Skip to main content
Paras saaristolaisleipä

Liemessä Joulukalenteri luukku 13 ✨ Perinteisesti vietämme jouluaaton kotona oman perheen kesken. Joulupäivänä ylensyödään iskän joulupöydässä kaikki perinteiset jouluruoat ja santsataan kolme kertaa. Tapaninpäivänä parkkeeraamme äidin herkkupatojen äärelle. Joulupäivän juhlien emännän tytär tuo aina tuliaisina noutopöytään ”Johannan saaristolaisleipää”. Odotan joka joulu kieli pitkällä, että saan lautaselleni tätä saaristolaisleipää ja pyhää kolminaisuutta: smetanaa, mätiä ja sipulia. Tämä on ehdottomasti paras saaristolaisleipä jota olen maistanut ja leiponut. Ruinasin reseptiä ja Johanna jakoi ohjeensa meidän iloksi!

Saaristolaisleipä

Mehevyyden salaisuus

Saaristolaisleipä on suosittu ruokalahja. Ei se ole ihmekään, koska näin ihana leipä on lopulta helppo valmistaa. Saaristolaisleivän ainekset vain sekoitetaan kulhossa. Mehevyyden ja maun salaisuus on appelsiinimehussa ja piimässä. Saaristolaisleivän kuuluu olla lähes makeaa. Makeus tulee kaljamaltaista ja siirapista, jota valellaan taikinan lisäksi leivän pintaan paiston aikana. Reseptistä tulee kolmisen leipää. Yhden söimme heti ja pari odottaa joulua pakastimessa. Jos haluat leivän tuoreena joulupöytään, se kannattaa leipoa pari päivää ennen joulua. Saaristolaisleipä vain paranee kun se saa tekeytyä muutaman päivän.

Paras saaristolaisleipä resepti

Vinkki! Vegaaninen saaristolaisleipä tulee vaihtamalla piimä appelsiinimehuun. Voitele vuoka rypsiöljyllä.

Paras saaristolaisleipä

2-3 vuokaa

5 dl luomupiimää
5 dl appelsiinimehua
2 ps / 22 g kuivahiivaa tai 60 g tuorehiivaa
1 rkl suolaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl rouheita kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja
voita  vuokien voiteluun

siirappivesi:
2 rkl vettä
2 rkl tummaa siirappia

Lämmitä nesteet kädenlämpöisiksi mikrossa tai kattilassa. Laita isoon taikinakulhoon nesteet ja hiiva. Sekoita ja anna hiivan liueta hetki. Lisää suola, siirappi, maltaat, leseet ja lopuksi jauhot. Sekoita taikinaksi. Anna taikinan kohota 1 h liinan alla.

Voitele vuoat. Täytä vuoat ¾ taikinalla. Taikina riittää todennäköisesti kolmeen vuokaan, riippuen vuoan koosta. Kohota 30 minuuttia liinan alla.

Paista 175-asteessa uunin alatasolalla 1 h. Sudi saaristolaisleipä siirappivedellä ja jatka paistamista vielä 30 min. Anna leipien jäähtyä. Saaristolaisleipä vain paranee kun annat sen seistä päivän tai pari jääkaapissa kelmuun käärittynä.

Tip tap! Lisää joulureseptejä!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

6 Kommenttia

  • Joululeipuri sanoo:

    Mitä mieltä olet kaljamaltaiden liottamisesta yön yli ennen leivän tekoa? Joissain ohjeissa olen nähnyt näin tehtävän, mutta onko mielestäsi suositeltavaa vai ei? 😊

  • Anna sanoo:

    Jos leivät pakastaa, niin kannattaako myös sulattaessa huomioida ja ennakoida parin päivän tekeytymisaika? Vai tekeytyvätkö leivät jo pakkasessa parhaimmilleen, eli sulatetaanko leivät suoraan tarjoilupöytään? 🙂

  • S sanoo:

    Heippa! Mitä appelsiinimehu tekee taikinalle? Monien reseptien ainoa neste näyttää olevan piimä.

  • Viimetingassa sanoo:

    Moikka! Voiko vehnäleseet korvata kauraleseillä? Joissakin resepteissä käytetään kauraleiseitä vehnäleseiden sijasta, mutta niissä käytetään nesteenä vain piimää ja mietin muuttaako tämä sitten koostumusta jotenkin🤔

  • Keijo sanoo:

    Minä laitoin kauraleseitä. Hyvää tuli. 👍

  • niia-maria sanoo:

    Aivan mielettömän hyvä ja maukas resepti. Raati antoi kyllä paljon kehuja. Ei liian makea, todella maukas ja mehevä. Ensi jouluna ehdottomasti taas tällä reseptillä, kiitos.

Jätä kommentti