Skip to main content
pretzelit

Kaupallinen yhteistyö, Hartwall ja Asennemedia

Saksalaiset suolahipuin koristellut pretzelit eli suolarinkelit ovat nosteessa. Pretzelit ovat aikalailla vihkiytyneen kotikokin koko-päivä-projekti, joten vierasvarapullaksi tai arkivoileiväksi niistä ei ole. Mutta helposti mukaan otettavat pretzelit sopivat bagelien tapaan brunssille, herkutteluun ja vaikka vappupiknikille. On sitten suola- ja nestetasapaino kunnossa. Pretzeleiden muodon kanssa saa lähteä rikkomaan rajoja, mutta halusin ensikertalaisena lähteä perinteiselle linjalle. Erona tavallisiin sämpylöihin pretzelit vedetään solmulle, kylvetetään kiehuvassa soodavedessä ja päälle ripotellaan suolahippuja ennen paistamista tumman paahteisiksi uunissa. Kylvetysvaiheessa meinasin vaipua epätoivoon ruttuisten ja harvinaisen rumien pretzeleiden edessä. Mutta ällös huoli, ne kaunistuvat kyllä uunissa huomattavasti.

Pretzeleiden kuuluu olla vähän nahkean kuivahkoja, joten ne huusivat kylkeen maukkaan ja valuvan cheddardippikastikkeen. Tai ehkä se huuto oli vain minä nälissäni. Piknikillä sipasisin päälle vaikka tuorejuustoa.  Komboa raikasti Happy Joe uutuus Old Country omenasiideri, jota löytyy niin pretzeltaikinasta kuin juustokastikkeestakin tuomassa makuun syvyyttä ja hedelmäisyyttä. Happy Joe Old Country siiderin saksalaiset omenat kypsyvät Elbe-joen suistossa, missä omenan kasvatukselle on pitkät perinteet. Siitä siiderin nimikin, Old Country. Siideriin on valittu satokauden parhaimmat yksilöt. No yllätys että kuiva ja hedelmäinen premium siideri oli kyllä ihan omaan makuuni ja toimi täydellisenä raikastavana makuparina suolaisille pretzeleille ja tuhdille cheddarjuustodipille.

Pretzelit

10 kpl

1 tl ruokosokeria
3,5 dl kädenlämpöistä Happy Joe Old Country omenasiideriä
2 pkt kuivahiivaa
500 g / 10 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
40 g huoneenlämpöistä voita
karkeaa suolaa päälle

soodakylpy
1 litra vettä
3 rkl ruokasoodaa

Sekoita hiiva, sokeri ja kädenlämpöinen siideri. Anna olla 5 minuuttia.
Sekoita toisessa kulhossa  jauhot ja suola. Lisää jauhoihin neste ja pehmennyt voi.
Vaivaa taikinaa yleiskoneella 10 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä ruokalusikallinen kerrallaan kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.
Anna taikinan nousta liinan alla 45 minuuttia.

Jaa taikina 10 osaan. Kostuta kädet vedellä ja muotoile taikinapala noin  15-20 cm pitkäksi pitkulaksi. Pitkulan sisään saattaa jäädä ilmaa ja jouduin välillä ”rutistella” ilmoja pihalle. Muotoile pretzeleiksi leivinpaperin päälle pellille.

Soodakylpyä varten kuumenna vesi kiuhavaksi ja lisää sooda. Sekoita. Upota pretzelit yksi kerrallaan esimerkiksi reikäkauhalla hiljalleen kiuhuvaan veteen. Anna paistua noin 10 sekuntia per puoli. Valuta ylimääräiset vedet pois ja nosta pretzel takaisin leivinpaperille. Paista pretzeleitä 225 asteessa noin 15-18 minuuttia. Pretzelit saavat paistua tummahkoiksi.

Juustodippi

3 dl Happy Joe Old Country omenasiideriä
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
200 g cheddarjuustoraastetta

Kuumenna teflon paistinpannu keskilämmöllä. Sulata pannulla voi ja lisää vehnäjauhot. Sekoita. Lisää ja kuumenna omenasiideri. Lisää joukkoon cheddarjuustoraaste erissä ja sekoita kunnes juusto on sulanut. Tarjoile ja dippaa pretzelit heti lämpimään juustodippiin!

 

Ilahdun jokaisesta kommentista! Huomioithan että Valviran alkoholimainontaa koskevan ohjeistuksen mukaisesti alkoholia koskevat kommentit joudutaan poistamaan.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

18 Kommenttia

  • Pia Mikkonen sanoo:

    Olipa herkulliset kuvat. Ihana yhdistelmä täyteläinen juustodippi ja rinkeli.
    Ihanaa pääsiäisviikkoa!

    • Jenni sanoo:

      Kiitos! Voit varmasti kuvitella millaista oli kuvata pretzeleitä ja valuvaa juustoa koko päivä ilman lounastaukoa. Ja se hetki kun vihdoin kuvat on otettu ja saa syödä. Se on toi vika kuva 😀 Kivaa pääsiäistä sinullekin Pia!

  • Mari sanoo:

    Oo, en ole koskaan syönyt kotitekoisia pretzeleitä. Mahtoivat olla hyviä!

    • Jenni sanoo:

      Lopussa kyllä vaiva palkittiin! Parhaimmillaan nämä olivat tuoreeltaan / samana päivänä. Seuraavina päivinä voisi vaikka halkaista, laittaa paahtimeen ja täyttää. Kannattaa kokeilla!

  • Oi, ihanaa!
    Pretzelit on ihan parhaita.

    • Jenni sanoo:

      Niin on. Ensi kerralla haluaisin tehdä sellaisia vähän ohuempia ja isompia – nyt taikina turposi sen verran että ei jäänyt koloja. Tai sitten tikun muotoon!

  • Jenni sanoo:

    En ookaan tehnyt prezeleitä ikinä itse, vois olla hauska kokeilla! Ne tuoreet pretzelit jossain toreilla näyttää kyllä aina niin hyvältä niin saati sitten varmaan kun ne olis kototekoisia ja tuoreita!

    • Jenni sanoo:

      Joo, näitä oli hauska tehdä! Vaikka kyllä ne torinkin pretzelit ajavat asiansa pretzelhimon yllättäessä 🙂

  • Taina sanoo:

    Nämä kuulostavat herkulliselta, mutta onkohan liian hankala valmistaa??

    • Jenni sanoo:

      No ei varsinaisesti hankalaa. Nämä oli musta tärkeimmät kohdat:
      1) pyörittelee taikinasuiroja vedellä kostutetuin käsin jotta saa helpommin muotoiltua taikinan suiroiksi. Rutistelin myös suiroja välillä käsissä jos tuntuivat keräävän ilmaa sisälleen.
      2) ei lannistu vaikka pretzelit näyttävät ryppyisiltä ja rumilta soodavedessä keittämisen jälkeen 😀
      Rohkeasti vaan kokeilemaan!

  • Emilia sanoo:

    Noiden tekeminenhän ei kuulosta yhtään niin vaikealta mitä olen aina kuvitellut! Täytyy ottaa ohje ylös 🙂

  • Sirkku sanoo:

    Ooh, kuulostaapa muhkealta yhdistelmältä! Ja niin kauniit kuvat 🙂

    • Jenni sanoo:

      Kiitos Sirkku! Muhkea kuvaa hyvin 😀 Saahan noista freesimpiä täyttämällä vaikka kasviksilla, mutta musta tuollainen tuhti juustodippi sopi saksalaiseen henkeen 🙂

  • Itävalta ja pretzelit olivat lyömätön yhdistelmä, mutta ei ne Lidlinkään versiot huonoja olleet. Nyt pitää vielä kokeilla kotitekoisiakin 🙂

  • Veera sanoo:

    No on kyl nättejä! Mutta että kuivan nahkea koostumus. 😀 Näitä vois siitäkin huolimatta kokeilla.

    • Jenni sanoo:

      Kuivan nahkealla tarkoitan ehkä enemmän sitä pintaa, vähän kuin bageleissä. Sisältä ovat pehmeitä, ainakin näin tuoreena nautittuna 🙂

Jätä kommentti