LOHIKRANSSI JA MÄTISHOTTI

FacebookTwitter

Kaupallinen yhteistyö Heimon Kala

Joulu I Kalapöytä I Lohikranssi I Kranssi I Mätishotti I Lohi I Kala I Mäti I Idea I Resepti I Ohje I Ruokablogi I Ruokakuvaus I Jouluruokaa I

Mäti. Smetana. Sipuli. Joulun pyhä kolminaisuus. Mitään muuta en odota joulupöydässä yhtä paljon. Väitän jopa, että voisin jouluna surutta skipata kinkut ja keskittyä ainoastaan kalapöytään. Mädin lisäksi meidän joulupöydästä löytyy takuuvarmasti Heimon Kalan kylmäsavustettua kirjolohifilettä. Hauska lohikranssi syntyi helposti asettelemalla salaattia, kylmäsavustettuja kirjolohifileviipaleita, mätiä, smetanaa, etikkakurkkuja ja sitruunaa kokonaisen ohuen revityn ruisleivän puolikkaan päälle.

lue lisää

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

KALAN JÄLJILLÄ KALATEHTAALLA

4
FacebookTwitter

Kaupallinen yhteistyö Heimon Kala

Heimon kalaMikä on tämä outo, marraskuussa harvemmin esiintyvä, valoilmiö? Astumme Idan kanssa junasta Hämeenlinnan junalaiturille. Taivaanrannassa pilkistävän auringon kajastuksesta Hämeenlinna vaikuttikin yllättävän viihtyisältä lähimatkakohteelta. Tuumasimme palaavamme tänne vielä, mutta tällä kertaa jatkoimme matkaamme 15 kilometrin päähän kohti Renkoa. Maalaismaisemien keskellä seisoo kotimaisen kalakasvattajan ja kalajalostajan Heimon Kalan tuotantolaitos.

lue lisää

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

LOHIKULHO

FacebookTwitter

Kaupallinen yhteistyö Heimon KalaLohikulho I Lohi I Kala I Kulho I Ruoka I Resepti I Kalaruoka I Terveellinen I Avokado I Salmon bowl I Food photography I Food styling I Ruokakuvaus I Valokuvaus

Sushi kulhossa! Minä ja lapset rakastamme sushia – tai ”tsutsia” kuten neljävuotias Herra Simpukka totesi. Mutta ei minusta kyllä ole käärimään makirullia kotioloissa. Yksinkertaisuudessaanhan sushi on lohta ja riisiä. Pohdin miten saisin sushin makumaailman kopioitua helpoksi ja nopeaksi ruoaksi ja tässä se nyt on. Lohikulho syntyi Heimon kalan graavisuolatusta viipaloidusta kirjolohesta ja riisiviinietikalla maustetusta tavallisesta puuroriisistä. Kylkeen erilaisia kasviksia, yrttejä ja soijaa. Lohikulholounaasta ylijääneestä riisistä pyörittelin vielä sushihulluille lapsille nigirit: käsissä pyöriteltyjä riisipötkylöitä ja päälle graavilohisiipaleita.

lue lisää

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

SIENI-LOHIPATA

3
FacebookTwitter

Kaupallinen yhteistyö: Heimon KalaSieni-lohipata I Mustatorvisieni I Lohi I Savulohi I Pata I Resepti I Ohje I Paistos I Arkiruoka I Kalaruoka I Mushroom I Wildfood I Salmon I Casserole I Ruokakuvaus I Food photography

Padallinen lohturuokaa! Syksyä kohden kaivan pölyttyneen valurautapadan uunin uumenista. Ihanasti pinnalta gratinoitunut sieni-lohipata kätkee sisäänsä kerroksittain ladottuna Heimon Kalan savustettua Saaristomeren kirjolohta, mustatorvisieniä ja perunaa. Syksyn sienestysreissuni ovat olleet sen verran laihanlaisia, että mustatorvisienet on suosiolla sienestetty torilta. Sieni-lohipataan voi toki ujuttaa niin tatit, kanterellit kuin viime vuoden kuivatut sienetkin.

Sieni-lohipata I Mustatorvisieni I Lohi I Savulohi I Pata I Resepti I Ohje I Paistos I Arkiruoka I Kalaruoka I Mushroom I Wildfood I Salmon I Casserole I Ruokakuvaus I Food photography

K-supermerketin hyllystä kalastettu kilon jööti Saaristomeren savukirjolohta irtoaa tammikuuhun asti edullisesti kympillä. En voi tarpeeksi hehkuttaa kuinka mahtava löytö kokonainen savukirjolohi oli tälläiselle yksinkertaista, nopeaa, mutta hyvää ja terveellistä ruokaa rakastavalle. Yksinkertaisimmillaan Saaristomeren savulohi taipuu arkiruoaksi sellaisenaan perunoiden ja vaikka kermaviilin kera. Senkun keittää perunat ja haarukoi menemään. Saaristomeren savulohi on sen verran kookas, että puolikas lohi riittää sieni-lohipadalliseen. Lopusta puolikkaasta saa vaikka särvintä ruisleivän päälle.

Sieni-lohipata I Mustatorvisieni I Lohi I Savulohi I Pata I Resepti I Ohje I Paistos I Arkiruoka I Kalaruoka I Mushroom I Wildfood I Salmon I Casserole I Ruokakuvaus I Food photographySieni-lohipata I Mustatorvisieni I Lohi I Savulohi I Pata I Resepti I Ohje I Paistos I Arkiruoka I Kalaruoka I Mushroom I Wildfood I Salmon I Casserole I Ruokakuvaus I Food photography

Sieni-lohipata

1 padallinen / 6-8 hlö

500 g Heimon Kala Saaristomeren savukirjolohta
8 rosamundaperunaa (tai muuta jauhoista perunaa)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 l sieniä (mustatorvisieniä, tatteja tai kantarelleja)
2 rkl oliiviöljyä
5 dl kuohukermaa
100 g gryere juustoa (tai muuta voimakasta juustoa)
2 rosmariinin oksaa
suolaa
pippuria

Poista kalan nahka ja ruodot. Tarkista, että kalaan ei ole jäänyt ruotoja.
Paista pannulla öljyssä siivutetut sipulit, mustatorvisieniä ja rosmariininlehtiä.
Viipaloi perunat kuorineen. Raasta juusto.
Lado pataan vuorotellen savukirjolohta, sipuli-mustatorvisieniä ja perunaviipaleita.
Kaada päälle kerma ja ripottele päälle juustoraaste.
Paista 220 asteessa noin tunti. Lopussa paista hetki grillivastuksen alla, niin juustogratiinista tulee ihanan rapsakka.

Vinkki! Tämä on sieni-lohipadan lohturuokaversio. Jos haluat kevyemmän version, vaihda kerma esimerkiksi maitoon tai kasvisliemeen.

Sieni-lohipata I Mustatorvisieni I Lohi I Savulohi I Pata I Resepti I Ohje I Paistos I Arkiruoka I Kalaruoka I Mushroom I Wildfood I Salmon I Casserole I Ruokakuvaus I Food photography

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa
Nordic vibes @nordicfoodtales
Brunssikirja – Brunch all day – tilattavissa nyt Adlibris verkkokaupassa!

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter