MUMMONKURKUT

13
FacebookTwitter

mummonkurkut

Mistä tietää että susta on tullut henkinen mummo? Siitä, että käytät vieläkin pankin paperista tunnuslukutaulukkoa kirjautuessasi verkkopankkiin. Tai siitä, että olet kyllä yrittänyt useampaan otteeseen ladata tunnuslukusovelluksen siinä onnistumatta. Tai siitä, että käytät Reittiopasta selaimen kautta vaikka äppikin olisi keksitty. Tai siitä, että nukut villasukat jalassa. Tai siitä, että lähdet mieluummin sienimetsään kuin baariin. Tai siitä, että pikkelöit kurkkuja. And I love it! Muita henkisiä mummoja linjoilla?

mummonkurkut

Satokausi on nyt parhaimmillaan ja meno sen kuin kiihtyy. Hieman nurinkurista, mutta upeista raaka-aineista huolimatta keittiössä ei viitsisi millään hikoilla koko päivää. Onneksi tuoreista kotimaisista raaka-aineista on helppo ja nopea loihtia sapuskaa. Tyypillisesti kesäkeittiöstäni nousee kalaa (kokeile vaikka kokonaista appelsiininieriää grillissä tai siikaa uunissa) seuranaan perunoita sekä tuoreita kasviksia. Suomalaisista avomaankurkuista saa ihanan freesin lisukkeen pikaisesti pikkelöimällä. Viimeistä Murua Myöten Saaralta olen oppinut hauskan niksin eli mummonkurkut siivutetaankin pituussuunnassa juustohöylällä.

Mummonkurkut eli pikkelöidyt kurkut

1 dl valkoviinietikkaa
1 dl sokeria
1 dl vettä
ripaus suolaa
2 avomaankurkkua
nippu tuoretta tilliä
10 rosépippuria

Kuumenna vesi ja etikka kattilassa. Lisää sokeri, suola ja rosépippurit. Sekoita ja anna hieman jäähtyä.

Viipaloi kurkut pituussuunnassa juustohöylällä. Laita kurkkuviipaleet kannelliseen rasiaan. Kaada liemi kurkkujen päälle ja lisää päälle tuoretta tilliä. Sulje rasian kansi ja ravista. Laita kurkut jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

BACK TO MY ROOTS – OMAN HIUSVÄRIN KASVATUS

14
FacebookTwitter

oman hiusvärin kasvatus

Going back to my roots, I was born in Vantaa! Ruokafilosofiani suosii puhtaita, luonnollisia ja terveellisiä raaka-aineita, mutta ei kurttuotsaisesti. Mikään ei ole kiellettyä, vaan kaikesta voi nauttia kohtuudella. Ruoka on niin paljon enemmän kuin vain ruokaa. Se on kehon, mielen ja sielun polttoainetta. Pyrkimys luonnollisuuteen ja hyvään elämään on alkanut vuosien saatossa hiljalleen näkyä myös muillakin elämän osa-alueilla. Joitain kuukausia takaperin katselin lapsuuden kuvaani, joka oli otettu todennäköisesti Lohjalaisessa perinteisessä valokuvaamossa 80-luvulla. Hiukseni olivat saparoilla. Saparoiden ympäri oli kietaistu punaiset rusetit. Miten kaunis tukkani olikaan! Olen värjännyt hiuksiani yli 20 vuotta. Ensimmäinen permanenttini laitettiin 5-luokalla. Muistan vieläkin kuinka roikuin kampaamon ikkunasta ulos ja yritin saada happea. Tajusin että en enää edes tiedä minkä värinen oma hiusvärini on. Käynnistyi pitkällinen projekti: oman hiusvärin kasvatus takaisin.

lue lisää

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

VILLI VALLISAARI

FacebookTwitter

vallisaari helsinki
Oletko koskaan ajatellut mistä nurmikonleikkuu juontaa juurensa? Ennen wanhaan vain kuninkaallisilla oli varaa palkata tarpeeksi palvelijoita huolehtimaan suurista nurmialueista. Nykyäänkin iso ja siisti nurmikko on eräänlainen statussymboli.Kun sun puskat ja nurtsi on siistiksi ajeltu niin olet oman elämäsi herra ja kunnon kansalainen. Auta armias jos annat puskien rehottaa valtoimenaan. Ilmiselvästi elämänhallinnassasi on vaikeuksia ja mahdollisesti kärsit jopa mielenterveysongelmista. Rakastan villiä luontoa, jota löytyy läheltä kaupunkia enää harvakseltaan. Puolustusvoimilta hiljattain vapautunut ja yleisölle avattu Vallisaari onkin poikkeuksellinen kohde Helsingin edustalla. Vallisaari on villi, vapaa ja se saa rehottaa rauhassa. Tai no lähes, Vallisaareen odotetaan paria sataa tuhatta turistia vuositasolla.

lue lisää

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter

RUISLETUT MASCARPONEVAAHDOLLA

14
FacebookTwitter

ruisletut mascarponevaahto

Tänä kesänä olen ajanut kaupunkipyörällä, nuokkunut Rivieran leffanäytöksessä, tuntenut tuulen hiuksissani Suomenlinnassa, todistettavasti käynyt kerran lenkillä, humaltunut Napue ginistä, poiminut kamomillan kukkia, tutustunut paremmin ihanaan Saaraan keittokirjakuvauksissa, kävellyt rehevän Vallisaaren ympäri, ajanut Tanskan halki, yöpynyt homopariskunnan lapsiperheelle-aivan-liian hienossa kämpässä, päättänyt kasvattaa oman hiusvärin takaisin 20 vuoden värjäyskierteen jälkeen ja syönyt yhden ruisletun mascarponevaahdolla ja kesän marjoilla. Siinähän ne tärkeimmät tulikin.

lue lisää

jaa jos tykkäsit
FacebookTwitter
1 2 3 4 211