Skip to main content
Kreikkalainen moussaka

Uusi keittiö on korkattu! Sanan kaikissa merkityksissä 😉 Jo viikon jälkeen tuntuu, että lähes tuplatut neliöt aidosti vaikuttavat elämänlaatuun ja jopa muuttavat meidän arkea. Ensimmäinen huomio oli että täällähän joutuu kävellä! Kunto kasvaa kohisten kun joutuu ottamaan kunnon askelia päästäkseen sängystä jääkaapille (sohva vielä puuttuu). Olen myös saanut nukuttua muutaman vuoden tauon jälkeen ilman, että herään levottomasti nukkuvan Minin yölliseen kiljuntaan. Yhtenä iltana jopa heittäydyimme Nirson kanssa villeiksi ja valvoimme kaksin puoleenyöhön – aiemmin tapanani oli mennä nukkumaan eskarilaisen kanssa samaanaikaan, koska mitäpä siellä pienessä pimeässä asunnossa olisi muuta voinut tehdä valojen sammuttua. Työt sujuvat ihan eri tahtiin omassa rauhassa työhuoneessa. 75 tyhjennettyä muuttolaatikkoa myöhemmin täällä näyttää jo kodikkaalta. Odotan niin kovin, että voimme kutsua ystäviä kylään ja kokata yhdessä avokeittiössä kunhan korona hellittää. Kreikkalainen moussaka oli Nirson toivomuksesta ensimmäinen kunnolla kokkaamani ateria muuttolaatikoiden tyhjentämisen välissä.

paahdetut munakoisot moussaka

Moussaka on klassinen kreikkalainen laatikkoruoka lampaanjauhelihasta, paahdetuista munakoisoista, perunasta ja kesäkurpitsasta paksulla juustoisella valkokastikkeella. Moussaka on ehdottomasti pitkän kaavan viikonloppuruokaa, mutta vaiva palkitsee. Moussakan hurmaava makumaailma syntyy maustamalla lampaanjauheliha reippaalla kanelilla, tomaattipyreellä ja mausteisella punaviinillä. Maun puolesta oleellista on myös paahtaa munakoisot ennen latomista laatikkoon. Valkokastike maustetaan muskottipähkinällä. Moussaka oikeastaan vain paranee seuraavaan päivään!

Tämä on oma versioni kreikkalaisesta moussakasta. Olisi kiva kuulla, jos olet maistanut aitoa moussakaa Kreikassa ja miten se oli valmistettu!

Kreikkalainen moussaka

Kreikkalainen moussaka

500 g perunoita
1 munakoisoa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 kesäkurpitsaa
1 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 tl oreganoa
2 tl kanelia
500 g luomu lampaan jauhelihaa
2 rkl tomaattipyrettä
2 dl täyteläistä, mausteista punaviiniä
400 g paseerattua tomaattikastiketta


Valkokastike:
7 dl täysmaitoa
100 g voita
125 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
80 g pecorino
1/2 tl muskottipähkinää
3 munaa

Päälle: pecorinoa

Pese ja siivuta perunat. Siivuta munakoisot. Lado perunat ja munakoisot leivinpaperille vuoratuille pelleille, sudi oliiviöljyllä, mausta suolalla ja pippurilla. Paahda uunissa noin 30 min.  Siivuta kesäkurpitsat ja jätä sivuun odottamaan.

Kuullota oliiviöljyssä pannulla pienittyä sipulia ja valkosipuleita. Lisää lampaan jauheliha, kaneli ja oregano. Ruskista. Lisää tomaattipyre ja punaviini. Anna poreilla 5 min. Lisää tomaattikastike. Anna poreilla 30 min.

Sulata voi kattilassa Lisää leivinjauhe ja jauhot. Sekoita vispilällä. Lisää heti joukkoon lämmitetty maito, sekoittele vispilällä paakkuuntumisen estämiseksi ja anna sakeutua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia tai kunnes kastike on sakeutunut. Lisää pecorinoraaste ja muskottipähkinää. Vatkaa munat hieman jäähtyneet valkokastikkeen joukkoon.

Kokoa moussaka. Lado vuokaan kerroksittain perunaa, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja jauhelihakastiketta. Kaada valkokastike vuokaan päällimmäiseksi. Viimeistele raastetulla pecorinolla.

Paista uunin keskitasolla 180-asteessa noin 45 minuuttia.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Jätä kommentti