Skip to main content
Pinaatti-fetapasta

Työpäivät, arki ja viikonloput sulautuvat samaksi harmaaksi puuroksi. Kaikki harrastukset ja sen myötä liikunta on jäänyt lähes tyystin. Työpäivän tauottaminen on unohtunut. Ravitseva smoothie-aamiainen on kutistunut kupilliseen kahvia. Peiliin ei tarvitse katsoa kun ei tarvitse mennä mihinkään tulevaa remonttityömaata lukuunottamatta. Stressaantuneena ja kiireisenä ruoanlaitto ja syöminen on ollut viime viikkoina liian usein pakollinen paha. Tajusin että korona-arkea pitää taas tarttua sarvista, suunnitella päivien kulku uusiksi ja muistaa huolehtia myös itsestään tämän kaiken keskellä.

Pinaatti fetapasta

Uunifetapasta going greek

Aloitin itsestäni huolehtimisen tekemällä hyvää ruokaa etätyöpäivän lounaaksi. Uunifetapasta on lähtenyt maailmanympärysmatkalle ja vastaan tulee mitä erilaisempia versioita maailman joka kolkasta. Kaupassa mieleeni muistui Instagramista bongaamani @spinachandbacon Erinin mielenkiintoinen versio ”Spanikopita pasta” eli pinaatti-fetapasta. Spanakopita on kreikkalainen feta-pinaattipiirakka filotaikinasta. Erin oli inspiroitunut uunifetapasta ja uudesta versiosta tulikin jo ihan uudenlainen resepti. Tein pastasta hyvin simppelin version, mutta mukaan voi lisätä myös kevätsipulia sekä tuoreita yrttejä kuten tilliä ja oreganoa.

Pinaatti fetapasta

Pinaatti-fetapasta

1 kreikkalainen feta
1 dl oliiviöljyä
200 g pakaste lehtipinaattia
3 valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu
mustapippuria
(pastan keitinvettä)
350 g durumvehnäpastaa esim fusilli

Lorauta vuoan pohjalle oliiviöljyä. Levitä pinaatti vuoan pohjalle ja jätä keskelle tilaa fetalle. Aseta keskelle feta ja halkaistut valkosipulinkynnet. Lorota fetan ja pinaattien päälle runsaasti oliiviöljyä. Mausta mustapippurilla.

Paista 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 220-asteeseen ja vaihda grillivastukselle. Paista vielä noin 7 minuuttia tai kunnes fetan pinta on kauniin paahteinen.

Keitä sillä välin pasta al denteksi suolatussa vedessä. Purista sitruunamehu pastakastikkeen joukkoon ja sekoita. Lisää tarvittaessa hieman pastan keitinvettä. Lisää kastike pastan joukkoon hyvin sekoittaen.


Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

3 Kommenttia

Jätä kommentti