Skip to main content

Kaupallinen yhteistyö Lidl ja Asennemedia

Tämän vuoden syyskuussa vietämme 10-vuotis hääpäiväämme. Emme koskaan olleet kunnollisella häämatkalla – tai noh, häiden jälkeen olin mukana Nirson työmatkalla Pariisissa ja mukana oli 1-vuotias taapero. En ole suostunut laskemaan sitä oikeaksi häämatkaksi ja siitä lähtien olen sanonut ”sitten kun” eli viimeistään 10-vuotishääpäivänämme lähdemme tuolle unelmien häämatkalle.

Pienen pohdinnan jälkeen unelmien häämatkakohde tuli yhdestä suusta: Italia. Olemme muutamaan otteeseen matkanneet yhdessä pohjois-Italiassa ja parina kesänä perheen kanssa Roomassa, Napolissa ja Ischian saarella. Haaveilemme häämatkasta etelä-Italiaan Sardiniaan. Unelmamatkaa odotellessa olemme tehneet makumatkoja Italiaan omassa keittiössä. Italialainen ruokakulttuuri on molemmille se kaikista rakkain heti Suomen rinnalla. Laadukkaat raaka-aineet loistavat pääosassa, mutta reseptit ovat simppeleitä.

Tämän viikon torstaina starttasi Lidlin Italiamo-teema, joka jatkuu sunnuntaihin asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Ei tarvitsisi varmaan erikseen mainita, että Italiamo on suosikkini Lidlin teemoista. Crostinit eli italialaiset uunissa paahdetut leivät ja erilaiset antipastot kuten oliivit, juustot ja tuorejuustolla täytetyt paprikat ovat täydellisiä Italia-tunnelmointiin ja viikonloppuherkutteluun. Crostineja varten kävin hakemassa Lidlistä laadukasta italialaista extra-virgin oliiviöljyä, antipastoja eli italialaisia pieniä alkupalaherkkuja, ilmakuivattua kinkkua, makuöljyjä ja jälkkäriksi italialaista gelatoa eli kermajäätelöä parissakin maussa: pistaasi ja suklaa-vanilja.

Italialaiset crostinit

Kaikki tarvikkeet Lidlistä

N. 25 kpl

1 vehnäpatonki Lidlin paistopisteestä
1/2 dl Italiamo extra-neitsyt-oliiviöljyä

Tarjoiluun:
Italiamo maustespray (esimerkiksi tryffeli)
Italiamo ilmakuivattu kinkkua
Italiamo välimerellinen antipasto lajitelma
tuoretta basilikaa
rouhittua mustapippuria

Siivuta patonki noin 1 cm paksuisiksi siivuiksi. Sivele oliiviöljyllä. Paista 200-asteessa uunin ylätasolla 5-7 minuuttia.
Suihkauta crostineihin maustespraytä (1 suihkaus / crostini). Tarjoile ilmakuivatun kinkun ja antipastojen kera. Viimeistele mustapippurilla ja basilikalla.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

3 Kommenttia

  • kkk sanoo:

    Crostinit <3 Lidlin Italia viikko on huippu, mutta pakko kyllä ihmetellä tuota jäätelöä. Miksi ihmeessä se on kermajäätelöä, ei italialainen gelato ole kermajäätelöä….ja siksi ne niin hyvää onkin kun ei ole!

  • U S sanoo:

    Kannattaisi nyt laittaa ne Italia-haaveet jäihin kun muutenkin jo pelkäät koronavirusta.

    • Jenni sanoo:

      Jäissä on, se on ihan selvä tässä tilanteessa. Toivotaan, että joskus myöhemmin pääsemme vielä matkaan.

Jätä kommentti