Skip to main content

Kaupallinen yhteistyö John Nurmisen Säätiö

Uunimuikut

Itämeren ruokavalio! Meidän kesä on ollut hyvin kasvis- ja kalapainotteinen. Lihaa tulee enää syötyä keskimäärin kerta viikkoon – kalaa taas vähintään pari kertaa viikossa. Kala on mahtava raaka-aine: herkullinen, monipuolinen ja terveellinen. Elokuussa to 26.8 vietetään Itämeripäivää. Olen aina messissä jos vain voin jotenkin auttaa syömällä ? Ensi kerralla pysähdy hetkeksi kalatiskillä. Valitsemalla suomalaisia Itämeren ja lähivesien parvikaloja ja kotimaisia sesonkikasviksia voit tehdä oman panoksesi ympäristön hyväksi ja Itämeren rehevöitymisen estämiseksi. Pieni teko ja herkullinen ruoka, mutta iso merkitys kun teemme tämän kaikki yhdessä.

Uunimuikut

Mitä kaloja sitten suosia?

Hyviä vaihtoehtoja ovat särki, lahna, silakka, muikku ja ahven. Käytännössä suurin osa meistä kotikokeista ostaa tuoreen kalan marketeista. Omassa lähimarketissani oli tarjolla kokonaisia ahvenia, valmiiksi perattua silakkaa ja muikkua ja kokonaisia muikkuja. Silakkaa löytyi tiskistä myös savustettuna ja valmiina silakkapihveinä. Pakastealtaasta löytyy tällä hetkellä useampi Itämeri-ystävällinen tuote kuten särkipyöryköitä tai kalapihvejä. Järvikaloja saa myös hiutaleena säilykkeenä ja särkeä maustetussa purkkitomaattikastikkeessa.

Uunimuikut resepti

Onko Itämeren kalaa turvallista syödä?

Kala on terveellistä ravintoa ja pääsääntönä sitä olisikin suositeltavaa syödä eri kalalajeja vaihdellen pari kertaa viikossa. Kaiken kaikkiaan terveyshyödyt ylittävät riskit, joskin joidenkin Itämeren kalalajien kanssa – etenkin lasten ja raskaanaolevien – kannattaa noudattaa erillisiä Ruokaviraston syöntisuosituksia:

  • Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä 1–2 kertaa / kk isoa, perkaamattomana yli 17 cm:n silakkaa, haukea ja Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta.
  • Raskaana olevien ja imettävien äitien ei pitäisi syödä haukea ollenkaan, koska se kerää elohopeaa

Muut voivat syödä Itämeren ahventa, kuhaa, muikkua, madetta, haukea, siikaa, turskaa, kilohailia ja särkeä huoletta pari kertaa viikossa.

Lähteet: Ruokaviraston kalan turvallisen käytön ohjeet ja EU kalat II hanke

Muikku resepti

Itämerimenu ja uunimuikut rapealla ruiskuorella


Itämeripäivänä voit tehdä oman Itämerimenun kalasta ja kotimaisista sesonkikasviksista tai kokeilla vaikka näitä uunimuikkuja rapealla ruiskuorella ja kipakalla puolukkamajoneesilla. Uunimuikut valmistuvat helposti ja nopeasti uunissa tai pannulla. Muikku on itseasiassa siian sukulainen. Pienissä muikuissa ruodot ovat niin pieniä, että rapeat kalat voi rouskutella sellaisenaan. Puoli kiloa eli pellillinen muikkuja maksoi vaivaiset 2,5 euroa. Dippaus voisulaan, kierittely ruiskorppujauhoissa, uuniin ja avot! Muista jakaa omat kalaherkut Itämeripäivänä #itämeripäivä!

Jos perkaus jännittää, osta valmiiksi perattuja muikkuja. Halusin itse kokeilla perkaamista. Opiskelin muikun perkaamisen salat sieltä mistä kaikki muutkin elämän suuret opit eli YouTubesta. Muikun perkaamisessa tekniikoita on useampia. Puhkominen on perinteinen tapa, mutta sen kanssa luovutin alkuunsa. Helpointa oli leikata terävällä veitsellä niskasta, pään takaa, kunnes selkäranka rusahtaa, mutta ei alas asti. Sitten päästä kiinni ja vedetään pään mukana sisälmykset ulos. Instagramissa @liemessa löytyy nyt video muikun perkauksesta.

Uunimuikut

500 g perattuja muikkuja
1 dl ruiskorppujauhoja
rouhittua mustapippuria
sormisuolaa
50 g voita

Kuivaa muikut talouspaperilla. Sekoita ruiskorppujauhot, rouhittu mustapippuri ja suola. Pyörittele muikut voissa ja korppujauhoissa. Asettele muikut leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200-asteessa 10 minuuttia. Lopuksi voit paistaa muikkuja vielä hetken grillivastuksella.

Puolukkamajoneesi

2 dl majoneesia
1 dl puolukoita
1 tl hunajaa
rouhittua mustapippuria
sormisuolaa

Survo sauvasekoittimella kaikki ainekset. Tarjoile muikkujen ja keitettyjen kesäperunoiden kera!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Jätä kommentti