Skip to main content

Tieto on valtaa – viikset ovat kuningas. Movemberin kunniaksi lupaan kasvattaa kolmea mustaa viiksikarvaani marraskuun ajan. Movember on hauska tempaus, jonka taustalla on hyväntekeväisyysliike miesten terveyden edistämiseksi. Suomessa kampanjalla kerätään rahaa Syöpäsäätiölle miesten eturauhassyövän tutkimukseen.

Makasin tänään työhuoneen lattialla pipariviikset naamalla. Ei varsinaisesti auttanut siihen että minut otettaisiin tosissaan kuvaajakollegoiden keskuudessa 😉 Koska miehet ovat lähellä sydäntäni, Liemessä osallistuu Movember kampanjaan viiksipipari-reseptillä. Maailmaa ei kuitenkaan pelasteta pelkästään viiksiä kasvattamalla tai piparilla. Siispä te kaikenkarvaiset ystäväni, täältä löydätte myös Movember Suomen lahjoitussivuston, jota kautta voit tehdä pienen tai ison lahjoituksen. Eurokin auttaa! Vaikka sivustolla lukee nimeni alla harhaanjohtavasti ”lahjoita minulle” niin lupaan että rahat menevät sivuston kautta täysimääräisenä syöpätutkimukseen. Kannoin oman pienen korteni myös kekoon. Pienikin lahjoitus on tärkeä ja auttaa. Ne joilla on ruuhkaa taskun pohjalla, niin nyt voit tehdä jotain merkityksellistä ja auttaa.

Viikonloppuna leivottiin joulun ensimmäiset piparit.
Mini ei halunnut syödä makeaa taikinaa- minä ahmin senkin edestä.

Viiksipiparit

0,5 dl siirappia
1 dl sokeria
125 g voita
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl pomeranssinkuorta
ripaus suolaa

Lisäksi:

Metallinen sydämenmuotoinen piparimuotti
Pihdit

Piparitaikinan valmistus

Kiehauta kattilassa voi, siirappi, sokeri, kaneli, inkivääri, pomeranssinkuori ja neilikka. Jäähdytä ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi ja vaaleaksi. Vatkaa kananmuna joukkoon. Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe erillisessä kulhossa. Sekoita taikinan joukkoon. Laita taikina jääkaappiin kelmun alle ja anna olla yön yli. Kaulitse seuraavana päivänä jauhojen avulla ja tee viiksimuotilla pipareita. Paista leivinpaperin päällä uunissa 180 asteessa n. 7 minuuttia.

DIY viiksipiparimuotti

Tarvitset tavallisen sydämenmuotoisen piparimuotin ja pihdit. Paina sydäntä kasaan ja muotoile viiksien malliseksi. Viiksenkärjet saat muotoiltua teräviksi pihtien avulla.

Jaaa..ennenkuin karkaat bittiavaruuteen, tee päivän hyvä työ ja lahjoita!
Movember Suomi-Facebook sivut
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

9 Kommenttia

  • Hannele sanoo:

    Kivat viikeset sulla ja minillä!
    Olet jälleen erinomaisella asialla, tykkään.

  • Jenni sanoo:

    Vasta muutama päivä kasvateltu 😉

    Tykkään Movember-kampanjasta. Hauskaa, mutta hyväntekeväisyyttä ja tärkeällä asialla!

  • Hannele sanoo:

    Oi miten mahtavan hienoja pipareita! Itse olen ihan koukussa piparimuotteihin, mutta harvemmin niitä tulee sitten kuitenkaan tehtyä, kun ei oikein syöjiä riitä.

    Mutta ehkäpä nyt voisi tehtailla noita viiksiä hyvään tarkoitukseen ja vaikkapa myydä niitä ihmisille, joilla ei karvoja omasta takaa ole? Tuotto tietysti miehiseen terveyteen.

  • Jenni sanoo:

    Maailman paras idea! Myydä viiksipipareita! Voisin kiertää vaikka Nirson työpaikan. Pitää vaan kaikkien muistaa että tuon sivuston kautta tehdyt lahjoitukset menevät varmasti perille. Noh, otan vaikka iPadin mukaan ja silloin luottokorttikin käy 🙂

  • Nanna sanoo:

    Voi luoja Jenni, mitä pipareita! 🙂
    Ja hyväätyötä!

  • Jonna sanoo:

    Peukku Jenni, mahtava idea ja hyvällä asialla!

  • Jenni sanoo:

    Ihana aina yhtä hersyvä Nanna. Olet aina niin tohinoissa mukana 🙂 Kiitos Jonna peukusta. Toivottavasti saan myös varoja kerättyä hauskuuden lisäksi!

  • Riikka sanoo:

    Tuo sun viiksikuvasi on kyllä niin mainio! Ja niin on koko idea ja postauksesti! Hyvä Jenni!

  • Haidi sanoo:

    Aivan mahtavat! Postaus sai hymyn kasvoille.

Jätä kommentti