Skip to main content

Paahdan nyt kaikkea mitä vaan saan käsiini. Jos paahtoleipää ei lasketa, niin viimeksi olen paahtanut mm. omenoita uuniomenahilloon ja kasviksia kasvissosekeittoon. Nyt paahdin kurpitsaa. Kurpitsakeitto on helppo tapa tutustua kurpitsaan ja laskeutua hiljalleen syksyiseen halloween tunnelmaan. Ohjeesta tulee aimo kattilallinen keittoa.


Unohdin kurpitsat uuniin ja osasta haivenien kärjet ehti vähän kärähtää. Makua niistä vaan tulee!

Kurpitsakeitto

1 iso kurpitsa
2 dl kermaa
n. 1 l kasvislientä
3 valkosipulia
2 salottisipulia
1 rkl voita
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
tuoretta timjamia

Halkaise kurpitsa ja leikkaa lohkoiksi*. Kaavi lusikalla siemenet ja suurimmat haivenet pois. Aseta leivinpaperille, päälle kevyt öljy ja suola. Anna paahtua uunissa180 asteessa n. 45-60 minuuttia.

Kuullota voissa isossa kattilassa miedolla lämmöllä sipulisilppu ja viipaloidut valkosipulinkynnet. Lisää kasvisliemi n. 5-10 minuutin kuluttua. Myös valkoviinitilkka voisi antaa kivan säväyksen. Kasvislientä voi lisätä myöhemminkin jos keitto tuntuu paksulta. Anna paahtuneiden kurpitsojen jäähtyä hetki ja leikkaa niistä kuoret pois veitsen avulla ja lohko isohkoiksi paloiksi. Kypsennä kurpitsan paloja kasvisliemessä n. 10 minuttia. Surauta sauvasekoittimella ja lisää tarvittaessa nestettä. Lisää kerma sekä pippuri ja kuumenna. Tarjoile tuoreen timjamin kera.

*Kurpitsan leikkaaminen osoittautui haasteeksi. Peruskokkiveitsi oli joko liian lyhyt tai touhu näytti muuten vaaralliselta. Onneksi olin saanut kattavan valikoiman Fiskars veitsiä. Nirso ja sapelimainen ” butcher’s knife” eli teurastajan veitsi selätti viimein kurpitsan.

Tarjolla mellevä Fiskars paketti

Fiskarsiin liittyen – Fiskars Suomi Facebook sivuille on ilmestynyt viime postauksessakin näkynyt Pasta Carbonara-videoni joka kilpailee teidän äänistä 🙂 Käy valitsemassa suosikkikokkausvideosi ja voit voittaa mellevän herkkukorin (arvo 300 €).

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

12 Kommenttia

  • Yukiko sanoo:

    Japanissa opin, että japanilaisen kurpitsan (pienempi kuin halloween-kurpitsa) paloittelu onnistuu helpommin, kun sitä esikypsentää muutaman minuutin mikrossa 🙂

  • Jenni sanoo:

    Ensimmäisenä tulee mieleen että eihän se räjähdä! 😀 Mutta eiköhän japanilaisia pidä uskoa näissä kokkaushommissa ja jos tosiaan toimii niin erittäin hyvä turvallisuutta lisäävä vinkki, kiitos!

  • Annabella sanoo:

    Oi oi, kylläpä kuullostaa hyvältä, tätä täytyy ehdottomasti tehdä. Olen tällä hetkellä paahdettujen kurpitsansiemenien koukussa. Niitä tulee paahdettua pannulla ilman rasvaa useamman kerran viikossa. Loistavaa naposteltavaa 🙂

  • Jenni sanoo:

    Mulla on meidän sekatavarakauppa eli yksi keittiön vetolaatikko täynnä siemeniä, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Olen kieltänyt Nirsoa ostamasta yhtään lisää mutta jostain niitä aina siunaantuu. Hyvä idea olisi paahtaa niitä naposteltavaksi ja laittaa esille. Menisivät paremmin kuin sieltä kaapin pohjalta…

  • Anonyymi sanoo:

    Vuoden vanha resepti, mutta kommentoin silti, kun nyt vasta sain tehtyä! Nimittäin vähän kiireisemmällekin keitto kävi arkiruoaksi, kun paloittelin ja kuorin (enkä edes kovin tarkasti) kurpitsan ensin ja pilkoin valmiiksi keittoon sopiviksi palasiksi. Ne paahtuivat uuninpellillä 250 asteessa jopa meidän yleensä hitaalla uunillamme täysin kypsiksi ja mukavan ruskettuneiksi jo 25 minuutissa. Enkä ehkä 10 minuuttia kerennyt sen jälkeen keitelläkään..

    Mutta muuten toimin ohjeen mukaan ja erittäin maukas soppa tuli!

  • Jenni sanoo:

    Nonni, vähän mutkia suoraksi ja lopputulos hyvä. Eli ihan oikein! 🙂

  • avecelina sanoo:

    Hyvää oli! Tosin kun ei kermaa löytynyt kaapista niin nakkasin sekaan muutaman reilun kimpaleen gorgonzolaa, toimi muuten aivan superhyvin 🙂

  • Anonyymi sanoo:

    Kurpitsakeitto on suosikeistani. Parasta on,että mausteita / kermaa muuttamalla saat esim. ihanan intilaistyylisen sopan nautittavaksi naanleivän kera.
    Tänä kesänä ”rakastuin” kyssäkaaliin – ihanan helppo kasvatettava ja maku hunajanaurismainen.

  • Jenni sanoo:

    Onko sinulla antaa jotain vinkkejä kyssäkaalin käytöstä ruoanlaitossa? Empä ole koskaan kokeillut!

  • Kurpizza sanoo:

    Tulipas maukasta soppaa! Kiitti reseptistä!

  • Tanja sanoo:

    Voisikohan kurpitkan paahtaa valmiiksi kuorittuna ja paloiteltuna?

Jätä kommentti