Skip to main content
Avioero kokemuksia

Olen odottanut tätä päivää koko syksyn, että voin vihdoin olla avoin ja kertoa missä oikeasti menen elämässäni – nyt kun lähimmäiseni tietävät. Mistä edes aloittaa? 15 vuotta yhteistä elämää Nirson kanssa takana, joista 12 naimisissa. En tiedä oliko se rakkautta ensisilmäyksellä, mutta ainakin se oli hullaantumista ensi silmäyksellä. Meidän välillä oli vetovoimaa, jota oli mahdoton vastustaa. Jo kolmansilla treffeillä sovimme seurustelevamme, mikä kuulostaa varmasti hullulta nykyisessä yltäkylläisessä Tinder-deittailukulttuurissa. Sitä se olikin: hullua, nuorta rakkautta. Eikä aikaakaan kun muutimme yhteen ja pian olin raskaana.

avioero

Alkuhuuma siivitti yhteiseloa ensimmäiset vuodet, mutta euforia hiipui pikkulapsiarkeen. Väsymys ja konfliktitilanteet pakottivat selvittämään miten pärjäämme ja kommunikoimme yhdessä parina. Pärjäsimme välillä ihan hyvin, välillä hyvin huonosti. Varmaa on, että olemme molemmat kasvaneet valtavasti lasten ja parisuhteemme myötä. Emme ole enää samoja ihmisiä kuin 15 vuotta sitten, tai edes 5 vuotta sitten.

Kolme vuotta taaksepäin olimme puolisen vuotta asumuserossa. Olin päättänyt, että vanhaan suhteeseen en palaisi. Uuden parisuhdeterapeutin tuella lähdimme rakentamaan uutta. Löysimme toisemme uudelleen monella tasolla. Empimisen ja pohdinnan jälkeen laitoin kaiken all-in. Pahin pelkoni oli, että jonkin ajan päästä löytäisin itseni taas samasta tilanteesta eli savuavana ihmisrauniona eroamassa. Siitä huolimatta päätin uskoa rakkauteen ja otin riskin. Pahimmat pelkoni ovat käyneet tänä syksynä toteen.

miten selvitä avioerosta

Kun tunneyhteyttä, kunnioitusta ja arvostusta ei suhteessa ole, rakkaus ei voi kukoistaa. Jäljelle jää lapset ja asuntolaina. Tunneyhteyden puuttuminen on kuin muuri välillämme. Vaikka kuinka yrittäisi saada yhteyden ja lopulta huutaisi, lopputuloksena muuri vain paksunee. Luoja tietää, että olemme yrittäneet. 10 vuotta eri pariterapeuteilla ja hyvä tahtokaan ei tätä suhdetta enää pelastanut. Omat voimani loppuivat tähän syksyyn. Joskus täytyy osata luovuttaa. Hetkittäin pystyn ajatella, että 15 vuotta parisuhdetta on silti ihan hyvä saavutus. Meillä on kaksi ihanaa ja rakasta yhteistä lasta ja tulemme edelleen jakamaan vanhemmuuden. Ajattelen, että olemme edelleen perhe, vaikka parisuhdetta ei enää ole.

avioero

Suhteen ehtoopuoli todella tuntui siltä kuin vaaleanpunaiset lasit olisivat pudonneet silmiltäni. Rakkaus loppui, mutta pahinta oli, että en enää uskonut parempaan. Toivo oli mennyttä. Intuitio kertoi joka solulleni mitä minun tulisi tehdä. Yritin taistella vastaan. Itkin illalla kun menin nukkumaan. Itkin jos heräsin yöllä. Itkin heti avatessani silmät. Pahinta oli päätöksen tekeminen. Tätä päätöstä kohti on kuljettu jo vuosia, mutta lopulta kamelin selkä vain katkesi. Olin taas se onneton ihmisraunio. Kipuiltuani aikani tiesin mitä minun tuli tehdä ja mitä sisimpäni minulle kokoajan yritti viestittää. Halusin jatkaa elämääni ilman puolisoani. Halusin olla taas oma itseni. Lopulta ero tuntui ainoalta vaihtoehdolta.

Syksyn aikana olen käynyt läpi lähes kaikki mahdolliset tunteet: surua, pettymystä, ahdistusta, vihaa, epätoivoa, toivoa. Mutta kertaakaan en ole tuntenut katumusta tai epäröintiä päätöksestä vaikka olo olisi ollut kuinka kurja. Tiedän, että päätös on oikea vaikka se sattuu. Päivät aaltoilevat. Yhtenä päivänä luotan tulevaan, toisena ikävät muistot imaisevat minut sängyn pohjalle. Olen yrittänyt keskittyä ihan perusasioihin: uni, ruoka ja ulkoilu. Kännykkäni askelmittari näyttää tälle vuodelle 49 % enemmän askelia kuin viime vuonna. Olen prosessoinut eroa metsäkävelyillä.

Eroon ei liity kolmansia osapuolia tai muuta draamaa. Asialliset välit helpottavat eroa. Tunnemyrskyn keskelläkin ero vaatii paljon käytännön järjestelyitä ja paperitöitä. Nirso lunasti puolikkaani yhteisestä asunnostamme. Itselläni ei edes ollut sitä taloudellista mahdollisuutta. Tämä on paras järjestely lastenkin kannalta eli he voivat jäädä vuoroviikoin asumaan vanhaan kotiin. Kotimme on ollut niin paljon muutakin kuin seinät. Se edusti meidän uutta alkua ja näimme paljon vaivaa kodin eteen. Kodista luopuminen on ottanut minulle yllättävän koville. Minua odottaa vuodenvaihteessa uudet kuviot ja neliöt vanhan kotimme lähellä. Sanomattakin lienee selvää, että lapsille kertominen oli jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa, vaikka haluan uskoa, että lopulta ero on huonoista vaihtoehdoista heillekin paras.

Meidät on nyt tuomittu avioeroon. Harkinta-aika on enää muodollisuus. Miksi tämä sitten tuntuu vapaudelta?

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

16 Kommenttia

  • Sanna sanoo:

    Voimia nyt ja tsemppiä tulevaan!

  • Heli sanoo:

    Avioeroni toteutui vuonna 2015. Ensimmäistä kertaa asia tuli mieleeni vuonna 2010. Ero oli asiallinen eli ns. Helppo. Vaikkei avioero ole varmaan koskaan helppo. Päätös oli erittäin vaikea ja kipeä tehdä, mutta 100% oikea. Helpotuksen tunteesta kertoo jotain sekin, että vuosien pahojen univaikeuksien jälkeen aloin yhtäkkiä nukkumaan hyvin heti, kun muutin omaan asuntooni.
    Ehkä et halua tai tarvitse ulkopuolisten kommentteja asialle. Mutta mikäli tarvitset tai haluat, niin toivon sinulle paljon voimia asian käsittelyyn ja rohkeutta nauttia siitä vapauden tunteesta. Yhteiskunta tuomitsee, kuten päätöksessäkin kannustavasti lukee, mutta ainakin itsellä se helpotuksen ja vapauden tunne kertoi asiasta oleellisen. Vaali itseäsi ja sydäntäsi!

  • Mauri Järvinen sanoo:

    Moikka!

    Ajattelitko seuraavaksi kehittää hitti lohturuoan, joka nousee maailmanlaajuisesti otsikoihin?

    Tsempit.

    – Mara

  • Tanja sanoo:

    Muistan itsekin ikuisesti sen lopullisen päätöksen tuoman vapauden tunteen. Se on kannatellut niin monen vaikean hetken läpi eron jälkeen. Katunut en ole päätöstäni kertaakaan, mutta toki välillä kaihoissani olen miettinyt niitä hienoja hetkiä mitä meillä oli. Erosta on nyt tasan 5 vuotta. Olemme exän kanssa hyvissä asiallisissa väleissä ja lasten asioista olemme usein yhteydessä. Tuntuu hyvältä että tähän on päästy.

  • Tipsu sanoo:

    Samaistun todella vahvasti. Kolme vuotta sitten erosimme, takana noin 15 vuotta yhdessä ja pariterapiat. Sanasi voisivat olla minun kirjoittamia. Meille kävi hyvin, olemme hyviä ystäviä nyt. Mutta kuitenkin monta kertaa viikossa tunnen yhtäkkiä ilon purskahduksen ”Mä olen vapaa!”… ”Tää on mun oma (vuokra-)koti!” On kevyt olo.

  • Jael sanoo:

    Paljon tsemppejä Jenni.Avioero on aina raskssta,itsekin käynyt sen läpi,mutta toivottelen kaikkea hyvää tulevaan❤️

  • Soittorasia sanoo:

    Tuli olo ihan kuin olisit mun pään sisällä ja taas itkettää. Tänään taas mielessä pyörii onko ero sittenkin enää ainoa vaihtoehto? En ehkä jaksa enää kovin montaa uutta yritystä 😑

    Tsempit rohkeaan päätökseen 💖

  • Minttu sanoo:

    Samaistun tarinaasi. Se on kuin kopio omastani. Nyt 14 vuoden jälkeen tiedän että päätökseni erota oli oikea. Hyvät välit helpottaa uutta arkea.
    Kaikkea ihanaa elämääsi <3

  • IdaK sanoo:

    Avioero on aina rankka kokemus, anna itsellesi aikaa käsitellä asiaa. Vaikka olet vapaaehtoisesti päätökseen tullut, ei se tarkoita, että surua ei olisi ja ikäväkin voi yllättää. Surua niistä yhteisistä haaveista jotka ei toteutuneet ja yhteisestä elämästä ja ikävä sitä ihmistä ja rakkautta kohtaan, joka joskus oli.

    Ymmärrän hyvin luopumisen tuskan, luovuin rakkaasta kodista ja vieläkin rakkaammasta mökistä. Uskon kuitenkin, että saamme sen, mistä olemme luopuneet… kosdin kohdalla niin on jo käynyt ja uudet unelmat ja tulevaisuus on löytyneet – vielä se mökkikin joku päivä minulla taas on!

    Hyvin kaikki menee lopulta!

  • Riikka sanoo:

    ❤️

  • Nick sanoo:

    Asiat muuttuvat takuuvarmasti parempaan suuntaan!

  • Joonas sanoo:

    Tsemppiä Jenni, varmasti raskas ja vaikea, mutta oikea päätös. Rohkeaa myös että kerroit erosta julkisesti, puhuminen auttaa. Kävelyt kuulostavat myös hyvältä:)

  • Liisa sanoo:

    Juuri näin. Komppaan edellistä. Kyllä aika ja puhuminen asiasta varmasti auttaa 🙂

  • Paula sanoo:

    Olen eronnut kahdesti, kerran avioliitosta v.1996 ja toisen kerran 2000- luvun puolella toisesta suhteesta. Näiden erojen jälkeen kaikki suomut ovat sulaneet silmistäni. Olen ollut toistakymmentä vuotta yksineläjä ensin lasten kanssa, myöhemmin heidän lennettyään pesästä totaaliyksineläjä. En ymmärrä, miksi kolmatta kertaa lähtisin edes kokeilemaan mitään parisuhdetta, kun tiedän, etten itse ole helppo ihminen enkä usko toista minulle sopivaa ihmistä edes löytävän. Se ei vaihtamalla parane, sekin on jo koettua. Olen erittäin onnellinen aikuisten onnellisten ja hyvinvoivien lasten äiti. Mitä minulta vielä puuttuu? Vastaus on, ei yhtään mitään. Joidenkin meistä ihmisistä on parempi elää yksin, enkä ole koskaan täysin yksin, sillä olemme erittäin läheisiä lasten kanssa. Olen luonteeltani itsenäinen ihmistyyppi, mikä auttaa paljon yksinelämisessä.

  • Jukka sanoo:

    Hei Jenni.
    Itse en ole eroa kokenut joten en yritä näytellä kokemusasiantuntijaa, niitä sinulla riittää varmasti lähiympäristössäsi. Toivon vaan sinulle kaikkea hyvää ja olen varma, että sinulla on vielä elämäsi kauneimmat päivät edessä

Jätä kommentti