RAPARPERI GALETTE PIILOPAIKASSA


YHTEISTYÖSSÄ ARABIA / FAZER / PAULIG

”Kuljen pitkospuita pitkin. Piilopaikassani on hiljaista. Ilma on raikas ja voin hengittää vapaasti. Rodopuisto on oma takapihani. Tänne tulen kun haluan olla piilossa kaupungilta. Kesäkuussa tuhannet alppiruusut ja atsaleat lehahtavat kukkaan.”

Näin kuvailen omaa piilopaikkaani. Tai siis entistä piilopaikkaani, nyt tänne tietysti tulee heti kauhea yleisöryntäys. Onneksi tuota metsähehtaaria vielä riittää Keskuspuistossa.

Arabia, Fazer ja Paulig haastoivat kuusi bloggaajaa paljastamaan oman piilopaikkansa. Viikko sitten teimme assarini Sirun kanssa pienen kuvausretken Rodopuistoon. Sunnuntailenkkeilijöillä riitti ihmettelemistä kun nautimme kuvausten päätteeksi pitkospuilla Piilopaikka-kahvihetken. Mielikuvani Piilopaikka-kattauksestani oli harmoninen ja luonnonläheinen. Yritin vangita kattaukseen mielenrauhan jota metsä minulle antaa. Hyödynsin rouheita materiaaleja kuten kirppiksiltä bongattuja ryppyisiä pellavaliinoja ja metsän kasvustoa perinteisten leikkokukkien sijaan. Parvekekukkasista nyhdetyt kukat toivat väriä kattaukseen. Rosoisuus toistui myös olutpulloista tehdyissä kynttilänjaloissa ja rennoissa lattiatyynyissä. Jos tykkäät myös halailla puita ja pääsit kuvien kautta mukaan tunnelmiin, äänestäthän Piilopaikka-kattaustani Piilopaikka kilpailusivuilla! Tottakai oli varmasti äänestämässä muutenkin, mutta nyt se riumu repeää: äänestämällä voit voittaa kuvien Piilopaikka-astiaston itsellesi! 🙂 Arvasin, enää et voi sivuuttaa. Äänestykseen pääsit siis tästä.

Blogissa vilahtelevat tiuhaan kuvausrekvisiitaksi haalitut retroaarteet, joita Nirso kutsuu romuksi. Arkiastiastona meillä on Nirsonkin hyväksymää Iittalan valkoista Teemaa, ja joitakin Piilopaikka-sarjan helmiä kuten kahvikupit ja pienet lautaset. Pikkulautaset ovat mukavan isot pikkulautasiksi. Kahvikuppia taas tulee käytettyä myös mysli- ja jogurttikippona. Mustavalkoista kuosia on helppo yhdistää lähes minkä tahansa muun Arabia sarjan kanssa. Kauniista tarjoiluvadista tuli uusi suosikkini. Piia Kedon suunnittelema Piilopaikka-astiasto lanseerattiin muutama vuosi takaperin. Piilopaikka on taas tapetilla, kun kolme suurta; Arabia, Fazer ja Paulig, löivät hynttyyt yhteen. Pauligin keräilysarjaksi muodostunut peltinen Juhla Mokka -kahvirasia on nyt verhottu tuttuun mustavalkoiseen Piilopaikka-kuosiin. Keräilijöiden kannattaa pitää silmät auki heti kesäkuun alussa kun uudet kahvirasiat saapuvat kauppihin. Samoin Fazerin Aito Vanilja-uutuuskeksejä ei häpeä laittaa tarjolle kahvipöytään sellaisenaan, ja kaunis paketti vilahtaakin Piilopaikka-kattauksessani.

Rentous toistui myös Piilopaikka-kattauksen tarjoiluissa. Galette eli ranskalainen piiras on nerokas kesätarjottava tai piknikeväs. Kuori on sen verran jämäkkä, että piiras on helppo kääräistä paperin sisään. Galeten kyhää kasaan nopeastikin ja ainekset löytyvät yleensä aina valmiina. Täytteeksi sopii sesongin marjat ja hedelmät. Raparperin sijaan kokeile vaikka omenaa tai päärynää. Suvi Sur le Vif-blogin päärynä galette homejuuston kera sävähdytti, ja resepti onkin mukaeltu Suvin ohjeesta. Kaikki äitini reseptit Nanna leipoi juuri samaisen raparperi galeten gluteenittomana versiona. Hannan Soppa on lähtenyt suolaselle linjalle kantarelligaletensa kanssa.

Raparperi galette

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl sokeria
100 gr voita
4 rkl jääkylmää vettä

4 dl raparperia
1 dl ruokosokeria

(koristeluun tomusokeria)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon kuutioitu voi kunnes taikina on murustuu kauttaaltaan. Lisää vettä ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes pystyt muotoilla taikinan palloksi. Kääri taikina kelmun sisään ja anna olla jääkaapissa tunnin ajan.

Kaulitse taikina vehnäjauhojen avulla pyöreäksi n. 0,5 cm paksuiseksi levyksi. Sekoita pilkottu raparperi ja ruokosokeri. Kaada raparperit taikinalevyn keskelle ja tasoita raparperit. Tarvittaessa siisti taikinan reunat veitsellä. Taittele taikinan reunat raparperien päälle. Paista gelette 200 asteessa noin 35-40 minuuttia.


Shhh! Älkää kertoko kenellekään.

#omapiilopaikka

Suomalaiset ovat kahvikansaa. Suomalaiset ovat myös piilopaikkakansaa. Tägää oma kesäinen piilopaikkasi tai kahvihetkesi #omapiilopaikka. Kuvasi nostetaan kampanjasivulle, ja kesän aikana arvotaan viikottain tuotepalkintoja Piilopaikka-kangaskassissa. Osallistua voi lataamalla kuvan #omapiilopaikka häshtägillä Instagramiin, Twitterin tai Fazerin, Arabian tai Pauligin Facebook-seinälle. Voit myös ladata kuvan suoraan Omapiilopaikka.fi kampanjasivulle. Tulen myös valitsemaan kesän aikana oman suosikkini kuvavirrasta!

Lahjapaniikkinappula

Vielä ehdit painaa lahjapaniikkinappulaa. Arabian Piilopaikka astiasto on täydellinen ylioppilias- ja valmistujaislahja! Tilaa viimeistään tiistaina 26.5 Iittalan verkkokaupasta niin ehdit saada toimituksen ylioppilasviikonloppuun (30.5) mennessä.


Yhteistyössä Arabia, Fazer ja Paulig. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä

Arkistojen kätköistä

13 kommenttia

  1. Sari 25.05.2015

    Todella kaunis kattaus ja ihana tunnelma ja rauha huokuu näistä kuvista!

    Vastaa
  2. Hanna 25.05.2015

    Voi tätä tunnelmaa – ja noita astioita, ovat aivan ihania. Äänestetty 🙂

    Vastaa
  3. Jenni 25.05.2015

    Kiitos! Ihanaa että tunnelma välittyi sinne asti 🙂

    Vastaa
  4. Jenni 25.05.2015

    Kiitos äänestäsi <3 Nyt peukut ja sormet ristiin 🙂

    Vastaa
  5. Anonyymi 25.05.2015

    Ihanan näköisiä herkkuja! Heh, muutin muutama kuukausi sitten pois rodopuiston edestä tai siis puisto sijaitsi suoraan talomme edessä. Aivan ihana paikka, varsinkin kesällä <3

    Vastaa
  6. Anonyymi 25.05.2015

    Ps. siellä oli aika ajoin vaikka minkälaista kuvausta, ruoka ja hääkuvauksia jne.. niitä oli hauska seurata vierestä 🙂

    Vastaa
  7. Jenni 25.05.2015

    Kauneimmillaan kesällä ja kuulaimmillaan syksyllä <3 Heh, kiva kuulla että tähän kuvaushässäkkään on jo siellä kulmilla totuttu 🙂

    Vastaa
  8. Nanna 26.05.2015

    Tunnelma täys 10, Jenni!

    Vastaa
  9. Jael 26.05.2015

    Ihana piilopaikka ja niin nätisti katettu pöytä:)

    Vastaa
  10. Jenna 27.05.2015

    Alkaakin kotipihan raparperit olla jo ylikypsiä kohta, pitää laittaa tuo resepti testaukseen! Vaikuttaa todella herkulliselta!

    Vastaa
  11. Anonyymi 29.05.2015

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    Vastaa
  12. Anonyymi 29.05.2015

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    Vastaa
  13. […] Raparperi galette […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *