PÄÄRYNÄ-HOMEJUUSTO SALAATTI

FacebookTwitter

Kello taisi olla jo lähemmäs kymmenen ennen kuin pääsimme nauttimaan illallista, joten söimme kevyemmin yötä vasten.

Tämän reseptin sain äidiltäni joka oli sen bongannut cashew-pähkinä pussin takaa. Mahdollisesti pikkujoulujemme menussa.

salaatti
tomaattia
kurkkua
50 g cashew-pähkinöitä
säilyke päärynöitä (sokeroimaton liemi)
Aura juustoa

Salaatti on nopea valmistaa, ainoastaan pähkinöitä olisi hyvä paahtaa hetki kuumalla pannulla. Joka kerta kun tulee vähärasvaisista tuotteista tai edes ruuan laitosta puhe, keskustelu kääntyy vähärasvaiseen Aura-juustoon. Yhdestäkään suusta en ole vielä kuullut positiivista sanaa. Ei maistu sellaisenaan eikä sula ruuan joukkoon. Täysi kengänpohja. Joten salaattiin kannattaa ostaa sitä aitoa ja alkuperäistä. Kastikkeena valkosipuliöljyä ja balsamicoa.

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

JELL-O HYYTELÖ

5
FacebookTwitter

Jell-o sugar free hyytelö on diettaajan pelastus. Annoksessa 10 kaloria eikä myöskään sisällä hiilareita. Korvaamalla osan nesteestä alkoholilla, syntyy syötäviä Jello shotteja.

1 pkt Jell-o sugar free (esim. mansikka-kiwi)
2,5 dl kiehuvaa vettä
2,5 dl jäävettä.

Sekoita gelatiini ja kiehuva vesi kulhossa ainakin parin minuutin ajan. Jäävettä voit valmistaa kylmästä vedestä ja jääkuutioista; lisää joukkoon. Sekoita kunnes hieman jähmenee. Poista ylimääräiset jääpalat. Koveta jääkaapissa 30min – 2h riippuen haluamastasi kovuusasteesta.

Voit valmistaa Jellon vuokaan ja leikata paloja tai valmiisiin annosastioihin.

Tehdessäsi shotteja korvaa osa kylmästä nesteestä alkoholilla. Jelloja saa ainakin Citykäytävän Mr. Nibble kaupasta.

Itse en ole vielä ehtinyt Jelloa valmistaa, ajattelimme tarjoilla järjestämissämme pikkujouluissa. Joten palaan kommentoimaan myöhemmin…

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

CHOCOLATE CHIP COOKIES

2
FacebookTwitter

Tämä ohje on kaukana kevyestä, mutta naurettavan helppo ja pääsi eilen illalla Jonin ”TOP 3 parhaat jälkkärit”-listalle! Valmistusaika: 20 min.

1 Betty Crocker Chocolate Chip baking mix
100 g pehmitettyä voita
1 kananmuna

Amerikkalaisia Betty Crocker tuotteita myy Mr. Nibble Helsingin Citykäytävässä. Jauheeseen lisätään vain voi ja kananmuna, sekoitetaan ja lusikoidaan pellille. ”Leivoin” keksit mainostauolla 😉 200 astetta ja n. 10 min.

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

ORANSSI KEITTO

4
FacebookTwitter

Ja takaisin arkeen…Kasvissosekeitto on kolmen hoon ruoka: helppo, hyvä ja halpa. Keitossa on kaloreita vain nimeksi, joten santsaus on sallittua! Valmistusaika: 30 min.

1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
4 porkkanaa
4 perunaa
1 sipuli
pala lanttua
purjoa
suolaa
pippuria

1 prk ranskankermaa (10 %)
basilikaa
timjamia
suolaa

Kiehauta vesi, lisää kasvisliemikuutio ja kaikki vihannekset. Anna kiehua kunnes vihannekset ovat pehmenneet. Survo soseeksi sauvasekoittimella. Kiehauta sose vielä liedellä lisäten mausteet joukkoon. Tarjoile ruisleivän ja yrttisen ranskankerman kanssa.

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter