HUIPPUASSARI HAUSSA

Viime vuonna olin onnekas ja sain tehdä töitä ihanan ja lahjakkaan Viimeistä murua myöten Saaran kanssa. Yhteinen matkamme on ollut niin paljon enemmän kuin assarointia ja jatkuu yhä – vaikkakin muissa merkeissä. Viime kesänä kuvaamamme yhteisprojeksti Brunssikirja on juuri tullut uunituoreena painosta ja  päivitämme yhä englanninkielistä @nordicfoodtales Instagram-tiliä. Vuodenvaihteessa Saara valmistui lääkäriksi ja rakentaa omaa unelmaansa. Niin sen pitääkin mennä, mutta nyt huomaan, että minulla olisi taas tarvetta lisäkäsille ihan tässä peruspullan pyörittämisessä mitä yrittäjyydeksi ja ruokabloggaamiseksikin kutsutaan. Haussa on siis huippuassari!

Työpaikkailmoitus

Avoin työpaikka: ruokataiteilijan assistentti

Gig Creative Oy on vuonna 2011 perustettu monialainen yhden naisen yritys. Palvelutuotteitamme ovat mm. Liemessä® yhteisö sisältäen verkkosivut ja somekanavat, konseptoidut vaikuttajamarkkinointikampanjat, sisällöntuotanto asiakasyrityksille, ruoan ja estetiikan asiantuntijapalvelut sekä tapahtumatuotanto. Vuonna 2006 perustettu Liemessä-ruokablogi palkittiin vuonna 2016 Parhaana ruokablogina arvostetussa The Blog Awards Finland kilpailussa. Haemme nyt kasvavaan joukkoomme osa-aikaista ruokataiteilijan assistenttia.

Yrityksen tavoite vuodelle 2018 on pitää pää pilvissä ja jalat tukevasti maassa, sekä mahdollistaa toimitusjohtajalleen myös aikaa perheen ja ystävien parissa sekä huolehtia hyvinvoinnistaan. Voit tuntea olevasi avainasemassa yrityksessä, koska meitähän on siis sitten kaksi tekemässä tätä hommaa.

Sinulta toivomme
– Ruoka on sinulle intohimo. Olet aina valmis oppimaan ja kokeilemaan uutta ruoanlaiton parissa.
– Olet kiinnostunut somekanavista ja niiden hyödyntämisestä.
– Olet visualisti. Ehkä olet taitava valokuvaaja tai bloggaaja.
– Pystyt tuottamaan selkeää ja sujuvaa suomenkielistä tekstiä – tarvitaan edes joku tähän firmaan.
– Osaat käyttää yleisimpiä tietokoneohjelmistoja.
– Tartut rohkeasti uusiin projekteihin – meni syteen tai saveen.
– Ruokavaliosi on oma asiasi, mutta pystyt kehittämään myös lihareseptejä ja käsittelemään lihaa työssäsi.
– Katsot elämää positiivisuuden kautta.

Kerro meille
– Miten nämä ylläolevat toiveet sopivat juuri sinuun?
– Miksi haluaisit ruokataiteilijan assistentiksi?
– Mistä unelmoit? Mikä sinusta tulee isona? Mitä teet nyt?
– Näyte visuaalisista taidoistasi. Se voi olla esimerkiksi instagram-tili, portfolio tai blogisi.
– – Mahdolliset omat somekanavasi

Työtehtävät

Työtehtävät vaihtelevat omien vahvuutesi ja mielenkiintojen mukaan. Työtehtävät voivat olla esimerkiksi:
– Avustaminen Liemessä-sisältöjen tuottamisessa: ideointi, reseptien suunnittelu, kuvausjärjestelyt, ruoan valmistus ja ruokakuvaukset.
– Sisällöntuotantoa asiakasyrityksille: reseptien ja kuvien suunnittelua, kuvausjärjestelyjä ja tuotantoon osallistumista.
– Valokuvausta ja kuvankäsittelyä.
– Somekanavien päivittämistä, ideointia ja kehittämistä
– Tarjousten laatimista ja asiakasraportointia.
– Työpäivät ja tehtävät voivat olla hyvinkin erilaisia. Pienyrityksessä kaikki tehdään itse, eikä ole vähäpätöisiä työtehtäviä. Oma-aloitteisuus ja toimeen tarttuminen on välttämätöntä.

Sinulle tarjoamme mahdollisuuden tutustua perinpohjin maailman parhaaseen työhön eli yrittämiseen ja ammattimaiseen ruokabloggaamiseen. Työssäsi pääset yhdistämään luovuutta, käytäntöä ja tekniikkaa. Etenkin työkaverit ovat poikkeuksellisen kivoja! Työ tapahtuu työhuoneella Vallilassa ja osan työstä voi tehdä etänä.
Työ alkaa heti / sopimuksen mukaan. Työ on osa-aikainen 0-18 h / vk. Työajat vaihtelevat projektien mukaan, mutta painottuvat päiväsaikaan. Osan työstä voit tehdä etänä sinulle sopivaan aikaan. Palkkaus sopimuksen mukaan. Mahdollisuus myös työharjoitteluun, jonka jälkeen työ voisi jatkua osa-aikaisena. Lähetä hakemuksesi, CV ja palkkatoiveesi sähköpostitse Jenni Häyriselle jenni(at)jennihayrinen.com su 18.3.2018 mennessä. Jos sinulla tulee kysyttävää, laita privaviestiä Instagramissa @liemessa 🙂 Kutsumme haastatteluun ja/tai ilmoitamme kaikille hakijoille 21.3 mennessä, kiitos!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa
Nordic vibes @nordicfoodtales
Brunssikirja – Brunch all day – ennakkotilattavissa nyt Adlibris verkkokaupassa!

Arkistojen kätköistä

2 kommenttia

  1. Maikki 09.03.2018

    Olisi todella kiva hakea tätä paikkaa, mutta asun kaukana ja taidot ei taida riittää vielä. Pitkään olen haaveillut löytäväni ruuan ja valokuvauksen yhdistämisen töitä, mutta opittavaa vielä on. Tästä inspiroituneena on hyvä jatkaa kehittymistä!:)

    Vastaa
  2. Heidi 19.03.2018

    Ihana oot, kiitos! ❤️ xx

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *