SIENIRISOTTO KESYTTÄÄ BRASILIALAISEN HÄRÄN

Habitare-messujen jälkeen maistui Sunnuntai iltapäivän yhdistetty lounas ja päivällinen. Brasilialainen härkä sai seurakseen kokeellisen sienirisoton ja tomaatti-rucola salaatin. Valmistusaika 45 min.

Sienirisotto

3 dl kokojyväriisiä (tai lyhytjyväistä risottoriisiä)
2 dl siitakesieniä (tai tatteja)
2 valkosipulinkynttä
1 keltasipuli
1 kasvisliemikuutio
0,5 dl halpaa valkkaria
50 g voita
2 rkl öljyä
n. 1 litra vettä
suolaa

Kuullota valkosipulisiipaleita ja sipulisilppua nokareessa voita ja lusikallisessa öljyä. Lisää joukkoon siitakesienet ja paista hetki. Sekoitettuasi lopun voin ja öljyn joukkoon, pyöräytä riisinjyvät sipuli-sieni-voi muhennoksen seassa. Lisää kasvislientä sen verran että riisit peittyvät ja anna kiuhua hiljalleen lisäten nestettä välillä. Loppuvaiheessa loraus valkkaria ja suolan tarkistus.

Lisäsin myös lorauksen kevytkermaa. Jos pihvin seurana on muuta kastiketta niin risoton ei tarvitse olla kovinkaan nesteistä. Kirjahyllyn uumenista löysin Italialaista 30 minuutissa – keittokirjan josta löytyy vaikka minkäsmoisia versioita risotoista joita voisi tyypata.

Arkistojen kätköistä

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

2 kommenttia

  1. oliivia 25.09.2007

    Ooh, teillä on täällä kaikkia ihania herkkuja kokkailtu! Nuo pastaohjeet vetoaa ainakin herkkusuun makuhermoon!Ja tämä sunnuntain menu kuulostaa siltä että sitä on kokeiltava. Oikein tehty risotto on kyllä valtavan hyvää, vaikka meillä tähän faktaan herättiinkin vasta viime keväänä… No, sitä suuremmalla innolla jaksaa hehkuttaa.

    Vastaa
  2. Jenni 26.09.2007

    Itseasiassa tämä oli ensimmäinen risottoni, joten näin myöhään meillä herättiin! Koulurisotto kun ei ikinä oikein maistunut… Ravintola Gastonessa tarjoillaan yhtenä lisukkeena sienirisottoa ja sieltä asti siis tämän reseptin inspiraatio.Viimeisimmistä pastaohjeista kiitos Nirsolle joka ei arastele samalla tavalla kerman ja voin käyttöä. Ihan mielettömän hyviä, erityisesti tuo Schwarzschildin tomaattipasta. Antamassani max 10 € arkibudjetissa olikin Nirsolla miettimistä kun ei voinutkaan ostaa lampaan sisäfilettä. Tästä syntyivät siis nämä herkulliset mutta edulliset pastat 🙂– Jenni liemessä

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *