CHEF & SOMMELIER – TYKITYSTÄ ALUSTA LOPPUUN


Sormukset sormeen. Teetimme aikoinaan yksilölliset vihkisormukset Dunder Designilla.

Meillä on ehkä vähän outo tapa olla pitämättä vihkisormuksia sormessa. Pelkään että hävitän sen. Sormus on myös tiellä touhutessa Minin kanssa. Ulkopuolinen olisi saattanut kohottaa kulmakarvojaan kun kysyin Nirsolta lähtiessäni lomareissulle Espanjaan: ”Onhan ok että jätän vihkisormuksen kotiin?”


Chef & Sommelier sijaitsee idyllisellä Huvilakadulla.


Nirsokin oli niin hienona – niin hienona.

Olin saanut ystävältä lahjaksi lahjakortin Chef & Sommelieriin, jota olimme säästäneet erityistä tilaisuutta varten. Keväällä tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä kun pyysin Nirsoa kohtalokkaale jätskille Kaivopuistoon. Chef & Sommelier on intiimi, ehkä 25-paikkainen, ravintola pittoreskillä Huvilakadulla. Täydellinen kutukolo! Viiden vuoden jälkeen kuteminen on ehkä liioittelua, mutta nautimme täysin sydämin ja vatsoin toistemme seurasta ja ruuasta.


Keittiön tervehdys pääsi tällä kertaa oikeasti yllättämään.

Artesaanivihanneksia.


7 ruokalajin ”Menu Chef” ja viinimenu puolessa välissä.


Sasu Laukkonen on ravintolassa mukana täydellä sydämellä – ja se näkyy kaikessa.

Saimme ihan tosissaan ahkeroida että 250 euron lahjakorttti tulisi käytettyä kokonaisuudessaan. Omistaja Sasu Laukkonenkin hieman rapsutti päätään, mutta vakuutti että tekee parhaansa rahojemme käyttämiseksi viimeistä penniä myöden 😉 Yleensä fine dining -ravintoloissa pitää olla vähän varovainen tämän suhteen. Äkkiähän sommelier kiikuttaa 250 euron samppanjapullon pöytään ja se on sitten siinä.

Annoimme Sasulle aikalailla vapaat kädet. Meille tarjoiltiin alkushampanjat, seitsemän ruokalajin ”Menu Chef”, muutama extraherkku ja ruokiin sopivat viinit. Kokonaisuudessaan ilta oli erittäin onnistunut, ja ruuat tietysti viimeisen päälle. Ruuilla ja Sasulla on tarina kerrottavana jokaisesta annoksesta. Kalastaja-Antero toimittaa särkeä ja haukea. Sasu oli poiminut meille aamulla kevään ensimmäiset ketunleivät Martinlaaksosta. Sentin pituiset nokkoset oli niinikään samana päivänä poimittu ja friteerattu.

Siltikin pelkällä ruualla on nykyään vaikea kilpailla Helsingissä. Fine dining-paikkoja perustetaan kuin katukuppiloita. Chef & Sommelier pääsikin yllättämään palvelulla, ystävällisyydellä ja aidolla innostuksella joka huokui keittiöstä asti ruokasaliin. Ja itseasiassa kadulle. Illallisen lopuksi Sasu soittaa meille taksin ja saattaa ulos ravintolasta kadulle asti. Tykitystä alusta loppuun, kiitos!

Ravintola Chef & Sommelier

+ raaka-aineiden ensiluokkaisuus
+ omistajan intohimoinen suhtautuminen ruokaan ja ravintolan pitämiseen
+ miljöö
+ palvelu
+ rentous ja ystävällisyys
+ tarinat annosten takana

– En keksi mitään pahaa sanottavaa.

Chef & Sommelier
Huvilakatu 28, Helsinki
www.chefetsommelier.fi

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.

Arkistojen kätköistä

6 kommenttia

  1. Riitta 30.06.2012

    Ai että, näyttääpä ihanalta ja tunnelmalliselta paikalta! Me järkkäsimme aikoinaan hääjuhlamme La Petite Maisonissa, eikös Chef & Sommelier ole nyt samoissa tiloissa? Täytyykin yrittää buukata C&S vaikka hääpäivälle. 🙂

    Vastaa
  2. Jenni 30.06.2012

    On samoissa tiloissa. En vain koskaan ehtinyt käydä La Petite Maisonissa. C&S sopinee täydellisesti teidän hääpäivään 🙂 En tiedä mikä on varaustilanne, mutta buukkasimme pöydän jo pari kuukautta ennen kun päivä oli tietenkin jo tiedossa ja lahjakortti taskussa.

    Vastaa
  3. Heleen 01.07.2012

    Kyllä lottovoitto kuuluisi minulle sen vuoksi, että voisin muuttaa sinne etelään nauttimaan noista kaikista ihanista ravintoloista, mistä Sinä ja muut kirjoitatte. En ole kade, mutta haaveilen…
    Ai niin, on täällä montaa muuta juttua, mitkä on taas mulle ihan huippua!

    Vastaa
  4. Terhi 01.07.2012

    Ei ollenkaan outoa ;). Minä jätän monesti sormuksen pois ettei katoa ja monesti raapii paikkoja. Mies ymmärtää täysin :).

    Ihana hääpäivä teillä ja aijai kun näyttää hyvältä ruoat. Me taidetaan tänä vuonna viettää jossain kaupunkilomalla kun vaan keksis kivan kaupunkikohteen läheltä.

    Ihanaa kesää!

    Vastaa
  5. Pipsa 01.07.2012

    Mmmm, ei näytä yhtään pöhköltä! Se on kyllä totta, että ruoalla on enää hankala kilpailla – ainakin itsestäni tuntuu, että ravintolaan mennessä tulisi olla juurikin se pari hunttia käytettävissä, jos kokemuksesta haluaa saada enemmän irti kuin omassa kotikeittiössä. Kyllä se on se palvelu ja elämyksellinen kokemus, jotka pitää olla sen pääasian eli ruoan lisäksi kunnossa.

    Vastaa
  6. Jenni 02.07.2012

    Heleen, arki on aika kaukana fine dining ravintoloista täällä etelässäkin. Paitsi ehkä lottovoittajille 🙂 Mutta on se ihanaa kun joskus harvoin pääsee nauttimaan Chef & Sommelierin kaltaisista elämyksistä.

    Terhi, yksi sana: Kööpenhamina. (vai olitteko te jo olleet siellä..?)

    Pipsa, juu, keskinkertainen ruoka ja palvelu ei vaan riitä. Olen samaa mieltä että kotikeittiössäkin taikoo helposti hyvää, joten kyllä ravintolalla pitää olla jotain ”extraa” tarjottavana. Kuten nyt vaikka tunnelma ja palvelu. Siitä maksan mielelläni, pääseepähän joskus hellan äärestä pois 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *