SIENIRISOTTO

En voi vastustaa kanttarelleja, joten sienireseptejä kaivataan edelleen. Risoton salat lunttasin Jamie Oliverilta.

Sienirisotto

300 g risottoriisiä
1 l kasvislientä
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl voita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl raastettua parmesaania
1 l kanttarelleja
suolaa
pippuria

Laita litra vettä kiehumaan kattilaan ja lisää siihen kasvisfondi. Kuumenna toisessa kattilassa voi ja öljy. Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia ja sieniä miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia. Nosta lämpöä ja lisää risottoriisi. Sekoittele pari minuuttia. Riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi. Lisää valkoviini, ja pian perään ala lisäämään kasvislientä pienissä erissä. Lisää aina kun neste on vähän imeytynyt. Tähän menee n. 15-20 minuuttia. Tarkista kypsyys. Risottoriisin kuuluu olla hieman napakka. Jos riisi tuntuu raa’alta, jatka nesteen lisäämistä. Lisää lopuksi parmesaani ja halutessasi vielä nokare voita, ja mausta suolalla sekä pippurilla. Satsista riittää 4 hengelle.

”Hans Välimäki & Wilma, 9 – Hulluna ruokaan”

Psst. Iltalehti Ilonassa on nyt viikonvaihteessa juttu mahdollisesti Suomen nuorimmasta ruokabloggaajasta, 9-vuotiaasta Wilmasta. Wilma on kummityttöni, ja täti ei voisi olla ylpeämpi! Wilma todella tekee ruuat, kuvaa ja kirjoittaa itse. Huomioitakoon myös että Hans Välimäelle (joku kokki) oli pyhitetty aukeama, ja kummitytölleni 3-sivua 😉 Koululaisille sopivia reseptejä voi käydä kurkkaamassa osoitteessa wilmanherkku.blogspot.com.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.

Arkistojen kätköistä

6 kommenttia

  1. annemi 06.09.2012

    Kävin heti kurkkumassa Wilman blogia, todella kiva 🙂 ihanaa kun lapsetkin innostuvat ruoanlaitosta.
    Itse tein eilen oman kummitytön kanssa (5v) valkosipulileipiä ja avokadopastaa 🙂

    Vastaa
  2. Jenni 06.09.2012

    Nii-in, tosi nuoretkin lapset osaavat jo vaikka mitä kunhan vähän saavat kannustusta ja tukea aikuisista! Nähdäänkö valkosipulileivät ja avokadapasta palstallasi? 🙂

    Vastaa
  3. Herkullista! Hyviä sienirisottoreseptejä kaipaa aina, kiitos!

    Vastaa
  4. Anonyymi 17.11.2012

    Tehtiin ko. risotto suppilovahveroista kuhan kaveriksi. There is a God. Ps. Älä säästele juuston & voin kanssa

    Vastaa
  5. Anonyymi 11.09.2013

    Tein sovelletun sienirisoton tateista. Valkkarin korvasin Nokian panimon kuivalla omenasiiderillä ja kasvisliemen sijaan lorautin kanalientä. Parmesaaninkin tilalle raastoin Seriously Strong Cheddaria. Lehtipersiljat lopuksi mukaan ja avot! Herkkua tuli!

    Vastaa
  6. Jenni 11.09.2013

    Alkuperäisestä ohjeesta ei ole tietoakaan, mutta tuo kuulostaa ihan sairaan hyvältä! Pidän nykyään aina kuivamuonakaapissa hyvää risottoriisiä, ”ruuanlaittovalkkarin” sekä parmesanin jääkaapissa. Kanttarelleja on kuivattuna ja näin on hätävara-ainekset risottoon. Yksi parhaista ruuista ikinä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *