yksin. Pohdin kuka olisi unelmieni kumppani ruokakirjan kirjoittamiseen ja käänsin katseeni silloin vielä aloittelevaan tulevaisuuden lupaukseen Viimeistä Murua Myöten-blogin Saaraan. Sittemminhän Saarasta tuli myös huippuassarini, mutta jo ennen tätä kysyin Saaralta varovasti kiinnostusta kirjaprojektin tekemiseen yhdessä. Kirja tulee siis olemaan tasavertaisesti meidän yhteinen projekti. Löysimme nopeasti yhteisen sävelen kirjan teemasta, josta iloksemme myös kirjakustantamo Tammi innostui. Toisekseen tulen tekemään kirjaa enemmän tai vähemmän päivätyökseni koko touko- ja kesäkuun. Näille kuukausille olen vähentänyt muita töitä merkittävästi. Voin kertoa, että oppii sanomaan ei kun sitä hokee eripuolille päivittäin. Kolmanneksi uudesta keittokirjasta haaveilu on teidän lukijoiden ansiota. Olen saanut niin ihanaa palautetta Katukeittiö-kirjasta; kuinka se ei ole jäänyt kirjahyllyyn pölyttymään vaan on edelleen aktiivisessa käytössä. Kuinka ihmiset ovat innostuneet ruoanlaitosta kirjani takia. Kuinka moni bloggaajakamu osallistui Katukeittiö-julkkareihin, testasi reseptejä ja oli aidosti iloinen puolestani. Joten tässä sitä nyt siis taas ollaan, kustannussopimus kädessä ja kirjamatka edessä.

ruokakirja

Noni, nyt kun asia on ulkona niin enää tarttis tehdä se kirja. Vielä ei ole reseptin reseptiä eikä kuvan kuvaa. Nämä kuvat durrajauhoihin tehdyistä vohveleista voi liittyä kirjan aiheeseen tai olla liittymättä 😉 Kaikki paljastuu aikanaan. Kesän korvalla kirjakuvausten kulisseihin voi kurkistaa Instagramissa @liemessa ja @viimeistamuruamyoten. Sitä ennen käymme hakemassa oppia ja inspiraatiota huikean Betty Liun ruokakuvaus- ja stailaus retriitiltä Kreetalta, jonne suuntaamme siis ensi viikolla. Tästä se lähtee. Ihan huikeeta!

ruokakirja liemessä

Esikoiskeittokirjailija Saara ja keittokirjailija Jenni – partners in crime! 🙂

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

19 Kommenttia

  • Tsemppiä kirjaurakkaan! Ihana, kun on löytynyt toimiva ja tehokas tiimi!

    • Jenni sanoo:

      Kiitos! Tsemppiä varmasti tarvitaan! Mutta tämä on niin ihana projekti että kyllä tästä selvitään! 🙂

  • Tuulia Talvio sanoo:

    Hei ihan mahtavaa, innolla odotan teidän aikaansaannoksia! Ja nauttikaa retriitistä, kuulostaa huipulta! 🙂

    • Jenni sanoo:

      Kiitos Tuulia <3 5 päivää pyhitetty ainoastaan ruokakuvaukselle ja luovuudelle. Voiko mitään parempaa tapaa viettää lomaa olla olemassa? 😀

  • Jenni sanoo:

    Ihan mahtavaa! Onnea teille! 🙂 Ihan loistavia uutisia tällaiset, odotan innolla mitä tuleman pitää!

  • Tiina Varjus sanoo:

    Wow! Ihan mahtavaa! En malta odottaa! Olette kyllä huippu tiimi yhdessä. Nauttikaahan matkasta <3

    • Jenni sanoo:

      Kalenteria on nyt raivattu siihen malliin, että kohta vihdoin päästään aloittamaan tämä projekti. JEE! 🙂

  • Essi sanoo:

    Vau! Onnea molemmille 🙂 Oon ikäänkuin keittokirjanostolakossa, mutta tää tuleva yksilö on varmaan pakko hommata…

  • Mallaspulla sanoo:

    Hurjan isot onnittelut teille molemmille! Katukeittiöopus on mahtava kirja ja uusi tulee olemaan varmaan tuplasti vielä hienompi, kun te kaksi teette sen yhdessä. Tuskin maltan odottaa, mitä kirja tulee sisältämään 🙂

  • Hanna sanoo:

    Mahtavaa, paljon onnea teille!! En malta odottaa mitä tuleman pitää.

  • Nanna sanoo:

    Edellisen postauksen kommenteista sujuvasti jatkan tänne, ettö ihanaa pääsiäistä myös sun poppoolle, Jenni. Hitsi kun et huomannu laittaa tänne mun suuntaan niitä töitä, joista oot kieltäytyny :).

    Onnea kustannussopimuksesta teille molemmille! Ja eipäs stana muuten tämä tähän lopu! Onnea myös huimista Top10 Cision blogit sijoituksista! <3

    • Jenni sanoo:

      Kiitos Nanna <3 Toivottavasti teidänkin poppoolla oli rento pääsiäinen! Ainakin näytti herkulliselta, jos siis se savulohilauta oli pääsiäiseltä...teen sitä kesällä. Kylkeen vielä uudet perunat ja klöntti voita. Nam!

      No nyt on ollut kyllä monta piristävää uutista, en todellakaan voi valittaa 🙂

  • Mahtava juttu! Olen varma, että edellinen projekti opetti jo paljon ja nyt pääsee siltä osin helpommalla. Mä jään odottelemaan mitä tuleman pitää. Onnea vielä!

    • Jenni sanoo:

      Näin uskon ja toivon 😀 Viime kirjaprojekti meni kyllä hienosti ja olihan se hauskaakin, mutta ehkä siinä elämäntilanteessa vähän rankemman kautta. Nyt on kevyempi fiilis lähteä tekemään 🙂

  • Minna Vuo-Cho sanoo:

    Mahtavaa! Ei ole jäänyt Katukeittiö meilläkään hyllyyn. Viimeksi sieltä juuri katsoin vähän perusohjetta foccaccia-kokeilulle.
    Mielenkiinnolla odotan, mitä saatte aikaan 🙂

Jätä kommentti