Skip to main content
Tiramisukakku

Kesän huumaava tuoksu kakussa! Tiramisukakku mansikoilla ja mesiangervolla on keskikesän ja juhannuksen ihastuttavin kakku. Leivoin tämän kakun itseasiassa viime kesänä kesäkuussa syntymäpäiviä viettävälle Minille, mutta reseptin julkaisu jäi kesäloman jalkoihin. Perinteisestä tiramisusta tutut savoiardi-keksit kostutetaan lähes joka ruokakiskassa myytävään ruotsalaiseen Brunneby seljankukkamehutiivisteeseen. Tiramisukakku kootaan ja täytetään hyvissä ajoin ennen juhlia irtopohjakakkuvuokaan mesiangervolla maustetulla mascarponevaahdolla. Kesäkakun kruunaavat tuoreet marjat ja ojien penkoilla ja niityillä kasvavat syötävät mesiangervot. Mesiangervon vaniljaisesta, kukkaisesta ja makeasta tuoksusta ei voi erehtyä. Siinä tuoksuu Suomen kesä.

Tiramisukakku resepti

Mesiangervo ruoanlaitossa

Viime vuonna mesiangervot kukkivat jo juhannusviikolla. Tänä vuonna kukinnot ovat hieman myöhässä, joten mesiangervon kukkia riittänee mausteeksi ja koristeeksi vielä läpi loppukesän. Mesiangervo on kokonaisuudessaan syötävä kasvi, mutta sanotaan, että sitä tulisi käyttää vain silloin tällöin tehoaineidensa takia. Eli ei syödä mesiangervolla maustettua tiramisukakku ihan joka päivä. Aromaattisia mesiangervon lehtiä olen jo kerännyt alkukesästä salaatteihin. Mesiangervosta voi tehdä myös maukkaita juomia kuten viiniä, simaa ja teetä.

Kukinnot irtoavat helposti pyörittelemällä niitä käsissä. Kakkutäytteen maustamiseen käytin tuoreita mesiangervon kukkia ja loput säilöin lasipurkkiin. Kuivatin kukkia avonaisessa lasipurkissa muutaman viikon, jonka jälkeen suljin purkin kannen tiiviisti. Mesiangervo on helppo tunnistaa jo tuoksunsa perusteella ja näyttävistä kukinnoista. Luontoportti.com löydät tarkat kuvaukset.

Tiramisu kakkuvuokaan

Tiramisukakun kokoaminen

Tiramisukakku on ihanan helppo jälkkäri. Tässä muutama tipsi kakun kokoamiseen:

  • Käytä mieluusti hieman pienempää irtokakkuvuokaa halkaisijaltaan esimerkiksi 22 cm. Kakusta tulee korkea, joten jos käytät kovin leveää vuokaa, kakusta tulee todella iso.
  • Kakkua reunustavista savoiardi-kekseistä kannattaa leikata toinen pää tasaiseksi. Näin keksit pysyvät paremmin pystyssä.
  • Kakun reunan savoiardi-keksit kostutetaan laimennettuun seljankukkamehuun vain yhdeltä puolelta. Kuiva puoli jää kakun ulkoreunaan.
  • Täyte kannattaa tehdä perinteisen tiramisun tapaan mascarponesta. Pelkkä kermavaahto lässähtää. Vegaanisen version valmistaisin esim Planti kauravispistä ja Oatly Naturell maustamattomasta ”tuorevuustosta”. Vegaaninen sulatettu valkosuklaa toimisi varmasti myös täytteessä.
  • Tiramisukakku kannattaa valmistaa vähintään 6 tuntia ennen tarjoilua tai antaa jähmettyä jääkaapissa yön yli.
  • Kakkupalat kannattaa leikata keksien välistä – kuten luonnollista.
Tiramisukakku mansikoilla

Vinkki! Ei mesiangervonkukkia näköpiirissä? Ei hätää! Täytteen voi myös maustaa seljankukilla, vaniljasokerilla, vaniljatangon siemenillä, kardemummalla ja limen kuorella. Voit myös sulattaa valkosuklaata täytteeseen. Seljankukkamehua on saatavilla ympäri vuoden kaupasta. Voit käyttää myös muuta makeaa mehua.

Tiramisukakku

1 pkt (200 g) savoiardi-keksejä
Brunneby seljankukkamehutiivistettä

Täyte:
2 munankeltuaista
1 dl sokeria
1 prk (250 g) mascarpone juustoa
2 rkl mesiangervonkukkia
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa

1 l tuoreita mansikoita
1 rs tuoreita vadelmia

Vaahdota keltuaiset ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Vatkaa mascarpone vaahdon joukkoon. Mausta mesiangervonkukilla ja vaniljasokerilla. Toisessa astiassa vaahdota kermavaahto ja yhdistä se sitten keltuais-mascarponevaahdon joukkoon. Laita täyte jääkaappiin odottamaan.

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 22 cm) pohja leivinpaperilla. Laimenna seljakukkamehutiiviste vahvan makuiseksi mehuksi. Leikkaa veitsellä savoiardikeksin toinen pää tasaiseksi. Dippaa savoiardikeksejä vain toiselta puolelta ja aseta tiiviiseen riviin vuoan reunoille kostutettu puoli sisäänpäin ja tasainen reuna alaspäin. Kun ulkoreunat ovat valmiit, asettele molemmilta puolilta kostutettuja keksejä vuoan pohjalle. Paloittele keksejä tarvittaessa, jotta saat koko pohjan vuorattua.

Nostele täytettä kakkuvuokaan noin puoleen väliin. Tee yksi kerros paloitelluista mansikoista. Lisää taas täytettä lähes ylös asti eli noin parin sentin päähän keksien huipuista. Nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään 6 tunniksi tai yön yli. Koristele marjoilla ja mesiangervonkukilla juuri ennen tarjoilua. Huumaavan herkullista ja kesäntuoksuista juhannusta!

Tiramisukakku

Lisää ihania juhannuskakkuja:
raparperi-mansikka britakakku
mansikkajuustokakku

juhannuspavlova

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Yksi kommentti

  • Eeva sanoo:

    Ihanan kuuloinen ja kekseliäs resepti! Nyt kakku on hyytymässä juhannusiltaa varten. Tein kakun ohjeen mukaan 22 cm irtopohjavuokaan, mutta täytettä tuli hädintuskin puoleen väliin keksejä. Eli ehkä 1,5-2 kertaisena olisi tullut riittävästi. Nyt sormet ristissä toivon ettei keksit ”murru” ja lätsähdä kakun päälle 😅

Jätä kommentti