Keittiö remontti

Remonttikuulumisia! Pitkällisen etsinnän jälkeen lokakuussa löytynyt uusi kotimme vastasi toiveitamme monelta osin, mutta kompromissejäkin piti tehdä. Edellisessä asunnossamme olimme toteuttaneet avokeittiön kaatamalla keittiön ja olohuoneen välisen seinän. Avokeittiö oli nytkin toiveissa, mutta nähtyämme uuden asuntomme erillisen keittiön totesimme sen toimivan meille vaikka avokeittiötä emme saisikaan. Keittiö oli kyllä jossain vaiheessa tehty isommaksi kaatamalla tyypillisen pienen 50-luvun keittiön ja palvelijanhuoneen välinen seinä. Tämä muutos ja kaksi ikkunaa keittiössä toivat avaruutta. Uusisimme keittiön ja muutoin tekisimme ”pientä pintaremonttia”. Kuuluisat viimeiset sanat, heh.

Remontti keittiön siirto
Uuden avokeittiön paikka. Oviaukkoon rakennetaan seinä ja taakse jää Herra Simpukan huone.

Nirso tutki aikansa kuluksi taloyhtiön rakennuspiirustuksia, joissa näkyy myös missä putket menevät. Nirso heitti ilmoille ajatuksen: mitä jos keittiön siirtäisikin olohuoneeseen ja putket vedettäisiin seinän takaa vessasta? Kahta sanaa ei tarvittu ja lähdimme selvittämään tätä mahdollisuutta. Ensinnäkin olisiko se mahdollista ja toiseksi mitä tälläinen stuntti maksaisi. Nykyään taloyhtiöillä täytyy hyväksyttää remonttisuunnitelma käytännössä jos tehdään mitään maalausta tai tapetointia kummempaa.

Keittiön siirto pohjapiirustus
Ennen – jälkeen
Keittiön siirto
Tuleva avokeittiö-olohuone. Väliseinä puretaan.

Remonttisuunnitelmaa varten palkkasimme lvi-suunnittelijan, joka piirustusten ja yhden käynnin perusteella selvitti ja suuunnitteli miten vesiputket johdettaisiin keittiön ja ilmastointi järjestyisi. Ilmanvaihto oli asia jota emme edes olleet vielä ajatelleet ja se saattaisi torpata koko hankkeen. Ratkaisu löytyi olemassa olevan painovoimaisen ilmanvaihdon puitteissa: vessan hormi otetaan keittiölle ja vessan ilmanvaihto yhdistetään kylpyhuoneen hormiin. Näin se siis menee elokuvissa, kerron kohta miten se menee remppahelvetissä 😀

Keittiön siirto
Makuuhuoneen kauniit pariovet säilytetään. Alkuperäinen mosaiikkitammiparketti kunnostetaan.

Remontti-ilmoitusta varten myös remontin tekijöiden tulisi olla tiedossa. Koronavuosi on selkeästi saanut suomalaiset pesänrakennushommiin ja urakoitsijat ovat työllistettyjä. Yhden remonttifirman toimarin tavoitin Balilta kännissä tai krapulassa. Ei vissiin ihan hirveästi kiinnostellut meidän keittiöremontit. Näistä lähtökohdista olen tyytyväinen, että saimme suosituksen kautta luotettavan urakoitsijan pääkaupunkiseudulta. Jaan mielelläni suosituksen, sitten kun remontti on onnellisesti maalissa! Remontti-ilmoituksen käsittelyyn voi mennä viikko, parikin ja kuulemissani kauhutarinoissa jopa kuukausia. Tässä vaiheessa oli jo palanut aikaa, suunnittelua ja riihikuivaa tietämättä etenisikö suunnitelma. Kolmen arkipäivän kuluttua saimme ilouutisia ja remonttisuunnitelmamme oli hyväksytty!

Remontti blogi
Vessa menee kokonaan uusiksi. Ei jää ikävä. Kylpyhuone säilyy lähes ennallaan.

Remonttibudjetti on nyt osin selvillä ja osin vielä pimennossa. Urakan hinta on tiedossa, mutta sähkötöiden, keittiökalusteiden ja kodinkoneiden kulut ovat vielä karkeita arvioita. Tällä viikolla alkoi keittiön alustava suunnittelu. Yksinkertaistettuna remonttiurakka sisältää 109 m2:n huoneiston pintaremontin, purkutyöt, keittiön siirron, lvi-työt ja vessan täydellisen remontin. Pari vuotta syödään hernekeittoa, mutta tästä on tarkoitus tulla meille pitkäaikainen koti vähintään siihen asti kun lapset lentävät pesästä.

Keittiön siirtto
Vanha keittiö purettu. Tilalle tulee meidän molempien työhuone.

Onnenkantamoisen kautta remontti päästiin aloittamaan aiottua aikaisemmin kun urakoitsijan toinen projekti siirtyi. Ensimmäisinä päivinä huoneistossa tehtiin asbestikartoitus, joka on rutiinia vanhoissa taloissa. Tulokset tulivat puhtaina takaisin. Vanhat keittiökalusteet ja väliseinä on purettu ja lattiat suojattu. Puretun seinän takana olevan tulevan olohuoneen lattiamateriaali on vielä mysteeri. Lattiat ovat eri tasolla, joten voi olla että vanhaa parkettia tuosta kohtaa ei pystytä pelastamaan. Remonttiurakan kestoksi ilman keittiöasennusta on arvioitu 5 viikkoa, ellei tulisi mutkia matkaan. Tulihan niitä.

Nirso on suuhteellisen pedantti ja alkoi lukea painovoimaisen ilmanvaihdon teoriaa. Vaikutti siltä alkuperäinen ilmanvaihtosuunnitelma ei olekaan paras mahdollinen vaihtoehto. Kämppä on siis jo tässä vaiheessa ”räjäytetty” ja nyt pelkona oli onnistuuko keittiön siirto sittenkään. Erinäisten stressaavien käänteiden jälkeen päädyimme palkkaamaan oman valvojan projektille, joka kävi nyt läpi uuden, paremman lvi-suunnitelman. Keittiötä ei uskalla tilata ennen kuin saamme tuon uuden suunnitelman hyväksytettyä uudestaan taloyhtiöllä ja odottelemme että tekninen isännöitsijä palaa joululomalta. Sormet on nyt niin ristissä kuin voi olla.

Keittiöremontti
Miten se menikään…”Pientä pintaremonttia”?

Tavoitetila on että kaikki olisi valmista keittiön asennusta varten helmikuun alussa ja voisimme muuttaa muuttovalmiiseen kotiin helmikuun lopussa. Aikataulu saattaa olla liian kunnianhimoinen, jos keittiön tilaus viivästyy. Noh, tärkeintä on tehdä kerralla hyvin. Instagramissa @liemessa voi seurata remontin etenemistä ja samaisesta paikasta löytyy ”Remontti” kohokohta, johon tallennan kaikki remonttivideot. Eipä mulla muuta elämää juuri nyt olekaan!

Keittiön siirto
Melkein jo pystyn kuvitella tähän keittiön. Melkein.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Jätä kommentti