LIEMESSÄ ESPANJASSA – AURINKORANNIKON MATKAVINKIT

lapsiperhe aurinkorannikko matkavinkit costa del sol
Joskus pitää nollata. Taannoiset Blog Awards Finland -kemut olisivat varmaan jo riittäneet nollaukseen tämän syksyn osalta, mutta ihminen kaipaa aurinkoon tämän harmauden keskeltä. Jo tavaksi muodostunut syksyn pakomatkamme suuntautui Espanjan aurinkorannikolle Benalmadenaan isäni luokse. Aurinkorannikko ei tyypillisesti ole kulinaristin ensimmäinen matkakohde. Lapsiperheen ja suomalaisten kyllä. Suomesta lähtee useita lentoja päivässä Malagaan, josta on helppo telakoitua rannikolle. 
Ravintoloita lähinnä välttelimme ja reissun parhaat sapuskat saimme mamman keittiössä. Ruokakaupat ovat näkemisen arvoisia makkara, juusto, -ja kalatiskeineen. Suosittelenkin vuokraamaan asunnon, ja tekemään makumatkoja espanjalaiseen keittiöön ruokakaupan kautta. Toinen vaihtoehto on vuokrata auto ja ajaa pois pahimpien turistirysien tuntumasta. On sitä ennenkin ajettu 600 kilometriä väärään suuntaan ravintolan perässä. Mutta se oli silloin villeinä nuoruusvuosina Nirson kanssa kahdestaan. Lapsien kanssa kannattaa jättää aivot narikkaan ja keskittyä altaalla lillumiseen, aurinkoon ja jäätelöön. Turistien suosima Costa del sol tarjoaa huikean määrän aktiviteetteja lapsenmielisille, aurinkorannikon matkavinkit postauksen lopussa! Jätä myös oma vinkkisi muille etelän lämpöön suuntaaville 🙂

Lapsiperheen matkavinkit


Parque de la Paloma eli lintupuisto
Espanjalaisten lapsiperheiden vaelluskohde sunnuntaisin. Kaunis iso puisto, jossa paljon erilaisia lintuja, pieni lampi, kaktuksia, kiipeilytelineitä lapsille ja kahvio. Varokaa hullua ankkaa. Ilmainen sisäänpääsy.

Sea Life
Pieni, joku voisi sanoa että sopivan kokoinen, merieläinpuisto Benalmádenan satama-alueella. Sisätiloissa, joten sopii sadepäivällekin. Saa koskea merimakkaraan. Hintavahko sisäänpääsy, kannattaa bongailla alennuskuponkeja.

Bioparc Fuengirola
Fuengirolan eläintarha on mukavan suojaisa ja myöskin sopivan kokoinen lapsiperheen kohde. Apinoissa, gorilloissa, tiikereissä, linnuissa ja matelijoissa riittää ihmettelemistä koko iltapäiväksi.


Mariposario de Benalmádena eli Perhospuisto
Sisätiloihin rakennettu kaunis perhospuisto sopii sadepäivänkin ohjelmanumeroksi. Puistossa on satoja ellei tuhansia kauniita perhosia vapaana. Taaperovaroitus! Pienten perässä saa juosta ettei perhosten elämä päättyisi liian lyhyeen. Taapero oli myös erityisen kiinnostunut lammen kaloista.

Buddha-temppeli eli Stupa of Benalmádena
Aivan perhospuiston kyljessä kohoaa upea Buddha-temppeli. Taapero sumutorvi jätettiin tällä kertaa ulopuolelle ja kävimme Minin kanssa hiljentymässä temppelin sisällä. Mini tipautti euron keräyslippaaseen, sytytti suitsukkeen ja sai täten toivoa. Temppelin holveissa kuului hiljainen toive: ”Toivon, että äiti antaisi tänään katsoa iPadia”. Toive ei toteutunut.

Sould Park – huvipuisto Fuengirola
Pieni huvipuisto Fuengirolan rantakaistaleella, johon kurvasimme ravintolaillallisen jälkeen. Laitteita myös taaperoikäiselle. Minin mukaan paras päivä ikinä!

Castillo monumento Colomares
Kaksi miestä käytti elämästään seitsemän vuotta rakentaen hiekasta, tiilestä ja betonista tehtyä isojen poikien hiekkalinnaa. Pitihän sitä käydä ihmettelemässä. Hiekkalinnasta on upeat maisemat ja taapero huvitti itseään heittämällä hiekkaa suihkulähteeseen.

Mijasin kylä
Kuvankaunis pieni Mijasin kylä vuoristossa on pienen päiväretken arvoinen. Aasit ovat kylän vetonaula, ja kylässä onkin mahdollisuus päästä aasiajelulle.

Puerto Marina
Lähinnä krääsäkauppoja ja turistikuppiloita tarjoava Benalmadenan huvivenesatama on kuitenkin lapsiperheelle ihan viihdyttävää ajanvietettä. Satamasta lähtee myös parin tunnin merirosvoristeilyjä.

Muuta nähtävää – ei testattu

Selwo Marina – delfinaario
Tiwoli World – ilmeisesti isommille lapsille sopiva huvipuisto
Teleférico Benalmádena – kaapelirata vuoren päälle
Aqualand Torremolinos – iso vesipuisto niinikään isommille lapsille

Liemessä Snapchatissa @liemessa
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä Instagramissa @liemessa

Arkistojen kätköistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *