Maustekaapin makeover

Kaupallinen yhteistyö Meira

Kurkistus maustekaappiin! Jaiks. Maustekaappini on aina ollut keittiöni häpeäpilkku. Maustepurkit ja pussukat sikinsokin, seassa vanhoja mausteita ja ei mitään järjestystä. Ja kuinka monta avattua rosmariinipussukkaa sitä ihminen tarvitsee? Ilmeisen monta (5). Muutto oli hyvä sauma käydä maustekaappi läpi – vaikka tämä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten!

30 minuutin makeover

Ensitöikseni tyhjensin koko maustelaatikon. Lajittelin mausteet kolmeen kasaan: tuoreet mausteet, kuluneen vuoden aikana vanhentuneet mausteet ja auttamattomasti vanhat mausteet. Vanhimman löytämäni mausteen parasta ennen päiväys oli tammikuussa 2014. Auttamattomasti vanhat, eli vuosia sitten parhaat päivänsä nähneet, kokivat tuomiopäivänsä ja hankin tilalle uudet, kotimaisen Meiran mausteet. Hiljattain vanhentuneet pyrin käyttämään pikaisesti pois.

Tulevan unelmakeittiöni suunnittelussa osaan ottaa maustehyllyn varmasti jo eri tavalla huomioon. Vanhan kodin keittiössä mausteet lojuivat pitkin poikin isossa vetolaatikossa. Uudessa vuokra-asunnossa oikeastaan ainoa paikka nyt mausteille on keittiönkaapin hylly.

Hankin pieniä lasisia, tiiviitä ja kannellisia maustepurkeja, joita voi täyttää. Lapset auttoivat tulostamaan purkkeihin Dymo-tulostimella kivan näköiset musta-valkoiset tarrat. Lasipurkkeihin valitsin mausteita, joita tiedän käyttäväni jatkuvasti. Loput maustepussit järjestin nätisti kompaktiin puulaatikkoon. Pippurin tykkään jauhaa suoraan myllystä. Pieniä juttuja, mutta miten hyvä mieli onkaan nyt kokata kun mausteet ovat nätisti järjestyksessä!

Mausteiden kierrätys – muistilista

Meiran mausteet valmistetaan, tai vähintään pakataan Suomessa, ihan tässä Vallilassa. Suomessa meillä on loistava kierrätysjärjestelmä ja tässä tulevat ohjeet miten tarvittaessa kierrättää Meira mausteet.

• Itse mausteet menevät biojätteeseen.
Muoviset pussit ja lasipurkkien muovikannet muovinkeräykseen tai energiajätteeseen.
• Alumiinipinnoitetut pussit sekajätteeseen.
• Lasiset maustepurkit ilman muovikantta lasinkeräykseen.

Vanhin mauste -arvonta

Jos uskallat, niin kurkkaappa huviksesi omaan maustekaappiisi ja kerro mikä oli vanhimman löytämäsi mausteen päiväys! Kaikkien @liemessa Instagramissa maustekuvaa kommentoineiden kesken arvotaan 5 kpl Meiran maustesettejä (arvo á 15 ). Setillä pääsee jo hyvään alkuun maustehyllyn päivittämisessä! Arvonnan osallistumisaika on 26.10-1.11. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä.

Olisi myös hauska päästä kurkkaamaan teidän maustekaappeihin. Tägää minut @liemessa Instagram stooriin tai kuvaan, niin jaan sen omassa stoorissani kaikkien pällisteltäväksi 🙂

2 kommenttia

  1. Johanna 28.10.2019

    Hei! Järjestelin omat maustepussini aakkosjärjestykseen muovilaatikkoon. Ei enää kerry montaa avattua samaa maustetta. Oli myös terapeuttista.

    Vastaa
  2. Pamsu 30.10.2019

    Tein tuon saman jo kaksi vuotta sitten?
    Kylläpä onkin eri kiva, kun mausteet on järjestyksessä, eikä epämääräisiä pusseja ja purnukoita…

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *