Jo jonnin aikaa on tehnyt mieli kokeilla ”sävyttää” ruokaa punajuurella. Tuoreet punajuuret kävivät jo kertaalleen ostoskorin pohjalla mutta jäivät yksinäiseltä kokilta kauppaan ja tilalle otin säilykepurkin. Inspis tuli Maku-lehden punajuurikeitosta ja kana-tomaatti-bulgurista jotka risteytin. Tästä annoksesta riittää kahdelle ja valmistusaika on 30 min.


1,5 dl bulgur suurimoita (esikypsennettyä durumvehnää)
4 kpl säilyke punajuuria (makeuttamattomia)
4 rkl punajuurten lientä
tuoretta timjamia silputtuna
2 kpl kanafileitä
1 sitruuna

Bulgur suurimot valmistetaan samaantapaan kuin riisi. Keitä suurimoita runsaassa vedessä 10-12 min. Kuutioi punajuuret ja lisää bulgurin joukkoon. Mukaan laitetaan vielä muutama ruokalusikallinen lientä jotta väri syvenee kirkuvan pinkiksi. Saksi tuoretta timjamia pieni nippu joukkoon. Säästä muutama verso koristeeksi. Bulgur voidaan tarjoilla esimerkiksi kanan kanssa. Valmiin annoksen päälle puristettiin mehua tuoreesta sitruunasta.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Yksi kommentti

Jätä kommentti