MERCAT SANTA CATERINA – ÄÄRIPÄÄSTÄ TOISEEN

2
FacebookTwitter
Barcelonan monet kauppahallit ovat jo nähtävyys itsessään. Toivorikkaina suuntasimme Mercat Santa Caterinaan (Avinguda Francesc Cambo 16) urbaanin nuoren matkaraamattu Wallpaper City Guide takataskussa. Olimme lukeneet mahtavasta sunnuntai aamun aamupalasta kauppahallin kyljessä sijaitsevassa kahvilassa.


Ennen aamiaista maltoimme kuitenkin käydä fiilistelemässä paikallista tarjontaa; tiskien ylitse pursuilevia tuoreita vihanneksia, hedelmiä, juustoja, chorizoja ja ennen kaikkea mereneläviä.

Santa Caterinan kauppahalli on tunnettu leikkisästä muotoilusta ja erityisesti aaltoilevasta katosta. Siisteys, monipuolisuus sekä ammattimaisuus hieman yllättivät, ja saivat Hakiksen kauppahallin tuntumaan jopa hieman nuhjuiselta.

Maiskuteltuamme nälkäisinä odotukset olivat suuret ravintolan suhteen, jonka kerrottaneen kutsuvan kauppahallia kodikseen ja käyttävänsä tuoreita aineksia suoraan “olohuoneestaan”. Ravintolassa oli kaksi osaa: etualalla pieni kahvila baarituoleilla ja takana moderni kahvila, jossa lähemmäs 7 kokkia lämmittelivät vasta patojaan. Istuuduimme tiskille, tiedustelimme listoja ja mitä aamupalaa olisi tarjolla. Tutulla espanjalaisella palvelialttiudella tarjoilija tokaisi: “Sitä mitä tilataan. Kattokaa tosta tiskistä.”. Öh, lasivitriinissä könötti muutama kroisantti ja lihiksen läheisiä sukulaisia. Aamupala kutistui suurista odotuksista Cafe latteen, kaakaoon ja kroisanttiin.


Tässä vaiheessa jo heräsi epäilys joskohan se Wallpaper keskittyy enemmän sisustukseen ja trendikkyyteen kuin hyvään ruokaan..?

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

IHAN TULI TIPPA LINSSIIN – EL MERLOT

FacebookTwitter

Lähdimme vuokra-autolla kohti Parador Vic-Sauta, 4 tähden hotelliksi muutettua maalaiskartanon päätaloa. Paradoreja löytyy kymmeniä ympäri Espanjaa ja osasta saa jopa sesonkiaikaan tuntuvia nuorisoalennuksia (alle 30 v). Huoneemme terassilta aukesi upea näkymä vuorien ympäröimälle järvelle.

14 km Paradorista sijaitsee Vicin kaupunki. Matkalla Viciin kävimme kysymässä ravintolasuosituksia kaupungin laidalla sijaitsevasta turistitoimistosta. Saimmekin Vicin “gastronomisen” kartan, johon oli merkattu lähes kaikki ravintolat, joista avulias toimiston tyttö ympyröi suosikit. Keskustan turisti-info ei puolueettomuuteen vedoten suostunut antamaan suosituksia.

Maanantaina suurin osa ravintoloista oli kiinni, joten vaihtoehtoja ei ollut kovinkaan paljon. Ovi toisensa jälkeen oli suljettu ja lopulta vaihtoehdot rajautuivat Pinchos -kapakkaan tai kauempana sijaitsevaan El Merlot -nimiseen ravintolaan, jota oli erityisesti kehuttu. Päätimme ottaa riskin ja kävellä vielä reilun kilometrin lenkin. Lopulta saavuimme pienelle pimeälle vanhojen kivitalojen reunustamalle kadulle. Kävelimme kadun päästä päähän, emmekä pettymykseksemme ensin löytäneet etsimäämme ravintolaa. Olimme jo valmiit tyytymään Pinchoksiin, kunnes mies huomasi kadun varrella vaatimattoman näköisen oven, josta kajasti himmeä valo. Ovi osoittautui El Merlotin sisäänkäynniksi. Vatsat kurnien astuimme ravintolaan sisälle. Paikka huokui aitoa espanjalaista tunnelmaa ja maukas ruoan tuoksu tulvi heti eteisessä sieraimiin. 8 pöytää eikä yhtään turistia. Perfecto.

EL MERLOT – AITO MEININKI
Mikä? Aito tunnelmallinen Espanjalainen ravintola
Missä? C/ de Gurb 91, Vic
Klo? 13-15, 20:30-22:00
Pääseekö? Piiloitettu niin hyvin että varmasti pääsee
Kuka? Paikallisia
Apua! Mitä päälle? Ei valkoista eikä muuta helposti likaantuvaa
Loppulasku kahdelle? 48,50 €


Ravintolatila oli pieni huone, jonka perällä oli avotakka. Avotakassa oli grilli komealla hiiloksella. Kaikki ruoat tehtiin grillissä. Ravintolan sisustus oli hieman sekava, mutta erittäin tunnelmallinen. Seinät oli vuorattu paikallisella antiikkirojulla. Oman osansa tunnelmaan teki hyvä palvelu, ainakin kataloniaksi. Alkupala vaihtoehtoina oli mm. kilohintaan espanjalaista makkaraa, eli chorizoja tai juustoja. Päätimme tilata juustoja. Alkupalaan kuului myös grillissä rapsakoituneita ranskanleivän paloja. Leivän ja isojen juustopalojen lisäksi pöytään tuotiin valkosipulia ja tomaattia. Ehdimme hetken ihmetellä, että mitäs pöydän antimille nyt tehdään. Toinen ‘mammoista’ näytti mallia ja otti riuskasti leivästä kiinni ja hinkkasi valkosipulin ja tomaatinpuolikkaan leipään niin, että leivänmurut lensivät. Espanjassa tämä yleisesti saatava tapas tunnetaan nimellä Tomaquet. Miehellä meinasi (tuli vaikkei se sitä myöntäisikään) tippa linssiin kun alkupala oli niin maukas ja tunnelma kohdallaan.

Viiniksi valittiin punaista talonviiniä, joka tarjoiltiin karahvissa. Tarjoilija joutui demonstoimaan meille karahvin käyttötavat ja otti riuskasti kannusta kiinni. Toisesta päästä otetaan huikkaa suoraan suuhun (tarjoilijamamma vetäisi rempseästi huikkaa karahvista!) ja toisesta kaadetaan lasiin. Viini oli maultaan pehmeä ja sopi erittäin hyvin yhteen grilliruokien kanssa.


Jenni tilasi pääruoaksi entrecotin, mies otti lampaankyljyksiä. Mitään lisukkeita emme osanneet tilata tai ei tullut mieleen tilata. Taas, kuten alkupalatkin, lihat valmistettiin grillissä. Molemmat annokset olivat todella maukkaita.


Mutta jälkiruoka oli sitten aivan spesiaalia, odottamatonta ja todella mieleenpainuvaa. Tarjoilijamamma suositteli Coka nimistä kakkua josta meillä ei ollut mitään aavistusta mitä se oli. Huoneen perällä oli pitkä pullamainen kakkulevy, josta leikattiin palat grilliin. Päälle anisviinaa ja sokeria niin, että kakku leimahti liekkeihin välillä.


Muutaman lieskan jälkeen kakku tuotiin pöytään ja väliin laitettiin suklaalevyn pala. Mamma taittoi kakun kaksinkerroin suklaapalan ympärille ja viittelöi nostamaan lasit pöydästä. Hetken empimisen ja ihmettelyn jälkee otimme laseista kiinni. Heti kun lasit nousivat pöydästä, mamma iski nyrkillä kakkuun niin, että pöytä nitisi liitoksissaan. Tämä kakun taonta jatkui useamman lyönnin ajan, kunnes kakku oli lähempänä muhennosta. Hämmentävää. Laskun tilattuamme yllätyimme koko kokemuksen edullisuudesta.

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

VINKATUT LOUNAAT BARCELONASSA

2
FacebookTwitter
CANELA – PARAS HINTA-LAATU SUHDE
Mikä? Edullinen design ravintola
Missä? C/ Aribau 16
Klo? Ma-su 13-16, 20-24
Pääseekö? Tilaa 2 kerroksessa, lounaalla hiljaista
Kuka? Me ja yksi paikallinen perhe
Apua! Mitä päälle? Halpaa designia, H&M
Loppulasku kahdelle? 27 €

Paikallisen mukaan suosiotaan menettänyt mutta edelleen hinta-laatu suhteeltaan parhainta kärkeä Barcelonassa. Sisustus oli viileää designia ja ruokien esillepanoon panostettu vaikka menun hinnat olivat tavallisen lähikuppilan luokkaa. Pääruoat 7-9 € ja jäljet 3-4 €.


Miehen tilaama lammas (siis se tilaa aina lammasta jos sitä vaan on listalla) sai melkein kateelliseksi verrattaessa tilaamaani kala-annokseen. Kala oli ihan OK, mutta vain ok. Kala 7 €, lammas 8.50 €.

Yllä Jennin Semifrio jossa oli jäätelöä, ilmeisesti moussea ja mansikkahilloa. Jälkiruoka oli isohko mutta ei maistunut kovinkaan erityiselle. Miuluummin syö vaikka yhden pienen makoisan suupalan kun tunkee suuhun lautasellisen makeahkoa vatsantäytettä.

Mies tilasi tuttuun tapaan suklaajälkiruoan (siis se tilaa aina suklaakakun tai brownien jos mahdollista). Pitäisi varmaan laskea monta suklaabrownieta / suklaajäätelöä / suklaakakkua meni matkan aikana 😉 Duo mousse oli valmistettu valkoisesta ja tummasta suklaasta, ja ei täysin vastannut Miehen kehittynyttä makua. Miehen kansainvälisessä suklaavertailussa jälkkäri veti pohjalukemia, mutta edelleen täytyy todeta ja pitää mielessä Canelan uskomaton hinta-laatu suhde. Pääruoat ja erityisesti lammas taas lunastivat odotukset moninkertaisesti.

Parisuhteen kannalta matkan kriittisimmät hetket osuvat juuri ennen lounasaikaa. Lomarauhan säilyttämiseksi merkkasimme ystävien vinkkien perusteella ravintoloita karttaan valmiiksi ja nälän yllättäessä suuntasimme lähimpään. Toinen hyvä keksintö olivat kauppahallin pähkinät joista sai tasaisesti energiaa päivän mittaan. Kiukku ja nälkä kuitenkin yllättivät ostosreissulla ja kaahasimme släpärit vinkuen usean matkaoppaan ja tutun suosittelemaan Flash-Flashiin Eixamplen kaupunginosassa. Ravintolan juju on ehdottomasti sisustus, ei niinkään ruoka. Yllättävä yhdistelmä kuitenkin toimii.

TORTELLIRIA FLASH FLASH – AUTENTTISTA 70-LUKUA
Mikä? 70-luvun trendiravintola
Missä? C. La Granada del Penedès 25, Eixamplen alue
Klo? 13-01:30
Pääseekö? Ei pöytävarauksia, sormet ristissä sisään
Kuka? Paikallisia ja turisteja lounaalla
Apua! Mitä päälle? 70-luvun kukkamekko
Loppulasku kahdelle? 40 €

Palvelu oli heti ripeää, mutta hermostunutta. Pikkuhiljaa tajusimme että tarjoilijoita oli niin paljon että lähes joka asiakkaalle olisi riittänyt omansa. Tekemisen puute ilmeisesti sai tarjoilijat pälyilemään hermostuneesti josko ilmenesi jotain tekemistä.


Alkupalaksi otimme kakkupalan muotoisen lajitelman munakkaita eli kataloniaksi Pastel La Granada -Ración-(Tortilla de patatas, tortilla de butifarra negra, tortilla de tomate, tortilla de cebolla, mayonesa). Huonolla katalonian taidollani huonosti suomennettuna: peruna, “musta-makkara”, tomaatti ja sipulimunakasta.

Mies tilasi hampurilaisen “Hamburguesa Flash-Flash” ranskalaisilla joka osoittautuikin jauhelihapihviksi. Itsekin kuvittelin tilaavani pekoni-juusto Cadillac hampurilaista salaatilla. Freesi salaatti osoittautui friteeratuiksi kesäkurpitsa tikuiksi.

Jo alkuperäisen 70-luvun sisustuksen kuin myös hullunkurisen vastakkainasettelun takia Flash-Flash on kokemisen arvoinen vaikkakin ruokaa on vaikea sinällään kehua.

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

NESTEISIIN PAINOTTUVAT TULIAISET

FacebookTwitter
Ensimmäinen todellinen parisuhdekoitos Miehen kanssa on päättynyt onnellisesti ja saavuimme samalla koneella takaisin Suomeen. Blogimateriaalia kertyi ihan älyttömästi, olemmehan molemmat hyvän Espanjalaisen ruoan ystäviä. Aloitetaan tuliaisilla jotka osoittautuivat kovin nestepitoisiksi. Uudet säädökset lentokoneissa aiheuttivat hieman päänvaivaa tämän nestemäärän kuljettamiselle mutta kaikki saatiin ehjänä perille.

Osa matkareitistä selkeni vasta matkan varrella joten tässä lopullinen “ruokareittimme”:

3 pv Barcelona
1 pv Parador Vic Sau / Vic kaupunki sisämaassa
1 pv homojen suosima “rantalomahelvetti” Sitges
1 pv Pares Balta viinitila / Vila Franca des Penedes
1 pv PortAventura Caribe Aquatic Park vesipuisto / ilta Barcelonassa
3 pv Barcelona

Vasemmalta oikealle:

Hisenda Miret punaviini (20 €) Pares Baltan viinitilalta, Birracao suklaaolut (4 €) Xocoa-liikkeestä Barcelonasta, muotitalo Custo Barcelonan olut (1,15 €), Extra Virgin oliiviöljyä (9 €) Pares Baltan viinitilalta ja lopuksi 3 pulloa erittäin raikasta ja hyvää Pares Baltan Cava Brut Nature (8 €) eli paikallista samppakaljaa.
jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter