Metsäretkestä inspiroituneena halusin tehdä pian reseptejä, joissa voisin hyödyntää luonnonantimia. En halunnut viedä villiruokaa liikaa hifistelyn puolelle, vaan pitäytyä raaka-aineissa jotka löytyvät myös paikalliselta torilta. Ehkä se tori kuitenkin osuu paremmin kauppamatkan varrelle kuin pusikko. Syksyn maut voi myös pakastaa tai kuivattaa, ja nämä reseptit sopivatkin toteutettavaksi vaikka ympäri vuoden. Wildfood-artikkelini kokonaisuudessaan ja villit reseptit löytyvät nyt osoitteesta Valioreseptit.fi!

Mustikka-vadelma on kuninkaallinen makupari, josta syntyi raikas Kuningatar piirakka. Rahkavoitaikina-pohja sulkee sisälleen kauden marjat ja hedelmät, joten tähän voi kokeilla rohkeasti muitakin täytteitä. Tajusin että puolukan mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Koin puolukkaherätyksen! Happaman kirpeä puolukka sopii hyvin niin suolaisten ruokien pariksi kuin makeisiin leivonnaisiin. Hups vaan – Keikauskakku puolukastaSieniraviolit tein kiukulla ilman pastakonetta, ja niitä aion varmasti tehdä uudestaankin viikonloppuruuaksi. Isälläni oli aina tapana tehdä kalalle kalakastike. Yritin mukailla tätä lapsuuteni muistoa paistetuille ahvenille.

Viimeisenä pöppi. Pöppi on Minin keksimä mielikuvitussana silloin kun se yrittää olla extraveikeä. Nyt selvisi pöppi on ihan oikea sana! Pöppi, pöperö, pörörö, tai pöllöhillo. Perinteisen hämäläisen mustikkapöperön ohje myös osoitteessa Valioreseptit.fi 🙂

Lue koko artikkeli: Wildfood villitsee keittiössä / Valioreseptit.fi

Puolukkaresepteistä oli päässäni runsauden pula. Tajusin että puolukkahan sopii mihin vaan!
Lopulta tein karamellisoituneen ja pähkinäisen puolukka keikauskakun

Kuningatar piirakka sai inspiraationsa ranskalaisesta gadettesta eli kuninkaiden tortusta.
Jotain kuninkaallista – jotain rouheaa!

 

Sieniraviolien tekeminen itse ei ollutkaan yhtään vaikeaa, mutta työlästä. Lopputulos palkitsee!

Syksyllä ahventa löytyy myös kalatiskistä. Nautitaan kalakastikkeen kera.

Varmaan joku höperö, joka teki Valiolle hämäläisen mustikkapöperön 😉

Reseptit tarjosi Valio.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

10 Kommenttia

Jätä kommentti