KESÄILLALLINEN SUOMENLINNASSA

Kaupallinen yhteistyö Pentik ja Asennemedia

Suomenlinna – my happy place <3 Odotus kesästä Suomenlinnassa ja tämä kesäinen hetki auringon laskiessa värjäten taivaan vaaleanpunaiseksi on kaikki se minkä voimin on kestetty normaalia pidemmältä tuntunut kevät. Korkkasimme kesän Suomenlinnassa kattamalla kesäillallisen kesäkotiamme ympäröimään puutarhaan lähelle meren rantaa. Kesäillallisen menu oli rento: grillattuja munakoisoja ras-el-hanout buffalomozzarellalla ja jogurttikastikkeella, hyvää leipää, lakritsi-raparperimurua ja itsetehtyä raparperijuomaa.

Kesäinen tuulahdus puutarhaan ja sisustukseen

Kesäinen puutarhafiilis syntyi kuin itsestään kotimaisen Pentikin Puisto-pöytäliinalla ja tuoksuvilla syreenin oksilla näyttävässä Demo-maljakossa, jota ei-aina-niin-pienikään Suomenlahden tuulenvire huojuta. Tyynyillä ja vilteillä puutarhasta tulee kuin pieni kesähuone. Kaunis Puisto-kuosi toistui vaaleissa ja tummissa tyynyissä. Loppuillasta lapset kääriytyivät pehmoiseen, vaaleanpunaiseen COMO-torkkupeittoon. Korit ovat käteviä tavaroiden kantamiseen ja kattaukseen. Kotonakin ripottelen koreja milloin mihinkin tarpeeseen; kukkaruukuista leipä- ja vessapaperikoreihin.

Valitsin kotimaisen Pentikin mallistosta rentoon kesäiseen kattaukseen ja puutarhaan sopivat astiat, mutta niiden tuli olla myös ajattomat ja monikäyttöiset. Mehukannu on kesän must-have asuste. Linda-kaadin ja lasit ovat iloisen kuplivat. Lasin sisällä on pientä koristekuplaa ja ne olivatkin nappi valinta kuohuvalle raparperijuomalle.

Kallio-astiasarjaa olen ihastellut jo pidemmän aikaa. Astioiden hieman epäsymmetrisessä muodossa ja käsinkosketeltavuudessa näkyy suomalainen keramiikka-käsityöläisyys. Pentikin astiat valmistetaan Posiolla ja suomalainen luonto onkin vahva teema muotoilussa. Kallio sarjaa saa valkoisena, vaalenpunaisena ja vaalean harmaana ja ne toimivat harmoonisesti yhdessäkin. Kallio-astiasarjan kruunu on iso ja näyttävä tarjoilulautanen, jolta tarjoilin grillatut munakoisot ja uuden sadon porkkanat. Suloiset vaaleanpunaiset kulhot toimivat kattauksen lisäksi myös tarjoiluastioina.

Tämän kesän suosikki grillikasvis: munakoiso!

Kaikki Postauksen tuotteet ovat napattavissa vaikka matkalla kesämökille Pentikin liikkeistä kautta maan tai kätevästi tilattavissa verkkokaupasta Pentik.com.

Puisto-pöytäliina
Puisto-tyynynpäällinen, vaalea
Puisto-tyynynpäällinen, tumma
Vaaleanpunainen Como-torkkupeitto
Puisto-keittiöpyyhe
Kallio-muki
Kallio-lautanen 17 cm
Kallio-kulho 0,5 l
Kallio-kuppi 0,1 l
suorakulmainen Kallio-lautanen 16×20 cm
Harmaa Kallio-tarjoilulautanen 32 cm
Linda-juomalasi
Linda-kaadin
Demo-lasimaljakko 20×30 cm
Mette-pyöreä korisetti 3 kpl
Mette neliö vesihyasintti korisetti 3 kpl

Kesäillallisen menu

Grillatut munakoisot ras-el-hanout
Jogurttikastike
Hapanjuurileipää
Lakritsi-raparperimuru
Raparperijuoma

Jos ei paisteta pizzaa, niin kesällä grillataan mahdollisimman paljon. Tämän kesän grillattava suosikkikasvikseni on jo selvinnyt ja se on ehdottomasti munakoiso. Talven mittaan paahdoin ennätysmäärän munakoisoa uunissa ja jo sormet syyhyten odotin koska pääsen paahtamaan tätä herkkua grillissä. Munakoiso imee itseensä kaiken mitä sille syöttää, joten rohkea maustaminen kannattaa. Paljon oliiviöljyä, suolaa, tujua lähi-idän ras-el-hanout mausteseosta ja paahtunut pinta grillistä. Seuraksi buffalomozzarellaa tai jos satut käsiisi saamaan niin burrata juustoa, tuoreita yrttejä ja helppo, lähes jokaiseen kesäiseen grilliruokaan istuva jogurttikastike.

Toinen kesän ikisuosikki on raparperi. Raparperisiirapin keittää helposti vedestä, raparperista ja sokerista. Siirappi säilyy hyvin jääkaapissa. Tarjoiltaessa päälle voi kaataa kivennäisvettä ja raikas kesäjuoma on valmis. Raparperiteemalla jatkettiin jälkiruoassakin. Raparperimuru on rento kesäklassikko, jota maustoin tällä kertaa ripauksella lakritsia. Ei kesää ilman jäätelöä, ja vaniljajäätelö sopiikin viimeistelmään tämän herkun. Tästä se lähtee. Kesä!

Hennosti lakritsainen raparperimuru ja vaniljajätskiä

Grillatut munakoisot ras-el-hanout

3 munakoisoa
sormisuolaa

marinadi:
1 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori
1 tl ras-el-hanout maustetta
suolaa
pipppuria

tarjoiluun:
buffalomozzarellaa tai burrata juustoa
tuoretta oreganoa

Siivuta munakoisot noin 2 cm paksuisiksi siivuiksi pituussuunnassa.
Ripottele viipaleiden päälle sormisuolaa.
Valmista marinadi sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin.
Sudi munakoisoihin reippaasti marinadia ja anna marinoitua parikin tuntia ennen grillausta.
Grillaa munakoisoja molemmin puolin noin 5-10 minuuttia keskilämmöllä.
Voit välissä sutia munakoisoihin lisää marinadia.
Tarjoile mozzarella tai burratan ja jogurttikastikkeen kera.

Jogurttikastike

3 dl turkkilaista jogurttia
sitruunan kuori
1/2 sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä pienittynä
loraus hunajaa
tuoretta oreganoa
suolaa
pippuria

Sekoita kaikki ainekset ja anna maustua vähintään puoli tuntia jääkaapissa.

Raparperijuoma

1,5 l vettä
1 l pilkottua raparperia
1 dl sokeria
1 l kivennäisvettä

Pese ja pieni raparperit kuorineen. Keitä raparpereja vedessä kattilassa noin 30 minuuttia. Siivilöi tiiviin siivilän läpi. Laita raparperimehu takaisin kattilaan, lisää sokeri ja kiehauta. Anna jäähtyä. Laita lasit puolilleen raparperimehua ja lisää kivennäisvettä oman maun mukaan.

Lakritsi-raparperimuru

3 dl kaurahiutaleita
1 dl emmerjauhoja (tai speltti tai vehnä)
2tl kanelia
1 dl ruokosokeria
100 g sulatettua voita
3 vartta raparperia
3 tl lakritsijauheutta
0,5 dl ruokosokeria (tai maun mukaan)
1 rkl perunajauhoja

Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pese ja pilko raparperit pieniksi. Laita raparperit kulhoon ja sekoita joukkoon sokeri, perunajauho ja lakritsijauhe. Voitele piirakkavuoka ja levitä raparperit pohjalle. Paista uunissa 15min. Tee sillä välin kauramuru. Sulata voi. Sekoita kulhossa kaikki aineet sekaisin ja levitä raparperien päälle. Paista 200 asteessa 30min. Nauti vaniljajäätelön kera.

Huomioithan, että grillaaminen Suomenlinnassa on sallittua vain asukkaille.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

3 kommenttia

  1. kaeste.malla 18.06.2020

    Namia täytyy kokeilla☀️

    Vastaa
  2. Suomenlinnalainen 28.06.2020

    Hei,

    Voisitko huomioida postauksessasi sen, ettei Suomenlinnassa saa grillata tai tehdä avotulta.

    “Suomenlinnassa grillaaminen eikä avotulen teko ole sallittua, edes kertakäyttögrillillä. Suomenlinnassa ei ole grillauspaikkaa.

    Grillaus on kielletty maailmanperintökohteessa, sillä tulen päästessä irti, olisivat vahingot korvaamattomat arvokkaassa kohteessa. Suomenlinnassa voi sen sijaan nauttia upeiden ravintoloiden ja kahviloiden tarjonnasta ja grillaamaan voi mennä siihen soveltuvissa kohteissa. Pidetään yhdessä huolta Suomenlinnasta!

    Linnoituksessa kiertää kesävalvoja, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa grillauksen valvominen. Jos havaitset grillausta, voit soittaa Suomenlinnan saarilla kiertävälle kesävalvojalle (0295 338 368) hänen työvuoronsa aikana perjantaista sunnuntaihin kello 18.00–02.00. Pelastuslaitos toivoo, että muina aikoina havaitusta avotulen teosta tai grillauksesta soitetaan suoraan hätäkeskukseen numeroon 112.
    Kiireellisissä hätätilanteissa soitetaan aina hätäkeskukseen numeroon 112”

    Vastaa
    • Jenni 29.06.2020

      Heippa,

      Kiitos kommentista! Tämä on hyvä huomio ja lisäsin nyt postauksen loppuun, että tosiaan grillaus on sallittu Suomenlinnassa vain asukkaille. Somessa, esimerkiksi Instagramissa, olenkin useamman kerran tätä painottanut.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *