Skip to main content
Ginipasta

Treffiruokaa! Laitettiin ginipasta tulille heti kun lasten takaraivot näkyivät ikkunasta. Vietimme viime viikonloppuna laatuaikaa Nirson kanssa. Täydelliset viikonlopputreffit koostuivat yhteisestä salitreenistä, ulkoilusta, tutkimusretkestä boheemiin Lapinlahden Sairaalan kulttuurikeskittymään, hyvästä hävikkiruoasta, keskusteluista, Netflix bingetyksestä ja tulisesta tomaattipohjaisesta ginipastasta valuvalla burrata-juustolla.

Ginipasta liemessä

Lapinlahti tärpit

Matkalla punttikselle huomasin tien laidassa pienen kyltin mainostaen artesaanileipää. Voisimme poiketa hakemaan viikonloppuleivän. Pikku pyrähdys eskaloitui koko iltapäivän mittaiseksi Lapinlahti tutkimusmatkaksi. Päädyimme lounastamaan symppiksessä hävikkiravintola Loopissa. Loop valmistaa päivän menun kaupoista ja tuottajilta pelastetusta ruoasta. Hävikkiteema jatkuu myös Lapinlahden kukkakaupassa. Viikonloppukukat voi napata mukaan hävikkikukkakauppa Kukkiksen pihapuodistaja ja maksaa oman tunnon mukainen summa. Iltapäiväkahville siirryimme cafe Metsäpaahtimoon ja nautimme syyskahvit terassilla merenrannassa. Ai niin se leipä! Lopuksi nappasimme vielä artesaani-hapanjuurileivät ja pasteis de natat kainaloon tunnelmallisesta Venetsia Ambiance-leipomosta.

Ginipasta resepti

Ginipasta – kuumaa treffiruokaa

Idea ginipastaan tuli oikeastaan Story ravintolan mahtavasta vodkapastasta ja hyllyllä nököttävästä Napue Ginin jämästä. Viinan lisäksi simppelin tomaattipastan juju on chili, burrata-juusto, huolellinen valmistus ja laadukkaat raaka-aineet. Oleellista on luoda makupohja kastikkeelle kuullottamalla piiiitkään sipulia, valkosipulia, chiliä ja persiljaa runsaassa oliiviöljyssä. Ginin maku ei mitenkään hyökkää pastasta, joten ginin ystävät voivat huoletta lorauttaa tuplashotinkin!

Yksinkertaisen pastan a & o on hyvä pasta. Varmista että pussin kyljessä on merkintä ”al bronzo”. Se kertoo että pasta on tehty bronssimuoteilla, jolloin pinta on karhea ja kastike tarttuu paremmin pastaan. Merkintä kielii todennäköisesti laadukkaasta pastasta. Yritin tuloksetta metsästää vodkapastasta tuttua bucatini-pastaa (paksua spagettia jossa keskellä reikä). Löytämäni spagettia hieman leveämpi linguine toimi kyllä ja spagetti varmasti myös ok.

Tulista treffi-iltaa ja pastaa voi taittaa tarjoilemalla ginipasta burrata-juuston kera. Burrata on mozzarellajuustoa, joka on kietaistu palloksi ja täytetty kermalla ja mozzarella paloilla. Juustoa leikattaessa se valuu ulos ja pastaa syödessä sekoittuu ihanasti pastan joukkoon. Tarjoilen burratan aina erillisellä pikkulautasella ja pirskotan päälle oliiviöljyä ja rouhin mustapippuria.

Ginipasta

Vinkki! Valkoviini ei ole pakollinen (minusta), mutta Nirso oli sitä mieltä että se kuuluu tomaattikastike pohjaan. Piste. 😀

Ginipasta

2 keltasipulia
6 valkosipulinkynttä
nippu tuoretta persiljaa
2 chilipalkoa
1 dl oliiviöljyä
mustapippuria
2 tl suolaa
loraus valkoviiniä
4 cl Kyrö Distillery Napue Gin giniä
2 tlk kokonaisia säilyketomaatteja
500 g linguine tai bucatini pastaa

tarjoiluun:
Burrata juustoa (esim Maldera Burratina Luomu)
basilikanlehtiä

Pieni sipulit, valkosipuli, persilja ja chilipalot. Kuullota runsaassa oliiviöljyssä noin 10 minuuttia. Varo polttamasta! Lorauta joukkoon valkoviiniä ja giniä ja anna kiehahtaa. Lisää käsin murskatut säilyketomaatit ja anna poreilla 30-40 minuuttia ilman kantta. Sekoittele välillä.

Keitä pasta al denteksi. Lisää pasta kastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin. Tarjoile burrata-juuston, tuoreen chilin ja basilikan kera.

Lisää pastareseptejä!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Jätä kommentti