YHTEISTYÖSSÄ ARABIA JA ASENNEMEDIA

Ihanaa kun on nyt tää stressitön joulu. Eilen ihan muuten vaan aloin käymään läpi vessan kaappeja ja konmaritin pampuloita. Vessapaperirullat viivasuorassa tornissa ja ohikiitävän hetken tuntuu että ihan varmasti mulla on tää joulujuttu hanskassa. Ahdistuksen noustessa siinä jossain valkokuultolakatulla lattialla pyörivien puolukoiden, kakkavaippojen vaihdon ja pinaattilettujen paistamisen lomassa, kurkkasin vaan vessan kaappiin ja löysin taas hetkeksi sisäisen joulurauhan. Tänään haetaan kuusi. Perjantaille jääkin sitten enää kaikki. Lauantain pakkohidastuksen tulee aloittamaan riisipuuro, joka toivottavasti selättää myös tämän orastavan jouluahdistuksen. Meillä riisipuuro on nautittu perinteisesti jouluaattona yhdistettynä aamupalana ja lounaana. Varsinainen jouluateria syödään jo alkuillasta heti kun joulupukki on saatu pois jaloista. Näin iltaan jää vielä aikaa pienelle herkuttelulle vaikka juustolautasen muodossa.

Uuniriisipuuro

Ohje isoon 1,5 l Uunikokki-vuokaan

2 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
suolaa
voita vuoan voiteluun

koristeluun
kokonaisia karpaloita
kokonaisia manteleita

Voitele vuoka voilla. Sekoita kaikki aineet vuoassa. Paista uuniriisipuuroa uunin alatasolla 175 asteessa noin 1,5 tuntia. Sekoita puuroa alkuvaiheessa muutamia kertoja.

Vinkki! Kokeile uuniriisipuuron maustamista esimerksiksi kanelilla, muskottipähkinällä, kardemummalla, inkiväärillä, vaniljasokerilla tai vaahterasiirapilla.

Voita joululahja!

Tänä vuonna tein jouluperinteisiimme kuuluvan riisipuuron etunojassa Arabian Joulukalenteria varten. Joka päivä vielä jouluun asti avautuu uusi jouluinen luukku Arabian instagramissa @arabiaofficial – käykää kurkkimassa! Omasta takaa keittiönkaapistani löytyy jo ikoninen pyöreä Uunikokki-vuoka, joka sai nyt kaverin näistä kahdesta pienemmästä kulmikkaasta. Päätin siten antaa teille joululahjaksi kuvauksista ylimääräiseksi jääneen 1,5 l pyöreän Uunikokki-vuoan (arvo 27 €). Osallistu Uunikokki-vuoan arvontaan kommentoimalla mitä herkkuja teillä tulee löytymään joulupöydästä? Tai jos joku haluaa avautua omista jouluneurooseista niin sekin passaa. Osallistumisaikaa on pe 23.12 klo 20 asti. Näin ehdin suorittaa arvonnan ennen joulurauhan laskeutumista 🙂 Rentouttavaa ja herkullista joulua kaikille!

Yhteistyössä Arabia ja Asennemedia

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

21 Kommenttia

  • TiinaS sanoo:

    Ihan perinteisiä, laatikoita, kinkkua, lohta jne.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

  • Joulupöytä tulee olemaan varsin perinteinen, koska käymme syömässä minun vanhempieni luona sekä miehen sukulaisissa. Mitä sieltä tulee ainakin varmasti löytymään on kinkku, karjalanpaisti, karjalanpiirakat, lanttu- ja porkkanalaatikko, sienisalaatti, graavilohi.. Kotona sitten herkutellaan kinkun, juustojen ja suklaan voimin pyhinä 😀

    [email protected]

  • Jenni sanoo:

    Kuulostaa erittäin jouluiselta! Pääsen myös itse sunnuntaina isän perinteiseen joulupöytään, en malta odottaa 🙂 Hyvää joulua Tiina <3

  • Jenni sanoo:

    Tässä hieman nälkäisenä koneella istuessa tuo listaus sai oikein kuolan valumaan 😀 Ah, rakastan sienisalaattia. Karjalanpaistia ei ole varmaan ikinä tullut syötyä itse jouluna, mutta miksipä ei! 🙂 Herkullista joulua Mira! <3

  • klaara sanoo:

    Kaikkia perinteisiä laatikoita, kalkkunaa suolakalaa, salaatteja. En ole koskaan tehnyt uuniriisipuuroa, mutta kuvasi saivat veden kielelle. Tätä kokeilen tänä jouluna.
    [email protected]

  • Anonyymi sanoo:

    Joulupöydästä löytyvät kaikki perinteiset: Laatikot, sillit, rosolli, kinkku… ja vaikka mitä!
    tyttinurminenn(at)hotmail.com

  • Jenni sanoo:

    Kiva! Uuniriisipuuro on siinäkin suhteessa aika stressitön, että sitä on vaikea polttaa pohjaan 🙂 Toki pitää vähän tarkkailla ettei se pala liikaa päältä, heitä loppuajasta päälle vaikka leivinpaperi jos näyttää liian paistuneelta. Ihanaa joulua sinulle Klaara <3

  • Jenni sanoo:

    Kuulostaa herkulliselta joululta 🙂 Hyvää joulua! <3

  • Sari sanoo:

    Aika perinteisellä menulla mennään. Sisko paistaa kinkun, äiti valmistaa joulumakeiset, minä laatikot ja kalapöydän. Sillejä ja rosollia ei joulupöydästä tänä vuonna löydy. Ne on konmaritettu poies. Vain sellaisia herkkuja mistä kaikki oikeasti pitävät. Vielä pitäisi jälkiruoka kekkaista. Taateli- ja kirsikkakakun tein jo alkuviikosta jääkaappiin tekeytymään. Hyvää Joulua Jenni!

  • Jenni sanoo:

    Kiva kun olette jakaneet vastuita ja todenneet mikä sopii teille. Kuulostaa täydelliseltä! Hyvää joulua Sari ja koko perhe! <3

  • Maria sanoo:

    Meillä on edessä harvinainen joulu, kun vietämme sitä ihan kotona. Voimme siis tehdä ihan vain niitä jouluruokia joista itse pidämme. Kinkkua, rosollia, porkkanalaatikkoa sekä mukaan perinteitä englannin joulupöydistä eli pigs in blanket ja roasted potatoes. Tänä jouluna ei syödä kuivaa kalkkunaa 🙂

  • annikajokinen sanoo:

    Meidän joulupöydässä on ainakin lohta, perunoita, porkkanalaatikkoa, riisipuuroa, joulutorttuja ja joulupipareita 🙂
    [email protected]

  • Perinteisillä linjoilla mennään. Aatonaattona kalapainotteisesti, aattona kinkku kunkkuna, kyljessä laatikoita ja joulupäivänä pöytään nostetaan kaikki mitä on jäänyt.

  • Anonyymi sanoo:

    Kahdestaan miehen kanssa valmistetaan ja vietetään perinteinen joulu. Aamulla syödään riisipuuro ja paistetaan piirakat puuron lopusta. Joulurauhan aikaan istutaan päiväteelle, syödään vastapaistettuja piirakoita, hedelmäkakkua, torttuja ja pipareita.
    Kuusenkoristelun ja saunan jälkeen on sitten jouluateria. Eturuokana on silakoita, sillejä, lohta, mätiä, sipulia, smetanaa, rosollia, sienisalaattia. Pääruokana peruna- ja lanttulaatikkoa, kinkkua, luumuja, herneitä, puolukkaa, sinappia. Juomana kotikaljaa ja ehkä punaviiniä ja lisäksi mallasmäskistä tehtyä joululimppua. Jälkkärinä on luumuvaahtoa makean viinin kera. Tässä vaiheessa onkin jo niin täysi olo, ettei paljon ruokaa voi ajatellakaan, mutta myöhemmin illalla jo suklaakonvehdit maistuvat.
    Näitä samoja ruokia sitten syödäänkin tapaninpäivään asti

  • Riiti sanoo:

    Aattoaamu alkaa luumukiisselillä ja riisipuurolla. Jouluruoka syödään anoppilassa ja pöytään kuuluu perinteisten herkkujen lisäksi savustettu hirvenliha, toki kotonakin pitää kinkku paistaa ja pari porkkanalaatikkoa tehdä kaveriksi. Aaton kahvipöydän herkut on varmaankin mun vastuulla, mutta en ole vielä päättänyt mitä leivon. Lasten kanssa tänään leivottiin pipareita ja tietysti pakolliset joulutortut pitää myös olla. Ostin piparisuklaatakin aaton kahvipöytään, mutta ihan vahingossa on osa tullut jo syötyä, hupsis 😀 riiti81(At)gmail.com

  • Marja-Liisa sanoo:

    Melko perinteinen, kinkkua, laatikot, karjalanpaisti ja meillä pitää aina olla myös lihapullia. Sitten salaatit ja rosolli, kaikkia ”pikkuherkkuja”, kuten pikkkelsiä, järkisärkeä tms.
    Jälkkärinä luumurahka ja kahvi. Ehkä pipareita, viiniä tms. mitä nyt kellekin enää maistuu ruoan jälkeen.
    [email protected]

  • Minulla tulee löytymään ainakin juuri uuniriisipuuroa. Ja lanttulaatikkoa 😉

  • Mallukka64 sanoo:

    Perinteiset kinkku, piirakat, lämminsavulohi, karjalanpaisti, rosolli jne
    [email protected]

  • kerttu sanoo:

    lounaaksi riisipuuroa, joulupöydässä kylmä- ja lämminsavukalaa, mätimoussea, saaristolaisleipää, vihersalaattia. sen jälkeen kinkku, perunat ja laatikot. ah, kuola valuu jo ja pahus, vaatteet kiristää jo valmiiksi…

  • Anonyymi sanoo:

    Joulun jälkkäripöydästä tulee ehdottomasti löytyä rasiallinen vihreitä kuulia!

    [email protected]

  • Nti Papu sanoo:

    Uuniriisipuuro uunissa! Ajattelin aamulla herätessä, että en jaksa seistä lieden ääressä tuntia puurokupillisen vuoksi, mutta sitten satuin tänne 🙂 Kiitos siis tästä ajankohtaisesta ja helpottavasta vinkistä, 🙂

    Stressitöntä joulua, Jenni!

Jätä kommentti