Skip to main content

Rakas Nirso. En koskaan unohda hetkeä jona tapasimme. Välillämme oli sellaista vetovoimaa, jota emme voineet vastustaa. Rakkaus roihahti nopeasti ja tästä rakkaudesta meille syntyi kaksi ihanaa lasta. Kun liekki sammuu, sitä on valmis tekemään kaikkensa, jotta löytäisimme toisemme uudelleen. Lopulta voimani olivat niin loppu ja olimme tilanteessa, jossa kukaan ei enää voi hyvin. Tilanteessa, jossa ero tuntui ainoalta mahdolliselta ratkaisulta.

Muutimme erillemme 38-vuotis syntymäpäivieni kynnyksellä. Eroon toisistamme emme tule pääsemään nyt tai myöhemminkään, vaan jatkamme matkaa lastemme vanhempina. Koko viime vuosi on tuntunut loputtomalta taistelulta ehjän perheen puolesta, jossa omalle hyvinvoinnille ei ole ollut sijaa. Olen vain yrittänyt hengittää. Elänyt minuutin, tunnin ja päivän kerrallaan.

Ero

Uuden vuoden kynnyksellä haluan nyt avoimesti kertoa mistä ehkä sinne ruudun toiselle puolellekin välittynyt surumielisyyteni ja ajoittainen hiljaisuus on johtunut. En aio mässäillä tilanteen yksityiskohdilla ja syillä suojellakseni toista osapuolta ja lapsia. Kolmansia osapuolia kriisiin ei onneksi liity. Mutta en myöskään pysty olla avoin, oma itseni ja jatkaa elämää, jos en jaa näin merkittävää elämänmuutosta kanssanne.

Moni asia on vielä selvittämättä ja meillä on tuumaustauko meneillään, mutta nyt vietän aikaa myös toisessa asunnossa. Lapset, sukulaiset ja ystävät ovat olleet kriisin keskellä voimavarani ja pelastajani. Vielä ei näy valoa risukasassa, mutta uskon senkin päivän koittavan. Kiitos kun olet mukana tässä matkassa nimeltä elämä kanssani. Vertaistukikaan ei ole pahitteeksi ja minulle saa aina laittaa viestiä vaikka Instagramissa @liemessa.

I’ll never forget the first time we met <3

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa
Nordic vibes @nordicfoodtales
Brunssikirja – Brunch all day – tilattavissa nyt Adlibris verkkokaupassa!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

10 Kommenttia

  • hannah sanoo:

    Voimia Jenni. Olet yksi lemibloggareistani, ei ole montaa jota seuraan samalla mielenkiinnolla ja jonka teksteistä aina iloitsen. Paitsi tästä. Sain kyyneleet silmiin kun luin tämän. Yhdistelmä ero ja lapset on varmasti kova paikka. Kaukana siitä en taida olla itsekään, vaikka myös muistan sen hetken kun kohtasin toisen.

    • Jenni sanoo:

      Kiitos ihanista sanoista <3 Sepä se. Lapset. Lapset saavat yrittämään ihan viimeiseen asti, mutta kun tilanne on tarpeeksi tulehtunut, niin jossain kohtaa ero voi olla lapsienkin kannalta parempi ratkaisu. Nyt olemme erillämme ja hiljaalleen olo alkaa helpottamaan - koko perheellä uskoisin. Hengitellään nyt ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo. Sinulle toivotan voimia lapsiperhearkeen <3 En tiedä voinko oikein antaa mitään neuvoja, mutta ehkä sen, että olkaa avoimia toisillenne, vaikka se sattuisi. Uskon, että vain olemalla täysin auki, voi kohdata toisen koko sydämellään.

  • K sanoo:

    Voimia ja kaikkea hyvää sinulle. Blogiasi on ilo lukea.

  • Kirsi sanoo:

    Kiitos avoimesta postauksestasi. Omien ikävien asioiden jakaminen on vaikeaa ja kuten sanoit kuitenkin tärkeää. Yhteisössä kumpuaa ja voimaa ja ymmärrystä, kun uskaltaa itse avautua ja olla rehellinen. Paljon voimia sinulle <3 Sinussa kumpuaa paljon herkkyyttä ja sisäistä voimaa. Tulee vielä paljon päiviä, jolloin olo on kevyt ja ehyt <3

    • Jenni sanoo:

      Kiitos ihanista sanoistasi <3 Mun on jo heti ollut helpompi hengittää kun sain kerrottua ja häpeä asiasta hellittänyt. Yritän elää nyt mahdollisimman paljon hetkessä ja nauttia lapsista. Kevätaurinkoa kohti.

  • Ritva sanoo:

    Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! 🙂

  • Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan sinulle paljon hyvää. Voimia ja jaksamista! <3

  • Eeva sanoo:

    Maustin juuri lounaani kyynelillä… Ihan samoissa olotiloissa vellotaan -tosin vain se ero on tekemättä. Eipä tuota hävetä kannata, vaikka ahdistavaa tämä toki on. Lapset <3 Niiden vuoksi sitä on hengittämättä tuntitolkulla. Ja ihan eri aihe; onpa sulla ihana blogi! Onneksi eksyin tänne, kun googlasin ruokakuvausvinkkejä.

  • Tuomo sanoo:

    Kaikkea hyvää ja voimia sinne, katse aina vaikka minuutti kerrallaan eteenpäin jos se tuntuu ainoalta tavalta jatkaa. Tästä postauksesta on jo hetki aikaa, mutta huolestuin silti.

    Muista olla lempeä itsellesi ja pitää huolta itsestäsi. ♥️

Jätä kommentti