Skip to main content
Nokkosjauhe

Lähdin nohevana metsäretkelle keräämään nokkosia. Tunnin ajan pyörin ympyrää ryteikössä löytämättä nokkosen nokkosta. Matkalla kotiin motarin varressa törrötti muutama saasteesta ja pölystä harmaantunut yksilö. Uuden kotimme taloyhtiöllä on iso piha, joten nuuskin varmuuden vuoksi tontin kaikki kulmat. Ja kyllä vain, tontin rajalla puskee valtoimenaan tätä superfoodia. Nokkosten syöminen on oma panokseni taloyhtiön puutarhaan hoitoon.

Nokkosta voi käyttää lähes kaikessa ruoanlaitossa pinaatin tapaan esim. letuissa, vohveleissa, sämpylöissä, leivissä, pastassa, risotossa tai keitoissa. Tällä kertaa säilöin nokkosen kuivaamalla ja jauhan kuivatun nokkosen hyvin säilyväksi nokkosjauheeksi, jota on helppo lisätä teelusikallinen vaikka smoothien joukkoon. Oma motivaanioni nokkosen syömiselle on saada tukka ja kynnet kasvamaan paremmin. Tuskin siitä ainakaan haittaa on! Haaveilen myös näistä parmesaani-nokkosvohveleista.

Nokkosen kuivaaminen

Nokkosen kerääminen ja kuivaaminen

  • Nokkosta voi kerätä koko kesän, mutta parhaimmillaan ne ovat alkukesästä. Kerää nokkoset kuivana ja aurinkoisena päivänä. Kerää vain puhtaasta paikasta eli ei tien varsilta tai kompostin tai ladon vierestä nitraattipitoisuuksien takia. Myöhemmin kesällä voi hyödyntää myös nokkosen siemenet, joita voi käyttää tuoreeltaan tai niinikään kuivata. Martat vinkkaavat, että nokkosensiemenet kannattaa liottaa yön yli, jolloin niissä olevat entsyymit aktivoituvat.
  • Nuoret nokkoset eivät pistä niin herkästi. Varustaudu silti aina asianmukaisesti.Suojaa kädet pitkähihaisella paidalla ja hanskoilla kerättäessä. Leikkaa saksilla noin 15 cm pituiset nokkosen päät.
  • Nokkoset voi säilöä joko ryöppäämällä kuumalla vedellä ja pakastamalla tai kuivaamalla.
  • Nokkosen kuivaaminen onnistuu sitomalla nokkoset kimppuihin ja ripustamalla ulos tai sisälle kuivaan, paikkaan, jossa on hyvä ilmanvaihto. Useimmissa ohjeissa sanotaan, että nokkosta ei tulisi kuivata auringossa. En tosin tiedä miksi näin, kerro ihmeessä jos tiedät! Omat kimput sidoin parvekkeelle ja annan niiden roikkua siellä ainakin nyt pilvisellä, kuivalla säällä.
  • Voit kuivata nokkosen lehdet myös ilmavan ritilän tai kankaan päällä ulkona, sisällä lattialämmityksen päällä tai uunissa kiertoilmalla 30-asteessa uunin luukku raollaan.

Nokkosjauhe

Jauha kuivatut nokkosen lehdet tehosekoittimella hienoksi jauheeksi. Säilytä puhtaassa purkissa poissa auringonvalosta. Nokkosjauhe säilyy jopa vuosia. Sopiva annostus on 1 tl – 1 rkl per päivä.

Hannan Soppa-blogista löytyy huikea lista ruokabloggaajien parhaita nokkosreseptejä!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

4 Kommenttia

  • Johanna sanoo:

    Hei,

    Olen kuivannut nokkosta myös ihan leivinpaperin päällä sisällä. Asettelee vain ilmavasti ja pöyhii välillä, jos muistaa. Hyvin kuivuu.

    Nyt on myös lipstikan kuivaamisaika, jos haluaa sitä käyttää esim keitoissa liemikuution sijaan.

    Tuntuu silti vähän hullunkuriselta, että sadonkorjuu alkaa jo heti toukokuun puolella 🙂

    • Jenni sanoo:

      Kiitos paljon vinkistä! Hyvä juttu, jos onnistuu noinkin helposti ihan leivinpaperin päällä. Sateella nostin nuo niput sisään reikäritilän päälle. Luonnossa on jo vaikka mitä poimittavaa, tuntuu että ei tässä ehdi kerätä ja hyödyntää sitä tahtia kun tavaraa tulee!

  • Vera sanoo:

    Auringon valossa mikä tahansa yrtti/kasvi menettää vaikuttavia aineitaan, joten kyllä kannattaa kuivata vain pimeässä. Esim. Kaapissa, saunassa… Jos haluaa säilyttää vaikuttavat aineet mahdollisimman hyvin!

  • Vera sanoo:

    Samasta syystä nokkoset kannattaa jauhaa vain esim. viikon tarpeita varten kerrallaan. Kuivattu nokkonen säilyttää vaikuttavat aineensa todella paljon paremmin kokonaisena kuin jauhettu!

Jätä kommentti