ANTIDIETTAAJAN MANIFESTI

Tällä kirjoituksella haluan juhlistaa antidiettauksen aikakautta, joka tulee kukoistamaan kunhan karppipöly laskeutuu. Edelleen lehdissä höyrytään karppauksesta kyllästymiseen asti. Muutama viikko takaperin tyttöjen illassa pöytä oli katettu toinen toistaan ihanimmilla herkuilla, mutta keskustelu ohjautui karppaukseen. Elintarvikealan tilaisuuksissa puhutaan karppauksesta. Karppinen häviää leipähyllystä. En ole pitkään aikaan puhunut blogissa karppauksesta, koska aihe on niin henkilökohtainen. Joudun kuitenkin käsittelemään näinkin puhuttavaa aihetta jotta ymmärtäisitte paremmin mistä Antidiettaajan Manifesti kumpuaa.

Ensinnäkin mielestäni on hyvä tiedostaa että on ”karppausta”, ja on karppausta. Ajan henki tuntuu olevan se että kun jätetään vaalea leipä syömättä parin päivän ajan niin karpataan. Itse näen karppauksen extremediettinä kuten Atkins; jätetään pois sokeri, leivät, peruna, pasta, alkoholi ja hedelmät. Tavoite on päästä ketoosiin jolloin elimistö alkaa käyttää rasvavarantoja ja ihminen mitä ilmeisemmin laihtuu. Ja nopeasti. Tämä vaatii kuitenkin äärimmäistä kurinalaisuutta ja pidempää jaksoa. Eräs ystävistäni halusi todistaa itselleen että pystyy karpata. Ainakin pari päivää. Tässä valossa en pidä yllättävänä että tosiasiassa vain 6 % suomalaisista karppaa aikuisten oikeasti.

Joillekin Atkins saattaa sopia jo ihan selkeyden takia. On helpompi syödä vapaasti vain tiettyjä ruokia kuin säännöstellä ja tehdä valintoja joka päivä. En siis sinällään tuomitse Atkinsia painonhallintamenetelmänä vaikeasti ylipainoisille. Itseasiassa tutkimustulokset puhuvat puolestaan; alle vuoden seurantajaksoilla Atkins on kiistatta nopein painonpudotusmenetelmä.

Kohta viisi vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran Atkinsia. Olin aina syönyt vapautuneesti enkä ymmärtänyt mitään ravintoarvoista. Terveellisen ruokavalion noudattaminen oli itsestään selvää ja kotoa opittua. Olen pohtinut miksi sitten aloitin Atkinsin vaikka kaikki oli hyvin. Ylipainoa ei ollut, pikemminkin päinvastoin. Sysäyksen sain ex-poikaystävältäni joka harrasti painia. Painoa kerättiin ’massakaudella’ ja ennen kisoja dietattiin Atkinsilla. Exäni ei koskaan painostanut minua osallistumaan, mutta tein sen varmasti uteliaisuuttani ja halusin katsoa onko minusta siihen.

Atkins sysäsi minut henkiseen umpisolmuun. Parin viikon, jopa kuukauden, kuurien jälkeen paluu arkeen ei enää onnistunutkaan. Nesteet tulivat heti takaisin ja ennen ihan sopivat housut tuntuivat kiristävän. Jos oikein puristeli niin olin varma että vatsassani oli makkara. Peilistä näin vain epäkohtia jotka korjaantuisivat jos vain jaksaisin taas noudattaa tiukkaa ruokavaliota. Retkahduksista syyllistin itseäni. Diettien välissä ruuat vaihtuivat kevyttuotteisiin.  Jääkaapin oveen oli merkattu vartalon mitat millimetrin tarkasti. Merkkasin exceliin kaikki syömiseni. Ajattelin ruokaa jatkuvasti. Kävin salilla 5-6 kertaa viikossa.

Atkins herätti minussa kontrollin tarpeen. Ahdisti. Pian tapasin Nirson ja minulla oli vihdoin läheinen ihminen joka sanoi että tuo ei ole enää normaalia. Pelkäsin että nyt minusta tulee joku läski. Muistan vieläkin elävästi kuinka ensimmäistä kertaa luin netistä pakonomaisesta terveellisyyden tavoittelusta. Kyyneleet valuivat poskillani kun ymmärsin että tämä ei todellakaan ole normaalia ja tästä pimeästä paikasta on ulospääsy.

Pian jotain oli todellakin tulossa ulos pimeästä paikasta, nimittäin olin raskaana. Kun ottaa aurinkoa Hietsussa viimeisillään maha pystyssä ja on nähnyt bikinirajansa viimeksi pari kuukautta sitten, saa kummasti perspektiiviä. Tai kun synnytyksen jälkeen sairaalassa tulee vain lisäkiloja, niin saa aika hemmetisti perspektiiviä. Viimeistään raskaus vapautti minut lopullisesti. En enää pelännyt lihovani koska niin tulisi käymään 100 prosentin varmuudella, tein mitä tahansa. Päästin irti, annoin vartalolleni ja vauvalle mahdollisuuden kehittyä rauhassa. Söin vapautuneesti. Synnytyksen jälkeen sovin itseni kanssa että annan aikaa 9 kk tiputtaa kilot; sama aika mitä meni niitä kerätessä. Vasta sen jälkeen tehtäisiin tilannekartoitus. Yhdeksän kuukautta meni, ja jäljellä oli pari hassua kiloa. Jätin herkut kokonaan pois muutamaksi kuukaudeksi ja se oli siinä.

Jos nyt joku terveysnihilisti haluaisi pistää minut johonkin lokeroon excelissään niin todennäköisesti hän määrittelisi ravitsemusfilosofiani hyväkarpiksi (karsitaan sokeri ja valkoiset jauhot, syödään ruisleipää, täysjyvätuotteita, puuroa).

Itse määrittelen itseni antidiettaajaksi. Jo pidemmän aikaa ruokafilosofiani on ollut että kaikki on sallittua. Ei ole ruoka-ainetta tai ryhmää joka olisi kielletty. Todella vapauttavaa, kannattaa kokeilla! Nautin hyvästä aidosta ruuasta ja voin hyvin. Syön terveellisesti koska siitä on tullut elämäntapa. En kiellä itseltäni pullia, höttöleipää, karkkeja, sipsejä enkä einesruokaa. En arvosta näitä ”herkkuja”, joten ei niitä tule syötyäkään. En omista enää vaakaa mutta painan varmaan saman verran kuin diettaamalla. Myönnettäköön että viime keväänä firman perustaminen vei mehut ja unohdin huolehtia myös itsestäni. Etten nyt ihan riutuisi, olen sittemmin lisännyt liikuntaa ja syönyt säännöllisemmin.

Muutos kohti parempaa elämää ei ala ihmedieeteistä vaan pään sisältä. Kun tämän oivaltaa niin muutos on jo alkanut. Loppuun vielä aiheeseen sopiva resepti. Ei, se ei ole dieettiresepti vaan hyvää itsetehtyä ruokaa kotimaisesta ruusukaalista!

Antidiettaajan ruusukaalisalaatti ja paahtopaisti

(4 hlö)

200 g ruusukaalia
70 g tuoretta pinaattia
1 rkl voita
pinjansiemeniä
marinoituja valkosipuleita (ostettu Hakaniemen hallista)

paahtopaisti 600 g
öljyä
suolaa
pippuria
4 valkosipulinkyntttä

Pese ruusukaalit huolella. Nypi uloimmat lehdet irti ja laita sivuun. Kiehauta ruusukaalit kattilassa pienessä määrässä vettä niin että vesi ei aivan peitä ruusukaaleja. Keitä noin 4 minuuttia ja pyörittele välillä. Mausta nokareella voita ja suolalla. Paista nypityt ruusukaalin lehdet erikseen voissa pannulla. Lopuksi pyöräytä nopeasti myös pinaatin lehdet pannulla.

Ota paisti hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpiämään; vähintään tuntia ennen. Paahtopaistin paistamiseen kannattaa käyttää paistomittaria. Laita paisti vuokaan ja paista uunissa 120 asteessa kunnes mittari näyttää 58-60 astetta. Liha jää sopivan punakaksi. Kääri liha folion sisään ja anna vetäytyä. Paistoliemi voidaan käyttää kastikkeena ja kostukkeena.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.

Arkistojen kätköistä

13 kommenttia

  1. Anonyymi 17.11.2011

    Mutta karppaus ei kuitenkaan tarkoita pelkkää atkins-tyyliä. Siihen kuuluu koko kirjo. Mielestäni on hyvä, että suuri osa suomalaisista ”karppaa”. Ruokavalio on mennyt terveellisempään suuntaan menemättä äärimmäisyyksiin.

    Itse aloitin hyväkarppaamiseksi laskettavan ruokavalioni parin viikon atkins-tyylisellä syömisellä. Sen tarkoitus oli pelkästään vieroittaa minut kunnolla sokerista. Jos aloittaessa olisin syönyt rajoituksetta, se olisi ollut leivän ja sokerin ahmimista. Nykyään himoitsen lähinnä kunnollista, vähähiilihydraattista (muttei liian) ruokaa runsailla kasviksilla. Jos urheilen paljon, syön enemmän hiilihydraatteja. (Isoin juttu hyvinvoinnin kannalta on kyllä tuntunut olevan nopeiden hiilareiden karsiminen ja vähärasvaisuudesta luopuminen.)

    Lyhyitä jaksoja lukuunottamatta kannatan myös lämpimästi lopettamaan itsensä liian rajoittamisen. Tulee paljon helpommin syötyä oikein, kun keskittyy ennemmin syömään kaikkea hyvää ja terveellistä. Se ruokavaliosta poistettava osuus lähtee silloin ihan huomaamatta itsestään.

    Vastaa
  2. Anonyymi 17.11.2011

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Toki minunkin mielestä heillä, joilla on ylipainoa olisi hyvä laihdutta, koska terveys kärsii ylipainosta. Mutta mielestäni kyse on enemmäkin siitä, että löytää uuden elämäntavan, johon liittyy terveämpiä valintoja.

    Olen itsekin ollut siinä elämäntilanteessa, että oli pakko elää ”yliterveellisesti” ja maanisesti ajattelin ruokaa ja mitä on terveellistä syödä. Ja voin silloin sen vuoksi hyvin huonosti. Nyt en enää kiellä itseltäni mitään, mutta olen huomannut, ettei karkit ja kebabpizzat enää oikein maistu. Vaikka kyllä minä niitä joskus syönkin 🙂 Painoni on suunnilleen sama kuin huonoina vuosina, vaikken kuntoile yhtä paljon tai syö yhtä vähän. Kai se on vain niin, että on kehittynyt elämäntapa, joka ei ehkä ole maailman tervein, mutta on kuitenkin sopiva itselleen ilman, että sitä tarvitsisi ajatella niin paljon.

    Vastaa
  3. Jenni 17.11.2011

    Antidiettauksella en tarkoitakaan että hiilihydraatteja ei kannattaisi vähentää tai vaihtaa parempiin hiilareihin. Ennemminkin kyse on ajattelutavasta eli en kannusta diettaamaan vaan aloittamaan elämänpituisen muutoksen kohti henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

    Otin äärimmäisen atkinsin esimerkiksi koska itselläni on siitä omakohtaisia kokemuksia. Oma huono kokemukseni ei tietysti tarkoita että atkins voisi olla jollekin hyvä tapa sysätä elämänmuutos liikkeelle (jos päänuppi kestää).

    Vastaa
  4. ahmija 17.11.2011

    Erinomaista tekstiä! Tärkeintä lienee se, että meitä syöjiä on niin monenlaisia: kaikilla ei välttämättä ole koskaan ollut käsitystä ns. ”järkevästä syömisestä” kotikasvatuksen kautta, vaan osa saattaa tarvita karppaus-tyylisen herätyksen ihan vain ymmärtääkseen sen kultaisen keskitien tärkeyden. Monelle karppaus (Atkinslaisittain tai ihan vaan ”hyväkarpaten”) saattaa olla tärkeä starttilauta oman ruokavalion tarkasteluun ja lähtökohta sille paremmalle elämälle. Radikaalikin dieetti voi olla tarpeen jos on jo ajauduttu sinne kaikkein pimeimpään paikkaan. Itselläni jonkinsortin hiilihydraattitietoinen dieetti auttoi selättämään syömishäiriön, jonka myötä alkoi muutos myös pään sisällä. Ja toden totta, sieltä pään sisältä se muutos kohti parempaa elämää vasta alkaa!

    Vastaa
  5. Hoo 17.11.2011

    Oma ruokafilosofiani: Joka päivä _on syötävä_ ainakin puoli kiloa kasviksia, jotain mistä saa hyviä rasvoja ja jotain mistä saa kuituja sekä juotava 1,5l vettä. Noiden päälle voi sitten syödä mitä huvittaa (ja mitä jaksaa..).

    Mukavampaa keskittää ajatukset ruokiin joita saa syödä kuin niihin jotka ovat kiellettyjä. Aivan automaattisesti en valitettavasti kykene ”hyviä valintoja” tekemään, joten jonkinlainen ruokavalion tiedostaminen on tarpeen että kilot pysyy kurissa.

    Vastaa
  6. Jenni 18.11.2011

    Ahmija,

    Kävin lukemassa kertomuksesi (uudestaan) syömishäiriöstä. Olet kokenut sen selkeästi rankemman kautta ja ihanaa että voit nyt hyvin! 🙂

    On totta että olen onnellisessa asemassa että olen oppinut jo kotoolta terveelliset elämäntavat. Paljon helpompi jeesustella. Silti uskon että ihminen itse pystyy vaikuttamaan elämänsä suuntaan, menneisyydestään huolimatta. Se vaatii kuitenkin jopa kivuliastakin itsetutkiskelua.

    Hoo. Mahtavaa että sinun tulee syötyä kasviksia päivittäin. Itselläni on kesä ja talvi mode. Kesällä maistuu kevyt ruoka, salaatit ja kasvikset. Talvella kaipaan enemmän rasvaa ja lihaa. Juureksia kyllä tulee käytettyä. Yritän kuunnella itseäni ja syön sitä mitä tekee mieli. Saattaahan olla että jossain vaiheessa tuo ruokafilosofiasi ”automatisoituu” ja huomaat että enää ei tee mieli tehdä niitä huonoja valintoja.

    Ja siis jos ei tarvitse pudottaa painoa niin voi sitä joskus herkutella. Eilen nautiskelin Nirson Ameriikan tuliaisista; San Franciscolaisista See's suklaakohvehdeista. En kuitenkaan vetänyt koko pakettia vaan söin kohtuulliset 3 kpl. Riittää viikonlopuksikin 🙂

    Vastaa
  7. Tämä ruusukaalisalaatti paahtopaistilla sopii varmaan hyvin myös treenaajalle. Itse en karppaa, mutta toisinaan ainakin viikolla yritän salitreenin lomassa kiinnittää huomiota syömiseen, proteiinin ja hiilareiden sopivaan tasapainoon yms. Ja toimiihan se, vaikka vain vähentäisi ylimääräisiä hiilareita.

    Vastaa
  8. Jenni 21.11.2011

    Eräs personal trainer kertoi että ihmiset tyypillisesti lopettavat syömisen kun aloittavat urheilun vaikka asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin. Tietenkin sillä on merkitystä mitä syö.

    Jos ja kun urheilen, etenkin rankempia lajeja, niin huomaan tarvitsevani jonkun verran hiilareita. Ruusukaalien ja paahtopaistin ohessa söin ruisleipää ja täyteläistä haisulijuustoa 🙂

    Olen jättänyt salilla ja jumpassa käymisen kokonaan. Lähinnä koska aika ei riitä matkoihin. Ei ole järkeä tärvätä kahta ja puolta tuntia 50 minuutin jumpan takia. Lenkkeily on niin paljon tehokkaampaa. Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kuntonyrkkeilyssä. Sitä voisi taas alkaa harrastamaan. Heti kun lihakset parantuvat. Auts!

    Jenni

    Vastaa
  9. Heleen 22.11.2011

    Oikein hyvä kirjoitus! Jokseenkin normaalipainoisella ihmisellä lienee jonkinlainen oma painonsa, johon elimistö pyrkii takaisin, ellei painoa koko ajan tarkkaile ja vahdi syömisiään, ainakin itse olen sen huomannut. Laittamalla itse monipuolista ruokaa tulee syötyä vähemmän, kuin silloin, kun ruoka jää väliin ja napostelee kaikenlaista, jolloin olokin on surkea. ”Oikeaa” ruokaa syömällä vatsa voi paremmin ja mielikin on virkeämpi, ja kyllä pikkuisen kärsii herkutella siihen päälle.
    Kyllästyttää, kun eniten mainostetaan tuotteita, joilla päästään turvotuksesta, närästyksestä, ummetuksesta, kun todennäköisesti monipuolinen ruokavalio, liikunta ja ehkä sitten parin painokilon pudottaminen toisivat paremman lopputuloksen. Ostin kerran kotimaista ”turvotus”jogurttia ihan maun ja rakenteen vuoksi, mutta sen syönti oli parin päivän jälkeen pakko lopettaa, kun ei ikinä ole turvottanut niin paljon :). Ehkäpä minulla ei edes riittäisi itsekuri pysyä hiilareista erossa. Ja nopeat painonpudotukset tuppaavat tulemaan takaisin ja usein tuplana. Pysyvät elintapojen muutokset ovat monelle kuitenkin vaikeita toteuttaa.

    Vastaa
  10. Minisanni 09.12.2011

    Hyvä kirjoitus. Itse olen kanssasi samalla linjalla. Hyvä idea muuten tuo, että listaa asiat joita SAA syödä päivän/viikon aikana. Positiiviset kannustimet kun tepsivät useimmiten parhaiten. Niinkuin Heleen kirjoituksessaan totesi tapojen muuttaminen on usein se tehokkain, terveellisin ja pysyvin keino painonhallinnassa. Pysyvät elintapojen muutokset kun vaativat aikaa ja itsekuria, eivätkä ole mitään pikateitä onneen, kuten karppaus, atkins ja muut ”ihmedieetit” ei ihmisillä ole halua niitä toteuttaa. Nykyään kun tuloksia pitää tulla vähintään viikossa.

    Vastaa
  11. Luka 25.02.2012

    Oletko tutustunut Patrik Borgin sivustoon ja kirjoihin.

    http://patrikborg.blogspot.com/

    Vastaa
  12. Jenni 25.02.2012

    Ei ole tuttu. Kiitos vinkistä, käyn tutustumassa!

    Vastaa
  13. Andalusiana 03.01.2014

    itsekin (muutamaankin kertaan) anoreksiaan langenneena olen kantapään kautta joutunut oppimaan itsestäni ja sen laukaisevista tekijöistä niin, että nyt uskon jo osaavani sen vastaisuudessa välttää. Kontrollista ja tarpeesta kokea, että kykenee kaiken kaaoksen keskellä hallitsemaan edes jotain osa-aluetta elämästään siinä on ainakin teini-iän ylittäneillä ihmisillä kyse – ei niinkään niistä muutamasta ylimääräisestä kilosta tai sentistä väärässä paikassa. Samaan aikaanhan se on kuitenkin jotain ihan muuta kuin vahvuutta ja kykyä hallita – päinvastoin. Se on nimenomaan sitä pakoonjuoksemista ja piilottelua siinä kuplassa, minkä itselleen pakonomaisella liikunnalla ja kaloreidenlaskemisella luo. Ja toisaalta, nyt kun olen oppinut suhtautumaan ruokaan muunakin kuin ”välttämättömänä pahana”;hiilhydraateiksi ja proteiineksi ja kivennäisaineiksi eroteltavana ravintona ja olen löytänyt sen nautinnon mitä ruoka, sen valmistaminen, syöminen ja jakaminen tuottaa minulle ja ihmisille ympärilläni niin kah, huomaankin toisinaan miettiväni, että onko tämä (samanlaisella intohimolla ja omistautuneisuudella toteutettu) ruokabloggaus sittenkin omalla kohdallani vain sitä toiseen ääripäähän pakenemista? Iloa se onneksi tuottaa, toisin kuin se ensimmäinen ja vielä sellaista, jonka voin jakaa läheisteni kanssa. ja toisaalta, onhan se avannut mieltä monelle tekijälle: uusille makuelämyksille, raaka-aineiden alkuperälle ja laadukkuudelle ja sille, että mieluummin syö vähän hyvää kuin paljon huonoa. Joten ehkä se lopputulos ei sittenkään ole se kaikista huonoin ;-)?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *